Joskus saa niin oudolla tapaa vastustamattoman idean, että että eihän sitä voi muuta kuin toteuttaa sen. Joskus ennen muinoin haaveilin kirjailijankin urasta, mutta kun sitä huomaa kirjallisen mielikuvituksensa jämähtäneen, niin on pakko hankkia uusia haaveita. Siitä se ajatus kuitenkin lähti. Mitäpä jos koettaisi käynnistää mielikuvituksensa uudelleen. Joten sitä tässä nyt työstetään sitten impron keinoin.
Muutamasta eri lautapelistä varastettujen sanakorttien epämääräisestä kokoelmasta sekä muista materiaaleista syntyy joku tarina. En määrittele tarinoille mitään laatuvaatimuksia. Nämä saavat olla just niin kökköjä ja hölmöjä kuin ovat. Pointtina tässä harjoituksessa on lähinnä se, että koetan vapauttaa mielenvirran turhien rajoitusten kahleista. Eli nyt mennään sitten sinne suklaavanukkaaseen ihan huolella. Näitä tarinoita ilmaantuu tänne sattumanvaraisin väliajoin ilman ennakkovaroitusta.
Nauttikaa tai kärsikää. Voi tehdä myös molempia.
12.10.2020
Metsäni kaunein puu
Muistan, kuinka käteni kulki pitkin pintaasi. Kuinka hitaasti aika kului, kun olit siinä. Muistan miten pidit kädestäni kiinni ja puhuit hiljaisella äänellä sanoja, jotka olin aina halunnut kuulla. Muistan sen kaiken, kuin se olisi tapahtunut eilen, vaikka siitä on jo vuosia. Hammastahnatahrat lavuaarissa on jo aikaa sitten pesty pois. Muistan sen, miten sun oli aina pakko saada sitä tiettyä hammastahnaa. Sitä moottoriöljyn hajuista ja makuista. En ole ostanut sitä sen jälkeen, mutta muistan yhä sen tuoksun hengityksessäsi. Ei se ollut paha haju, voimakas vaan. Äijä-hammastahnaa. Kliinistä ja kovaa. Tehokasta.
11.06.2020
Villa Skarabeen tuho
Olipa kerran omenalehto, jossa kasvoi koko maan rapsakoimmat vihreät omenat. Joka päivä, yksinäinen ja kumarassa kulkeva, Bertha Kuha, omenatarhuri jo kolmannessa polvessa, käveleskeli omenalehdon viileissä varjoissa nauttimassa kesäisestä vehreydestä ja tulevan omenasadon lupauksesta kukkivien puiden oksilla. Kunnes eräänä päivänä Bertha huomasi keskelle omenalehtoa pystytetyn teltan, jonka edustalla leimusi nuotio.
05.11.2019
Huhu ei ole totta
Evelyn käveli hitaasti ikkunan alla savuketta poltellen. Hänen puhaltamansa savu oli täynnä tervaa ja kytevää vihaa. Evelyn vilkaisi Tomia ja tuhahti: – Nyt voin jo sanoa sen, että inhosin sinua yhdessä vaiheessa, Tom. Tom ei nostanut katsettaan kirjastaan, mikä vain lisäsi Evelynin kiukkua. – Sinä et todellakaan piittaa mistään. Evelyn sanoi ja käveli hitaasti ikkunan edessä istuvan miehen selän taakse. Evelyn vilkaisi Tomin olan yli kirjaa, jota hän niin keskittyneesti luki ja piru iski häneen. Se oli sen naisen kirja.
13.09.2019
Minitarina mix
Tarinatuokio on täällä jälleen. Tällä kertaa vuorossa on sarja yhden kappaleen mittaisia minitarinoita. Jokaisessa tarinassa on mukana yhdeksän tarinakuutiota, jotka esiintyvät tarinassa siinä järjestyksessä mihin ne heitettäessä päätyivät. Kuutioissa esiintyvät kuvat voivat olla tarinassa konkreettisia esineitä ja asioita tai metaforia jollekin. Sen pidempiä jaarittelematta siirrytään tarinoinnin pariin.
Tunne lukossa
Olen ollut lukossa niin kauan kuin muistan. Sinä painoit minut kiinni ja hukkasit avaimen. Et ole kaivannut minua. Et ajatellut. En usko, että edes muistat minua koskaan olleen. Välillä näen sinut katsomassa lukkoani kasvoillasi hämmentynyt ilme. Hetken, luulen, että näet minut. Ymmärryksen valo on sammunut. Sinä et tunnistaisi minua vaikka näkisit. Siitä on liian kauan. Sinä harhailet ilman minua. Etsit joka suunnasta jotain, muttet tajua mitä sinulta puuttuu. Sytytät vieraita valoja ja hapuilet pimeässä, mutta mikään ei tartu sinuun. Et osaa kysyä tai pyytää apua, koska et tiedä, mitä olet hukannut. Sinä et tunne mitään. Et mitään sellaista, mitä tahtoisit tuntea. Jos minulla olisi ääni, minä huutaisin sinulle. Minulla ei ole. Kun olen jo luopumassa, sinä katsot suoraan minuun. Katseesi sähkö läpäisee lukkoni ja naksahtaa auki. Olen vapaa. Katsot minua ihmeissäsi. Maailma, joka oli äsken harmaa hehkuu tuhansissa väreissä. Sinä muistat minut kuin tarinan. Muistat lukinneesi minut tänne. Et muista miksi, mutta tiedät tehneesi sen itse. Sinua itkettää, sillä ilman minua sinun pelkojesi varjo oli paljon synkempi kuin sen olisi tarvinnut olla. Asetun paikoilleni, enkä enää lähde.
23.08.2019
Säännöt on tehty noudatettaviksi
Olipa kerran eläintarha, keskellä eläinten valtakuntaa. Tähän eläintarhaan olivat aikojen saatossa päätyneet vain lajiensa maukkaimmat edustajat, jotka pysyivät kultaisissa häkeissään turvassa muiden eläinten ulottumattomissa. Eläintarhassa oli asukkaidensa turvaksi laadittu tiukka Ei saa koskea -säännöstö. Säännöstö koski kaikkia, jotka eläintarhassa kulkivat tai asuivat. Vuosikymmeniä tätä säännöstöä oli valvottu tarkkaan ja jokaista sääntöjen rikkojaa oli rankaistu ankarasti. Huhuttiinpa jonkun onnettoman, salaatin silittelyyn sortuneen pupun, joutuneen vuosiksi vangituksi yksinäisyyden laatikkoon, jäätyään kiinni tästä kammottavasta rikkeestä. Tätä ei kuitenkaan kukaan pystynyt todistamaan, mutta tarina eli sitkeästi lähiseudun asukkaiden kertomana.
27.06.2019
Tulevalle
Jos kirjoittaisin kirjeen tulevaisuudelle, se olisi osoitettu sinulle, jota rakastan enemmän kuin uskallan sanoa. Siinä kirjeessä kertoisin ne sanat, joita en saa sanotuksi ääneen. Mutta toivoisin, että tietäisit sen kuinka paljon sua lemmin, vaikka aina en ääneen sitä sanottua saa. Siinä kertoisin kuinka mä niin pelkäsin, että sua odotin turhaan tai sut jo menetin koska pelkäsin.
22.05.2019
Ornamentaalinen kasvatushakkuu
Resessiivinen on vettä,
jolla peset kasvosi;
peilinä takapiha
Tämä ryteikkö on kasvanut jo liian synkeäksi. En tahdo enää mennä metsään, sillä oksat raapivat ihoni verille. Takapiha oli joskus valoisa, mutta siitä on aikaa. Tuo pirun kuusiaita se vaan synkkenee ja sen takana on metsä, jossa en usko minkään elävän. Se kätkee sisälleen vain sammalta ja pystyyn kuolevaa puuta. Aurinko paistaa naapurin pihalle, omallani ei edes kuu vieraile. Minua ympäröi aita, jonka läpi en näe. En ole katkera. En tietenkään ole, vaikka olenkin. Ääneen sitä en myönnä. Toisaalta kenelle sen edes sanoisin, kun olen yksin tässä talossa. Olen ollut yksin liian kauan. Ennen kuusiaita pysyi hallinnassa, kun sitä leikattiin ja metsää harvennettiin, mutta siitä on jo vuosia. Hän ei enää jaksa edes puhua. Minä olen yksin, vaikka hän on täällä tai se mitä hänestä on jäljellä. Sairaus ei ole kaunista tai herkkää. En minä valita, vaikka olisin tiennyt tulevan, olisin valinnut silti samoin. Valinnut elämän, hetket, meidät.
31.03.2019
Kirje menneisyydestä
Otan taitetun paperin käteeni ja siinä lukee: ”Sinun nimesi on tuulessa…”.
Avaan ensimmäisen taitoksen ja siellä on alleviivattuna sanat:
Minulta
Sinulle
Avaan paperin ja se on nyt jo puolikas arkki, johon on kirjoitettu teksti: ”Sen minkä tähän piirsin sen kerran sydämeesi siirsin” ja sen alle on piirretty huulet.
Avaan viimeisen taitoksen ja luen kirjeen:
11.09.2018
Rakkaustarinoita kuudella sanalla 2.0
Toisto toimii aina, ainakin jos on Teletappi, joten tehdäänpä nyt jotain uudestaan. Olen kirjoitellut tänne blogiin fiktiivisiä tekstejä vaihtelevilla ideoilla ja inspiraatioilla. Yksi omasta mielestäni kiehtovimmista tekniikoista tähän mennessä on ollut kuuden sanan rakkaustarinat. Käytin viimeksi blogin puolelle kirjoittaessa inspiraatiosanoja lähtökohtana, joten tehdään samoin tälläkin kertaa.
Hellittelynimi. Kullan tutumpi ja rakkaampi puhuttelumuoto. (Puhuttelumuoto)
Rakkauden ikuisen pelissä olemme aina sujut. (Sujut)
Tunteemme avaruusoikeuskin vahvistaa. Koko universumi laulakoon! (Avaruusoikeus)
Mihin johdatkin, sinne sinua kernaasti seuraan. (Kernas)
27.08.2018
Kaikki palavat onnettomuudet
Kirjoittaessaan raporttia, tuona kohtalokkaana elokuun päivänä, väsynyt toimistotyöntekijä Taneli haaveili muutoksesta. Tämä polku jota hän hitaan varmasti kulki kohti eläkettä ja kuolemaa, ei ollut enää pitkiin aikoihin tarjonnut hänelle merkittäviä ilon aiheita. Haaveissaan hän kuitenkin huomasi tavoittelevansa tutkimattomia teitä ja vierailevansa paikoissa, joissa ei ollut koskaan käynyt. Vertailun vuoksi hän sulki silmänsä hetkeksi ja avasi ne taas uudelleen. Kyllä oikea elämä oli värittömän harmaata, kun taas haavekuvat loistivat kaikissa ruskan väreissä. Haluttomana Taneli noukki seuraavan paperin pinosta ja alkoi lukea sen sietämättömän tylsää kapulakieltä.
29.07.2018
Tämän kertaisen tarinan idea syntyi katsellessani tänään Vanilla Sky -nimistä vanhaa leffaa. Jotenkin siinä alkoi kiehtomaan ajatus unen ja todellisuuden sekoittumisesta ja aloin vaan kirjoittaa. Lopputuloksena oheinen tarina.
Kupla
Kesä.
Taivaallisia sanoja lausuttuna äänellä, joka hyväilee korvia kuin kallein hunaja. Vesi, johon unohtua voisin kellumaan ja kadota. Kadota unelmiin, joita en tänään saa vielä elää. Totuus on se, että rauha jota tunnen ei himmennä kaipuuta. Ei sammuta poltetta, joka auringon säteinä väreilee iholla. Tämä hetki, jolloin tunnen etten ole yksin, vaan olet siinä kanssani on enemmän kuin uskalsin toivoa. Silti se on vain kalpea haamu siitä kaikesta, mitä unissani elänyt jo olen.
22.06.2018
Elämän ja kuoleman metsässä
Tuona pimeänä iltana pieni peikko Peik tunsi olevansa niin yksinäinen, että hänen sydäntään särki. Hengittäminen tuntui vaikealta. Kylmä viima oli puhaltanut viimeisenkin kipinän nuotiosta sammuksiin. Peik oli pitkällä matkalla kohti uutta kotiaan, mutta hänestä alkoi tuntua, että kenties hän oli eksynyt. Koti, jonka hän näki usein unissaan ei tuntunut olevan yhtään sen lähempänä kuin eilenkään, vaikka hän oli kävellyt niin pitkään kuin päivänvaloa oli riittänyt. Matka painoi pieniä jalkoja ja vaikka väsymys oli loputon, hän ei saanut unta.
20.06.2018
Sinun nimeesi
Tällä kertaa tarinan pohjana on käytetty Hollow Woods -tarinankerrontakortteja, jotka Ateuneumin museokaupasta bongasin mukaani. Tämä on siinä mielessä vähän erilainen juttu, että olen käyttänyt aika vapaasti koko tarinan inspiraation lähteenä tuota viidestä kortista muodostuvaa kuvaa. Nyt ei ole selkeästi että mentäisiin kortti kerrallaan, vaan tarina on improttu tuosta maisemasta.
Olen eksynyt tuhat kertaa näihin metsiin etsiessäni suojaa maailmalta, joka ei ymmärrä minua. En ole kaivannut ketään lähelleni, sillä pidän itse itseni turvassa siltä pahuudelta, joka minua täällä ulkona vaanii jokaisena hetkenä. Se miltä en itseäni pysty suojaamaan ei ole ulkoa tuleva uhka, vaan se on synkkyys joka elää sisälläni. Sen uurteet ja haavat eivät näy karkean pintani läpi muille kuin niille, jotka ovat tunteneet saman synkkyyden.
01.06.2018
Auringon lapsi
Pahoittelen huonoa kuvaa, se ei oikein tarkentunut näköjään mihinkään…
Olipa kerran pieni tyttö, jonka silmissä hohti kesän aurinko ja jonka hiukset olivat kuin puhtainta pellavaa. Pieni tyttö oli kasvanut suojassa ja oppinut olemaan avulias ja ystävällinen kaikille. Sitten eräänä päivänä tuo pieni tyttö lähetettiin yksin kulkemaan huteralle ja pitkälle polulle, sillä se oli maan tapa. Sisukas pieni tyttönen piti kiinni ystävällisyydestään ja hänellä oli aina aikaa pysähtyä auttamaan muita. Eräänä päivänä tyttö kuitenkin huomasin jonkin muuttuneen. Ilo oli kadonnut hänen askelistaan ja hän tunsi jonkin painavan selkänsä kumaraan.
30.04.2018
Improtankoja
Jatketaan some-inspiroitunutta tarinointia ja kokeillaan mitä tapahtuu, jos yhdistetään tanka-runous ja impron käsitteistö. Ensin siis runo ja sen alla suluissa aihesana. Nyt lisähaasteena se, että ydinviestiltään myös runon tulisi jollain tapaa kuvata lähtösanaa, vaikka ei itse sanaa välttämättä sisältäisikään. Tällaista pientä improilua tällä kertaa.
Mahdollista kai
joskus ympyrän rajat
on ylittää, vaan
ei pelon ohjaamana,
aina tahdolla hyvään.
(Mahdollisuuksien ympyrä)
11.04.2018
Rakkaustarinoita kuudella sanalla
Twitter on jännä media ja sieltä tulee välillä poimittua kiintoisia ideoita. Nyt tartuin Kallion kirjaston Mikael Agricolan päivänä ilmoille heittämään ideaan kirjoittaa kuuden sanan mittaisia rakkaustarinoita. Ohessa ne mitkä runoilin Twitteriin #kuusisanaa:
Hyväksyt vihan, kyyneleet. Rakastat vaikken ansaitse.
Sammunut valoni, kaipuu herää himmeänä. Unohdanko?
Hymyllä hyväillen, janoten kosketusta, kutsun lähemmäs.
Rajattomina sulaudumme yhteen, kadoten hellyyden hyökyaaltoihin.
Askeleet tuoreessa puuterilumessa johtavat luoksesi, kotiin.
Uskallus. Rohkea lempeytesi vapautti lukitun sydämen.
Siitä se ajatus sitten lähti ja näitä lyhyitä tarinoita tuli sitten kirjoitettua melkoinen liuta. Kaikki tarinat voi käydä lukemassa alla olevan linkin kootusti yhdestä postauksesta.
01.04.2018
Taipumaton
Eräänä päivänä Marjatta heräsi siihen, kun hänen puhelimensa soi. Ruudulla näkyi tuttu nimi – Sami. Marjatta ei halunnut vastata, sillä hän tiesi että hänen sietokykyään tultaisiin jälleen testaamaan. Sami, jonka hän oli tuntenut vuosia ja johon kenties joskus oli tuntenut myös rakkautta, muistutti olemassaolostaan. Vuosien varrella Marjatta oli joustanut ja luopunut asioista, jotka hänelle olivat tärkeitä voidakseen olla Samin tukena. Tänään hän ei enää tiennyt halusiko tehdä niin. Marjatta tuijotti puhelinta hetken vaiti. ’Jaksan vielä tämän kerran, mutta sitten ei enää.’ Marjatta ajatteli ja vastasi puhelimeen.
29.12.2017
Kellariin!
Olipa kerran hiiri nimeltään Hilperi, joka asui metsämökin vieressä suuressa tynnyrissä, äitinsä, isänsä ja viidenkymmenen sisaruksensa kanssa. Joka aamu Hilperi ja hänen neljä rohkeinta sisarustaan kurkistelivat pilkkopimeän tynnyrin lautojen raoista, oliko reitti ruokavarastoon turvallinen. Kunnes eräänä aamuna Hilperi huomasi järkytyksekseen ruokavaraston ovea vartioivan suuren hahmon.
3.12.2017 (Anteeksi, tämäkin on ihan pöljä tarina..)
Putipuhdas
Olipa kerran Tšekkiläinen tarjoilija nimeltään Tamara. Joka päivä Tamara lennätti ritsallaan kännyköitä eläintarhan gorillahäkkiin. Kunnes eräänä päivänä ritsan jänteenä toiminut letku oli kadonnut.
8.10.2017
Märät kengät linja-autossa
Luiseva linja-autokuski Lauri tervehti tahdottomasti kyytiin nousevia matkustajia. Mielessään hän oli mökillä heittämässä tikkaa tai päiväkodilla orpoja lapsia nuhtelemassa. Tänään oli kuitenkin työpäivä, josta Lauri huomasi olevansa yllättävän iloinen. Hän kuitenkin kätki iloisuutensa syvälle sydämeensä, sillä asiakkaille hän ei tunteitaan näyttäisi. Olihan Lauri kuitenkin työnsä vakavasti ottava linja-autokuski.
23.8.2017 (Tähän tarinaan ei liity kuvia tai ulkopuolista tukimateriaalia, vaan se on vain kirjoitettu.)
Lukittu
Olipa kerran lukkiutunut improharrastaja, joka eli Keskimaan mäkisillä metsästysmailla. Joka päivä hän kulki samaa polkua eteenpäin pysähtymättä kysymään miksi. Kunnes eräänä päivänä hän huomasi hyllyssään improkirjan, joka oli kulkenut vuosia hänen mukanaan.
14.8.2017 (Nyt lähti tarina hieman laukalle… Anteeksi)
![20170814_220639[1]](https://draamanortti.files.wordpress.com/2017/08/20170814_2206391-e1502738147768.jpg?w=736)
Valkoselkätikka pankkineidin vetoketjussa
Eräänä päivänä pankkineiti Pirjo oli tapansa mukaan kuumassa suihkussa. Silloin yhtäkkiä rakennukseen sisään astui huoltomies Pena, jonka kyttyrälle taipunut luuranko herätti huomiota. Pena oli avannut oven yleisavaimella.
11.8.2017
![20170811_190717[1]](https://draamanortti.files.wordpress.com/2017/08/20170811_1907171-e1502468531404.jpg?w=736)
Improvisoitu elämä
Olipa kerran tarina, jonka loppua ei koskaan kirjoitettu. Tarina, jota ei kuullut kukaan. Nahkaan tatuoitu ankkuri, jonka painoa kukaan ei ole koskaan tuntenut. Vapaana kulkevan kumisaappaan pari, jota ei enää kaivattu.
