Tällä kertaa syntyi maalaistarina, jonka tekemiseen hyödynsin satunnaissanageneraattoria (https://www.palabrasaleatorias.com/satunnaiset-sanat.php). Tähän tarinaan generaattorista poimitut sanat olivat: Katse, lato, tuki, oikotie, juoksuttaa ja hurskaus. Tällainen tarina näillä eväillä syntyi.

Katse

Hän oli katsellut pitkään ladon suuntaan. Kaikki tiesivät, mitä siellä tapahtui, vaikkei siitä puhuttu. Niin oli tehty jo ammoisina aikoina ja niin tehtiin tänäänkin. Kun ei ne naima-asiat muutenkaan ratkenneet. Ei ihmiset osanneet valita oikeaa ja osaansa tyytyä.

Tämäkin oli vikitellyt talon nuorempaa tytärtä, vaikka selvästi oli esikoisen vuoro päästä vihkisäätyyn ensimmäisenä. Siellä ne nyt olivat. Esikoinen ja tuo mies. Ladossa. Kahden. Siellä olisivat koko yön, kunnes aamulla joku heidät vapauttaisi. Silloin suuremman häpeän aiheuttamisen pelossa sovittaisiin soveliaat naimakaupat. Esikoinen pääsisi vihille.

Tällä toiminnalla oli koko kylän tuki. Vain onneton kuopus, joka oli itsekin mieheen mieltynyt, oli koko suunnitelmaa vastaan. Vaan hänetkin oli onneksi ollut helppo hoitaa pois häiritsemästä pyhää toimitusta.

Häntä kuitenkin kävi vähän sääliksi nuoret. Esikoinen toki oli hanakka kulkujätkään tarttumaan hänkin, toisihan se tulevan turvaa maailmassa, jossa mies vaadittiin elättäjäksi. Silti hänestä tuntui väärältä, että tämä meni näin. Olihan niitä miehiä muuallakin, miksi se nyt siskon mielitietty piti saada puijattua itselle.

Hän tiesi oikotien ladolta metsään, minne kukaan ei kylältä helposti näkisi. Sitä kautta ladosta voisi paeta kenenkään tietämättä. Vaan avain pitäisi silti olla, jotta latoon sisään pääsisi.

Hän jatkoi heinän seivästämistä ja tuumimista vilkaisten aina välillä ladon suuntaan. Hiljaista oli, ehkäpä siellä oli päästykin sopuun. Kenties kyläläisten salajuoni ei sittenkään ollut niin kulkujätkän mielen vastainen. Sievähän se oli vanhempikin sisko. Kuin sisarensa, mutta tummempi tukaltaan ja äkkipikaisempi luonnoltaan. Aivan hyvän emännän siitäkin saisi.

Päättipä hän silti illan tullen juoksuttaa hevosta ladon lähistöllä ja kuulostella, josko apua tarvittaisiin. Ja niin vain kuulikin hän vienon avunpyynnön ja sen kummemmin aikailematta tarttui toimeen. Kyllähän nyt reipas mies lapiolla aina sellaisen kuopan kaivaisi, josta mies mahtuisi.

Hän kaivoi kaivamistaan, kunnes ladon lattian alla oli riittävän suuri käytävä. Sen jälkeen hän neuvoi ladossa olijaa nostamaan irrallisia lattiapuita ja kapuamaan alas käytävään.

Hetkeä myöhemmin, kun lattiapuut oli aseteltu takaisin pakoilleen ja kaivettu kuoppa uudelleen täytetty, oli aika paiskata kättä. Tekivät siinä sinunkaupat ja lupasipa ladon vankina ollut kulkumies milloin tahansa tehdä hänelle palveluksen, kun hän niin reilusti oli auttanut. Hän ei sellaista kaivannut, mutta kiitti tarjouksesta ja neuvoi kulkujätkälle nopeimman ja huomaamattomimman reitin ulos kylästä.

Aamulla, kun kylän hurskas väki saapui ladolle työnsä jälkiä tarkistamaan. Valmiina pöyristymään siitä, mitä ladosta löytäisivät. Koitti heille melkoinen pettymys, kun ladossa kuorsasi esikoinen yksinään. Kuin ilmaan oli kadonnut mies, joka hänelle oli ottajaksi narrata koetettu. Ei jälkeäkään missään.

Niinpä päättelivät kyläläiset, ettei se mies tainnut olla alkuunkaan, vaan paha henki. Paremmaksi varmuudeksi illan tullen polttivat ladon heinineen, jottei paha henki pääsisi niiden mukana karjaa myrkyttämään. Hän vain puisti päätään touhua seuratessaan, mutta sanonut mitään. Mitäpä tuo olisi hyödyttänytkään.

Vielä tänäkin päivänä niillä main puhutaan päivästä, jolloin itte piru pääsi melkein naimisiin.