Tänään palataan yksinkertaiseen. Käytössä on satukaava ja kuvassa näkyvät tarinakuutiot. Ensimmäiset kolme ovat otsikon, seuraavat kymmenen tarinan ja viimeiset kolme tarinan opetuksen ainekset. Ei tämän ihmeempiä sääntöjä. Katsotaan miten käy.

Villa Skarabeen tuho

Olipa kerran omenalehto, jossa kasvoi koko maan rapsakoimmat vihreät omenat. Joka päivä, yksinäinen ja kumarassa kulkeva, Bertha Kuha, omenatarhuri jo kolmannessa polvessa, käveleskeli omenalehdon viileissä varjoissa nauttimassa kesäisestä vehreydestä ja tulevan omenasadon lupauksesta kukkivien puiden oksilla. Kunnes eräänä päivänä Bertha huomasi keskelle omenalehtoa pystytetyn teltan, jonka edustalla leimusi nuotio. Verinen raivo valtasi Berthan, kun hän havaitsi lempipuunsa menettäneen oksiaan nuotion liekeille ja vielä pölyttättömien kukkien makaavan maassa oksistaan irrotettuina. Sen kummempia harkitsematta raivostunut Bertha tempaisi teltan sisäänkäyntiä peittävän kankaan sivuun ja havaitsi tunkeilijoita olevan odotettua enemmän, sillä teltassa kyyrötteli viisi pientä pörröistä koiranpentua nopeasti kyhätyssä aitauksessa. Berthan raivo tyyntyi ja hänen huolensa yltyi, sillä yksin nuo hauvelit eivät taatusti olleet hänen tiluksilleen päätyneet ja koska tuli paloi yhä savuttaen, oli tämän tarinan pääarkkitehdin täytyi olla jossain lähistöllä. Berthan aistit terästyivät. Ulkoa kuului huhuilua ja vaikka Bertha normaalisti oli hyvin arka, niin tänään hänellä oli teräksiset hermot. Hän säntäsi ulos teltasta, pienten koirien haukkuessa varoituksia. Teltan hämärästä valoon siirtyessään Berthan silmien eteen avautui karmiva näky: neljä valtavaa tornadoa lähestyi hänen kotitaloaan. Bertha ei voinut tehdä muuta kuin katsoa omenalehdon turvista avuttomana, kun suvun hallussa lähes vuosisadan ollut talo ja koko hänen omaisuutensa tuhoutui tornadojen tuhotessa kaiken tieltään. Vain omenalehto ja Berthan sekä yllättäen ilmestyneiden hauveleiden henki säästyi, kun täystuho iski kaupunkiin pyyhkäisten sen asukkaineen pois maailmankartalta. Sen päivän jälkeen, oudolla tapaa olonsa hyvin vapautuneeksi tunteva, Bertha ja hänen viisi iloista koiraansa asettuivat asumaan omenalehtoon, jonka läpi virtaava pieni joki tarjosi rauhoittavan taustanauhan tuon äänekkään poppoon yhteiselämälle paikassa, johon mikään paha ei ikinä pystynyt koskemaan.

Tämän tarinan opetus on: joskus, jos on todella onnekas, voi rajuimman myrskyn jälkeen sateenkaaren päästä löytää varauksetonta rakkautta ja lämpöä.