Kokoan tänne vähin erin erilaisia ääni- ja musiikki-improvisaatiotekniikoita, joita olen itse päässyt kokeilemaan. On olemassa lukemattomia eri variaatioita ja vaihtoehtoja, miten ääni- ja/tai musaimproa opetetaan ja tehdään, joten oman tyylinsä tehdä löytää parhaiten kokeilemalla. Äänen parissa toimiessa on aina hyvä aloittaa jonkinlaisella äänen lämmittelyllä. Äänenhuolto ja -avaustekniikoita löytyy paljon netistä, enkä ole missään mielessä niiden asiantuntija, joten en niitä sen kummemmin käsittele täällä. Kannustan kuitenkin lämmittelemään äänen kunnolla ennen varsinaiseen ääni-improvisaatioon tai improvisoituun lauluun siirtymistä. Toki esimerkiksi äänimaisematekniikatkin voivat toimia äänen lämmittelynä eli ei siis ole pakko skaaloja lauleskeskella, jos ei tahdo, vaikka sekin voi olla ihan kivaa, kun siihen tottuu.

Kanikani (Bunnybunny / Tukituki)

Miten se toimii: Tämä on nyt sitten toinen versio Kanikani-harjoitteesta, joka toimii hieman eri tavalla, kuin lämppäriharjoitteissa esitelty versio. Kaikki improajat ovat piirissä, jossa ensi alkuun haetaan jokaiselle jalkoihin yhteisen perussykkeen, joka rytmittää harjoitetta. Perussykkeen ohella piirissä kulkee kanikani-viesti siten, että se jolle viesti tulee tekee etusormillaan päänsä sivulle heiluvat kanin korvat ja ottaa viestin vastaan sanomalla ”kanikani” perussykkeen tahdissa (yksi kanikani vie kaksi / neljä iskua riippuen rytmistä). Sen jälkeen hän osoittaa korvillaan seuraavaa keskuskania sanoen uudelleen ”kanikani”. Keskuskanin ohella pelissä on mukana hänen molemmilla puolillaan olevat sivukanit, joiden tehtävä on antaa keskuskanille tukea ja heidän hokemansa on siis ”tukituki”, johon voi yhdistää liikkeen. Aika usein käytetty liike on joku perussykkeen tahdissa tapahtuva käsien melko pieni ja vahva liike keskuskanin suuntaan. Sivukanit hokevat ”tukituki”-viestiä heti siitä hetkestä lähtien kun keskuskani saa viestin, aina siihen saakka, kun viesti on välitetty eteenpäin. Sivukanit ovat koko ajan kääntyneenä keskuskanin suuntaan ja kääntyvät takaisin piirin keskustaa kohti vasta, kun viesti on siirtynyt keskuskanilta eteenpäin.

Variaatioita

Yksi yleinen variaatio tästä harjoitteesta on nimien harjoitteluleikki, joka on noudattaa siis muuten samaa kaavaa, mutta kanikanin sijaan viestinä kulkevat nimet ja viestin vastaanottajan liikkeet ovat vähän erilaiset. Viesti otetaan siis vastaan sanomalla rytmin mukaan kaksi kertaa oma nimi. Viesti vastaavasti lähetetään eteenpäin sanomalla jonkun muun ringissä olevan nimi kaksi kertaa. Käsien liikkeet menevät niin, että kun viesti otetaan vastaan osoitetaan ”kanin korvat” (kummastakin kädestä etu- ja keskisormi) itseen päin ja kun lähetetään viestiä, niin osoitetaan siihen henkilöön, jolle viesti lähetetään. Esimerkiksi siis näin:

Anna: Anna (osoitus itseen) – Anna (osoitus itseen) – Toni (osoitus Toniin) – Toni (osoitus Toniin)

Samaan aikaan Annan sivuilla:

Markus ja Tiina: Tuki (liike Annan suuntaan) – tuki (liike Annan suuntaan) – tuki (liike Annan suuntaan) – tuki (liike Annan suuntaan)

Toni: Toni (osoitus itseen) – Toni (osoitus itseen) – Tiina (osoitus Tiinaan) – Tiina (osoitus Tiinaan)

Samaan aikaan Tonin sivuilla:

Kari ja Anna: Tuki (liike Tonin suuntaan) – tuki (liike Tonin suuntaan) – tuki (liike Tonin suuntaan) – tuki (liike Tonin suuntaan)

Huomioita

Perussykkeen on hyvä olla alkuun tosi rauhallinen, sillä se yleensä harjoitteen aikana alkaa kiihtyä, vaikka se ei ole sen kummemmin tarkoitus. Ihan tietoisesti kannattaa alkuun ottaa todella rennon rauhallinen rytmi, jotta kaikki pääsevät rytmiin mukaan. Sitä voi sitten halutessaan myöhemmin nopeuttaa myös tietoisesti.

Äänimaisema

Äänimaisema on yksi ääni-impron perustekniikoista, josta on hyötyä myös improvisoiduissa esityksissä, missä sitä voi käyttää esimerkiksi kohtauksissa taustaäänten tekemiseen tai kohtausten elävöittämiseen. 

Miten se toimii: Ryhmä asettuu piiriin. Jokainen saa itse valita haluaako tehdä harjoitteen silmät suljettuna vai silmät auki, mutta varsinkin ekoilla kerroilla silmät kiinni voi olla helpompi, kun saa keskittyä vaan kuuntelemaan ja tuottamaan itse ääniä. Harjoitteessa voi aluksi ottaa jonkun inspiraatiosanan tai paikan mihin luotava äänimaisema sijoittuu (esim. metsä, sirkus tai kaupunki), mutta se voi olla myös täysin vapaata yhteisen äänen tutkimista. Sen jälkeen kuka tahansa saa aloittaa äänentuottamisen ja jokainen liittyy siihen sellaisella äänellä, kuin hyvältä tuntuu. Jokaisen ei ole pakko tuottaa ääntä koko ajan, vaan aina kun siltä tuntuu voi myös hiljentyä ja kuunnella, ennen kuin taas itse jatkaa äänentuottamista. Yleisohjeena ryhmälle voi antaa sellaisia ohjeita, kuin että jos kuulee jonkun kivan äänen, niin voi miettiä miten siihen voisi itse liittyä tai miten voisi vaikkapa kontrastoida sitä.

Variaatioita

Harjoite voidaan myös tehdä lattialla maaten, siten että kaikilla on pää kohti piirin keskustaa.

Jos mukana on isompi ryhmä niin puolet voi asettua piirin keskelle kuuntelijoiksi ja loput jäävät piiriin (muukin kuin piiri toimii asemointina) tuottamaan äänimaisemaa. Keskellä olevat sulkevat silmänsä ja pääsevät kuuntelemaan ympärillään luotavaa äänimaisemaa. Tässä asetelmassa, kun piirin keskellä on kuuntelijoita, voi myös vapauttaa piirissä olijat liikkumaan tilassa. Tutkimaan sitä, miten etäisyys ja läheisyys vaikuttaa kokemukseen äänestä.

Sana kerrallaan tarinat äänillä: Äänimaisemoiden luomista voi myös harjoitella esimerkiksi sana kerrallaan -tarinatekniikan yhteydessä. Se toimii siten, että keskellä kaksi improajaa kulkee käsikynkässä ja kertoo sana kerrallaan jotain yhteistä tarinaa. Keskellä kulkevat kertojat voivat olla silmät suljettuina tai avoinna. Heidän ympärillään piirissä muut ottavat inspiraatiota tarinasta ja tuottavat siihen sopivia äänitehosteita tai tarvittaessa yhtenäisempää äänimaisemaa. Samoin keskellä kulkevat improajat voivat ottaa äänistä inspiraatiota omaan tarinaansa ja tässä mielessä silmät kiinni kulkeminen voi tarjota vahvemman elämyksen.

Huomioita

Äänimaisemissa on hyvä päästä välillä ihan rauhassa vain kuuntelemaan kokonaisuutta, koska se on ensinnäkin yleensä tosi kivaa ja toisaalta avaa hyvin tämän tyyppisen yhteisen äänimaiseman luomisen mahdollisuuksia.

Samaa voi soveltaa myös erilaisiin kohtaustekniikoihin, että osa ryhmästä tuottaa kohtaukseen äänitehosteita tai äänimaisemaa kohtauksen aikana. Tässä kannattaa toki harjoitteluvaiheessa usein olla myös, joku joka kevyesti ohjaa toimintaa. Helposti nimittäin käy niin, että kuuntelu unohtuu ja äänimaisema jyrää käynnissä olevan kohtauksen, joten tasapainon harjoittelu äänen ja toiminnan välillä on tarpeen.

Virsikirja

Miten se toimii: Virsikirja on yhteen ääneen laulamisen tekniikka, jossa pyritään kuorolaulumaiseen harmoniseen virsilaulantaan. Yleensä tämä on noin 4-6 hengen tekniikka, mutta varsinaista ylärajaa osallistujien määrälle ei ole, sillä virressähän voi olla todella monta säkeistöä. Tekniikka toimii siten, että osallistujat ovat rivissä tai kaaressa ja heillä on käytössä yksi yhteinen miiminen virsikirja. Kirja kulkee aina seuraavalle laulua johtavalle henkilölle eli vetovastuu virrestä vaihtuu aina säkeen jälkeen tai säkeistön vaihtuessa. Laulunjohtaja siis tuottaa yhden säkeistön tai säkeen sanat, joita kaikki muut hänen ympärillään olevat virrenlaulajat laulavat samaan aikaan. Pyrkimyksenä on päästä viiveettömään äänentuottoon eli tilaan, jossa kaikki laulavat samaa virttä, jonka sanat kaikki tuntevat, vaikka sanat luodaan siinä hetkessä.

Huomioita

Ajatuksena on siis äänipeilin tapaan, että ei ole väliä kuka johtaa ääntä, vaan se on yhteistä tuottamista. Selkeintä kuitenkin usein on, että johtovastuu on jollakin, jota muut sitten peilaavat. Harjoitteluun vinkkinä voi antaa sen, että kannattaa aloittaa hitaasti. Ei ole mikään kiire. Samoin kannattaa muistaa, että ei voi koskaan artikuloida liian selkeästi eli kannattaa mieluummin olla yliselkeä suun liikkeiden osalta. Hyvä on myös muistaa selkeät tauot ja sanojen katkaisut, jotka helpottavat laulettavan sanan hahmottamista. On tosi vaikea pysyä kanssalaulajana mukana, jos sanojen rajat liudentuvat ja sanat alkavat sulautua toisiinsa.

Samoin, koska kaikki peilaavat reaaliaikaisesti yhtä laulajaa on, varsinkin osallistujamäärän kasvaessa, pyrkiä etenemään sanoissa yksinkertaisinta assosiaatiopolkua pitkin. Mitä nopeammin muut pystyvät tajuamaan, mitä sanaa on lähdetty laulamaan, sitä yhtenäisemmältä laulu kuulostaa. Yksinkertaisuus on valttia. Sinänsä se ei kuitenkaan ole mikään virhe, jos laulussa tulee, vaikkapa taivutusmuodon kohdalla hapuilua, vaan sekin sopii laulutyyliin. Kerrankos sitä virren sanoista erehtyy ja joku varmasti aina yrittää laulaa ulkomuistista, vaikkei muistaisikaan sanoja ihan oikein. Kannattaa olla armelias itseään ja kanssalaulajiaan kohtaan.

Kapellimestari

Miten se toimii: Tekniikka toimii ehkä parhaiten vähintään neljän improvisoijan tekemänä. Ylärajaa osallistujille ei ole. Yksi improvisoijista toimii kapellimestarina, joka saa haluammillaan liikkeillä ja eleillä ohjata muista improvisoijista koostuvan (acapella) kuoron toimintaa. Kuorolaiset saavat itse valita tuottamansa äänet, jotka yleensä käydään kerran yhdessä läpi kuunnellen kaikkien äänet, ennen kuin lähdetään tuottamaan varsinaista kuoroteosta. Kapellimestarina toimiessa voi ohjata esimerkiksi jonkun tietyn kuoron jäsenen, kuoron osan tai koko kuoron, vaikkapa hiljentämään volyymia tai nostamaan sitä.  Liikekieli on vapaa ja kuorolaisilla on myös oikeus reagoida ja tulkita saamiaan elekielisiä ohjeita haluamallaan tavalla. Saa laulattaa vain yhtä kuorolaista, osaa tai kaikkia.

Variaatioita

Kuorolle voidaan antaa myös valmiiksi ne äänet / sanat, joita he saavat tässä teoksessa käyttää. Jokaisella voi olla yksi ääni tai sana, jolla leikkiä sen kappaleen ajan tai sitten pari valmista ääntä ja sanaa, joita käyttää.

Kuoron sijaan teoksessa voidaan ajatella myös olevan orkesteri, jolloin jokaisella voi olla ennalta valittu soitin, jota hän kanavoi teoksessa. Soitinta voi myös vaihtaa kesken teoksen (esim. rummuista -> triangeliin tai oboeen).