Spontaneiety – Awareness -Transformation -improtyöpaja. Osa 3: jälkipyykki

Poistuin Gary Schwartzin ohjaamasta työpajasta (osa 1 ja osa 2) mieli ja keho täysin epäsynkassa. Koko kehoni tärisi ja tuntui, että aivot käyvät tosi hitaalla. Se sama tunne jatkui parin päivän ajan ja alkoi jo iskeä epätoivo, että näinkö sitten tuli hajotettua jotain, minkä hajoamista en tässä kohtaa vielä pysty käsittelemään. En ole moista aiemmin... Continue Reading →

Improtyhjiö – kun impro jättää tyhjän olon

Kolmas impro III -kurssin tapaamiskerta on nyt takana. Pohjustan tätä raskasta tekstiä kertomalla, että tämä oli jotenkin outo päivä kaikkinensa. Tajusin tänään keskustellessani erään kanssa itkeväni. Ihan vaan kyyneleet valuu, kun toinen kertoo omista kokemuksistaan. Se tilanne oli jotenkin viimeinen konteksti missä olisin halunnut puolijulkisesti itkeä ja silti niin tapahtui. Voinhan mä selitellä sitä kuivilla... Continue Reading →

Kieltämällä kätketyt säröt – kovuudella peitettyä pelkoa

Olen pitkään tiedostanut, että olen hieman rikki, enkä pysty itse kaikkia palasia itsessäni saamaan takaisin paikoilleen. Toisaalta kukapa meistä elämästä ilman kolhuja selviäisikään, joten eiköhän ihan kaikista löydy säröjä. Se että olen tiedostanut tuon asian on kuitenkin ajanut minua kohti tekoja, joilla on pyrkinyt piilottamaan kolhuni muulta maailmalta ja itseltänikin. Kieltämään säröjen olemassaolon ja teeskentelemään,... Continue Reading →

Uteliaisuuden polulla

Välillä tulee hetkiä jolloin toivoisi omaavansa jonkun piirteen joltain toiselta ihmiseltä. Miettii että kumpa itsekin olisin noin rohkea, avoin, hyväksyvä jne. Mitä itseltään puuttuvaa ominaisuutta näkee jonkun ilmentävän. Ennen sellaisessa kohdassa vallitseva tunne oli kateus, joka on kuitenkin vähin erin korvautunut uteliaisuudella. Uteliaisuudella siitä miten voisin itse oppia tuon asian? Yksi voimakas uteliaisuuden kokemus nousi tällä... Continue Reading →

Ensimmäinen improttu esitykseni?

Yksi varhaisimmista muistoistani improamisesta esitystilanteessa on peräisin ala-asteajoilta. Silloisella opettajallamme oli tapana videoita silloin tällöin pitämiämme esitelmiä ja esityksiä, joten tästä tapauksesta on mahdollisesti videotodistusaineistoa edelleen olemassa. Tosin onneksi tekniikka vanhentuu sen verran nopeasti, että eihän kukaan enää videokasetteja pysty edes katsomaan. Eihän? Joka tapauksessa meillä oli tehtävänä opetella joku runo ja sitten lausua se... Continue Reading →

Itsensä ja pelkojensa yli

"Jos ihminen ei kasva, sen tilalle tulee pelko, joka tekee sen kasvun sitten ihan mah(d)ottomaksi." (Ansa-musikaalin konsultti Erkki Ranto) Jos antaa pelon sanella sen mitä voi tai ei  voi tehdä, ei pysty kohta tekemään yhtään mitään. Pelätähän kun voi oikeastaan ihan mitä tahansa. Rohkeutta onkin se, kun pelostaan huolimatta uskaltaa tehdä asioita. Näin olen myös viimeisen vuoden... Continue Reading →

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑