Tarinankerronnan harjoitteita

Tähän tulee sekalainen kokoelma tarinankerrontaan liittyviä harjoitteita. Harjoitteet ovat pääosin ryhmäharjoitteita, mutta on joukossa myös yksilö tai pariharjoitteita.

Sana kerrallaan tarina (Word at a time story)

Miten se toimii: Tämä on niin klassikkoharjoite kuin voi olla ja tätä voi tehdä pari- tai ryhmäharjoitteena. Toimii hyvin myös isommalla ryhmällä. Ideana on se, että jokaisella on käytettävissä omalla vuorollaan täsmälleen yksi sana, jonka hän voi lisätä tarinaan. Jokainen osallistuja lisää vuorollaan tarinaan oman sanansa, joka ideaalitilanteessa pohjautuisi havaintoihin siitä, mitä häntä ennen on sanottu. Eli tässä harjoitteessa kuunteleminen on ensi arvoisen tärkeää, eikä kyse ole niinkään keksimisharjoitteesta. Tavoitteena on rakentaa muiden kanssa yhtä yhteistä tarinaa.

A: Olipa

B: kerran

C: mies

A: jolla

B: oli

C: vihainen

A: kissa.

Variaatioita

Postikortit: Määritellään tilanteeksi se, että pari lukee yhdessä samaa postikorttia sana kerrallaan.

Kirjeenvaihto: Kaksi paria, joista toinen lukee ensin vuorollaan oman kirjeensä / postikorttinsa sana kerrallaan tekniikalla. Tämän jälkeen toinen pari vastaa äsken kuulemaansa kirjeeseen / postikorttiin samalla tekniikalla. Yleensä kaksi vuoroa riittää, mutta viestien pituudesta ja sisällöstä riippuen voi olla ihan kiinnostavaa kuulla pidempikin pätkä kirjeenvaihtoa.

Huomioita

Tämä on sellainen tekniikka, että välillä se toimii todella vaivattomasti ja välillä se on ihan tuskaa. Olen tehnyt tätä englanniksi ja meinasin panikoitua, kun toinen lisäsi koko ajan tarinaan artikkeleita yms. täytesanoja. Eli määrittelyt jäivät koko ajan minulle. Tämä on myös vastuunkannon ja toisten tukemisen harjoite. Siitä on hyvä tulla tietoiseksi, millä strategialla yleensä itse toimii ja kokeilla erilaisia. Itse olen esim. jossain kohtaa sortunut ja– sekä koska-sanan kaltaisten liitossanojen käyttämiseen, mitkä siirtävät vain vuoron toiselle ilman että lisäsin mitään tarinaan. Sitäkin voi tehdä säästeliäästi. Kannattaa välillä kuitenkin kantaa oma vastuunsa ja viedä tarinaa myös eteenpäin, jos siis on sellainen pieni harkinta aikaa tehdä.

Kannattaa kuitenkin olla itselleen armollinen siinä mielessä, että ei semmosta improvisoijaa olekaan, joka ei välillä olisi tahallallaan tai vahingossa olisi jarruna tarinalle. Joskus on vaan vaikea keskittyä, kun jännittää tai on muuten muuta mielessä. Tässä voi kehittyä ja sitten kun se lähtee sujumaan, niin tämä on ihan maaginen tekniikka.

Satukaava (Tarinakaava / Story Spine)

Alla esitetystä satukaavasta voit lukea tarkemmin esim. Simo Routarinteen kirjasta Improvisoi! (2004, s 194-196) tai Improv Encycplopediasta. Tämä sama tekniikka on esitelty myös yksilöharjoitteiden puolella. Kuitenkin koska tämä on yksi perustekniikoista, joihin jokainen aloitteleva improaja törmään, niin nostan sen myös tänne.

Miten se toimii: Ryhmäharjoite, jossa jokaisella voi omalla vuorollaan lisätä tarinaan yhden lauseen tai virkkeen. Tarina rakentuu tietyllä kaavalla, jossa on määritelty miten jokainen vuoro alkaa. Vuorojen aloitukset ovat seuraavat:

  • Olipa kerran…
  • Joka päivä…
  • Kunnes eräänä päivänä…
  • Siitä seurasi, että… 
    • Tämän tyyppisillä lauseilla rakennetaan tarinan keskiosa, joten näitä tulee niin monta kuin tarvitaan, kunnes päästään tarinan loppuratkaisuun. Yksi yleinen merkki siitä, että ollaan saapumassa tarinan loppuun on se, kun jotain tarinan alussa mainittua palaa takaisin tarinaan.
  • Kunnes viimein… 
  • Sen päivän jälkeen… 
  • Tarvittaessa lopetuksessa voi lisäksi käyttää myös: Tämän tarinan opetus on… 

Huomioita

Tekniikan tarkoituksena on opetella tarinoiden rakennetta, joten kun se alkaa olla hanskassa, niin ei ole tarpeen aina käyttää noita vuoron aloitussanoja. Olennaisempaa on se, että saadaan luotua ehjää ja yhtenäistä kerrontaa ei se, millä sanoilla vuoronsa aloittaa. Varsinkin tarinan keskivaiheilla tuon ”Siitä seurasi, että…” voi ihan vapaasti korvata muilla sanoilla, jos se tuntuu keinotekoiselta. Aloittelevien improajien kanssa kuitenkin hyvä pitää aluksi kiinni näistä aloituksista, niin tarinan rakenneosat ja eri tyyppisten lauseiden merkitys tarinalle alkavat hahmottua.

Helminauhatarina (String of pearls / Beads on a String)

Miten se toimii: Ryhmätarinan kerrontaharjoite, jossa jokainen saa lisätä tarinaan yhden lauseen. Vaatii toimiakseen isomman ryhmän (kuusi tai enemmän). Tässä on tarkoituksena muodostaa ihan konkreettisesti jana, johon lauseet ladotaan sattumanvaraisessa järjestyksessä. Ensimmäinen henkilö menee johonkin kohtaan kuvitteellista janaa seisomaan ja sanoo jonkun lauseen. Tämän jälkeen seuraava tulee joko hänen oikealle tai vasemmalle puolelleen, riippuen siitä sijoittuuko hänen lauseensa tarinassa ennen vai jälkeen ensimmäisenä lisätyn lauseen. Loput ryhmän jäsenet lisäävät yksi kerrallaan lauseen tarinaan. Voi myös kiilata kahden lauseen väliin, jos tulee mieleen että tarinasta puuttuu jotain.

Aina kun uusi lause on lisätty tarinaan jokainen sanoo ääneen oman lauseensa ja lopulta kuullaan koko tarina kerralla. Tarkoituksena olisi luoda yhtenäinen tarina, jossa on selkeä alku ja loppu.

Esimerkiksi tarina voisi rakentua näin:

Timo: Avatkaa! Huusi konstaapeli.

Harri: [Menee Timon oikealle puolen] Oli satanut viikkoja, eikä Pertti halunnut poistua asunnostaan.

Timo: Avatkaa! Huusi konstaapeli.

[Minna kiilaa Harrin ja Timon väliin]

Harri: Oli satanut viikkoja, eikä Pertti halunnut poistua asunnostaan.

Minna: Pertti kaipasi jännitystä elämäänsä.

Timo: Avatkaa! Huusi konstaapeli.

[Anna menee Timon vasemmalle puolelle] jne. kunnes kaikki ryhmän jäsenet ovat paikoillaan ja tarina on valmis.

Lopuksi kun koko tarina on luettu kertaalleen läpi tehdään vielä sekoitus. Eli joku huutaa ’Remix!’, joilloin kaikkien pitäisi vaihtaa sattumanvaraisesti paikkaa. Luetaan vielä ääneen tarinan sattumanvaraiseen järjestykseen sekoitettu versio alusta loppuun.

Variaatioita

Yleisin ylläolevasta poikkeava versio mihin olen törmännyt on sellainen, missä aluksi tarinaan asetetaan aloitus- ja loppulause. Eli kaksi henkilöä päättää itsenäisesti toinen tarinan aloituslauseen ja toinen  loppulauseen. Näiden on hyvä olla täysin toisiinsa liittymättömiä, sillä tavoitteena on löytää ne tarvittavat elementit, jotka tarvitaan noiden kahdeen lauseen sitomiseksi loogiseksi tarinaksi. Kaikki muut pelaajat lisäävät vuorollaan oman lauseensa aloitus- ja loppulauseen väliin, eikä näiden ulkopuolelle saa lisätä lauseita. Eli tarina alkaa ja päättyy niihin lauseisiin, mitkä alussa on määritelty.

Tässä versiossa on myös usein se mahdollisuus, että yksittäiset pelaajat voivat myös vaihtaa paikkaa. Eli jos jollakin jo helminauhaan kiinnitetyllä pelaajalla tulee fiilis, että tarinasta puuttuu jotain olennaista, niin hän voi käydä lisäämässä lauseen myös toiseen kohtaan tarinaa. Tällöin hänen tulee aina tarinaa läpikäydessä vaihtaa paikkaa ja sanoa kaikki tarinaan määrittelemänsä lauseet oikeissa kohdissaan.

Huomioita

Tämä on hyvä harjoitus tarinantajun ja tarinoiden rakenteen tutkimiseen. Mitä osia tasapainoisessa tarinassa tarvitaan? Miten voi omalla vuorollaan tukea kokonaisuuden rakentumista ja olla osa yhteistä tarinaa. Toisaalta tämä voi olla kiva esitystekniikkakin, sillä tarinoista tulee usein aika kiehtovia.

Loitsu (Incantation)

Miten se toimii: Ryhmäharjoite (n. 4-6 henkeä on aika hyvä ryhmäkoko), jossa jokaisella on vuorollaan käytettävissä niin monta lausetta kuin on tarpeen ja vuorojen pituus voi vaihdella. Noin max viisi lausetta on ihan hyvä vuoron pituus. Aluksi ryhmässä valitaan, jokin esine, josta kaikilla on selkeä mielikuva. Se voidaan tehdä niin, että heitellään vapaasti esineitä ja asioita, joihin kättä nostamalla ilmaistaan onko selkeä muistikuva tuosta esineestä. Kun ensimmäinen koko ryhmälle yhteinen esine löytyy, valitaan se loitsun aiheeksi.

Tekniikka toimii niin, että jokainen ryhmä jäsen puhuu tietystä näkökulmasta tuolle esineelle tai tuona esineenä. Käydään aina kierros läpi, jolloin jokainen saa kertoa siitä samasta näkökulmasta ja sitten vaihdetaan näkökulmaa seuraavalle kerrontakierrokselle. Kierroksia on neljä ja niiden näkökulmat ovat seuraavat:

  1. Se on… (/Ne ovat…)
    • Kuvailua siitä, mitä esineestä voi aistein havaita. Mitä esineestä voi nähdä?
  2.  Sinä olet… (/Te olette…)
    • Tällä vuorolla voi kertoa sellaisia asioita, mitkä eivät ole esineestä selkeästi aistin varaisesti havaittavissa. Ikään kuin puhuttelee sitä esinettä.
  3. Sinä merkitset / edustat minulle… (/Te merkitsette / edustatte minulle…)
    • Mitä esine sinulle merkitsee tai edustaa.
  4. Puhu esineen äänellä itsellesi
    • Mitä esine sanoisi sinulle, jos se voisi puhua.

Esimerkiksi yhden henkilön vuorot voisivat mennä näin:

Esine – Muki

  1. Se on valkeaa posliinia. Sen pinnassa on kuvioita.
  2. Sinä olet likainen ja kulunut.
  3. Sinä merkitset minulle kiireetöntä aamuhetkeä ennen päivän töitä. Sinä edustat lämpöä ja rauhaa kiireen keskellä.
  4. Olisi todella kiva, jos viitsisit pestä minut useammin. Luuletko että minusta on mukavaa, kun sisäpintani on ihan kahvissa.

Huomioita

Tässä tekniikassa ei ole tarkoitus keksiä mitään, vaan fokuksessa on nimenomaan joku oikea esine ja siihen liittyvät mielikuvat. Siksi on tärkeää valita sellainen esine, josta kaikki pystyvät puhumaan.

Tunnetta, kuvailua ja tarinaa (Etene-Väritä/Kuvaile-Tunnetta)

Miten se toimii: Pariharjoite, jossa toinen kertoo jotain fiktiivistä tai tositarinaa ja toinen toimii tarinan ohjaajana. Ohjaajaajalla on käytössään kolme ohjetta, joita hän voi haluamissaan kohdissa tarinaa käyttää ja niin usein kuin siltä tuntuu.

Tunnetta: Tämän ohjeen voi ymmärtää monella tavalla, mutta tarkoituksena on lisätä tarinaan tunnepitoista kerrontaa/kuvausta. Tunne voi olla:

  • jonkun tarinan hahmon tunnereaktioiden kuvausta
    • häntä pelotti, hänen ahdistuksensa alkoi kohota, iloinen kuplinta täytti hänen mielensä jne.
  • se voi ilmapiirin rakentamista
    • tuntui kuin seinät olisivat kaatuneet hänen päällee, hirret narahtelivat uhkaavasti, avoin ovi lumosi hänet ja houkutteli häntä astumaan sisään jne.
  • tai vaikka kuvailua siitä miltä jokin maistuu ja tuntuu
    • raikkaan kirpeän makuinen, hänen vatsassaan kipristeli jne.

Tässä voi ohjata tiettyyn tulkintaan tai sitten jättää sen osallistujien itsensä tulkittavaksi, mitä ohje tunnetta heidän tarinassaan tarkoittaa.

Kuvailua: Tämän ohjeen tarkoituksena on pysähtyä kuvailemaan sitä, miltä esim. ympäristö, joku henkilö tai asia näyttää. Voi olla osin päällekkäinen kerrontatyylistä riippuen tunnetta ohjeistuksen kanssa, sillä usein myös ympäristön kuvailuun sitoutuu tunneilmaisuja. Fokuksessa on kuitenkin miljöön rakentaminen ja pysähtyminen näkemään se ympäristö, jossa tarina tapahtuu.

Tarinaa: Ohje tarinaa tarkoittaa, että voi lähteä taas edistämään tarinan juonta ja tapahtumia. Kaksi aiempaa ohjetta pyrkivät hidastamiseen ja keskittymiseen tarinan yksityiskohtien maalailuun ja luomiseen. Tarinaa sen sijaan vie tapahtumia eteenpäin ja kehittää tarinaa.

Variaatioita

Yksi variaatio, johon vastikään törmäsin oli siis sama harjoite, mutta siinä ohjaajan käytössä on ohjeet: Etene, Väritä (kuvaile) ja Tunnetta. Etene on ohjeena vastaava kuin Tarinaa yllä olevassa versiossa. Väritä vastaa kuvailua ja keskittyy miljöön luomiseen. Tunnetta on sitten vastaava ohje kuin ylläkin.

Ei-tarina (Uusi)

Miten se toimii: Yleisimmin yksilötekniikka, jossa yksi henkilö kertoo tarinaa. Missä tahansa vaiheessa kerrontaa kuka tahansa yleisöstä voi huutaa ”Ei”, jos jokin valinta tarinassa ei miellytä. Kuultuaan yleisöstä ”Ei” kertojan pitää vaihtaa viimeisin lauseensa / tekemänsä valinta toiseen. Mikäli aiemmin esittämässään lauseessa on useampia määrittelyjä voi kertoja itse valita montako niistä vaihtaa. Samoin yleisö voi valita hyväksyykö se ehdotetun muutoksen ja mikäli se ei miellytä, voi huutaa uudelleen ”Ei”: Esimerkiksi:

Kertoja: Olipa kerran pieni pupu, joka asui kolossa.

Yleisö: Ei.

Kertoja: Olipa kerran aivan valtava pupu, joka asui linnassa. Linnassa asuin pupun lisäksi myös kummituksia ja gerbiili perhe. Joka päivä pupu kuljestkeli linnansa puutarhassa etsimässä porkkanoita.

Yleisö: Ei.

Kertoja: …etsimässä kadonneita sukulaisiaan.

Yleisö: Ei.

Kertoja: …juomassa vaapukkamehua ja muistelemassa nuoruuttaan.

Tarinan voi keskeyttää niin monta kertaa kuin tuntuu, kunnes sopivan inspiroiva ehdotus löytyy.

Variaatioita

Samalla logiikalla toimii myös kohtaustekniikka / tarinankerrontaharjoite nimeltä Uusi, jossa siis ein sijaan huudetaan siis ”Uusi”, kun halutaan vaihtaa edeltävästä repliikistä / lauseesta jotain. Sanana itseasiassa uusi, voi olla vähemmän tyrmäävän tuntuinen, joten ihan perus ei-tarinassakin sitä voi kokeilla vaihtoehtona. Se variaatiota mitä itse olen kokeillut meni niin, että lavalla on kaksi ihmistä tekemässä kohtausta ja milloin tahansa yleisö voi huutaa ”Uusi”, jolloin sen joka juuri puhui tai teki jotain, pitää tehdä toinen tarjous tai muotoilla repliikkinsä eri tavalla. Se oli hauskaa ja johti kohtauksia sellaisiin suuntiin, mihin improvisoijat eivät ehkä normaalisti olisi kohtausta vieneet. Eli siellä pääsee tapahtumaan itsensä inspiroimista ja yllättämistäkin, kun joutuu miettimään uusia polkuja tarinalla, eikä voi tehdä sitä rutiinisuoritustaan.

Huomioita

Parikohtauksessa tämän tyyppisen tekniikan haastavuus korostuu, sillä aika usein ihmiset tekevät asioita ja puhuvat samaan aikaan. Välihuomiona mainittakoon, että tässähän voisi ihan hyvin harjoitella sitä, että mitä jos ei koko ajan häsläis tai koettaisi vauhdilla tuottaa puhetta, vaan olisi ihan rauhassa lavalla. Mikäli halutaan vain toisen tekevän muutos, niin silloin on hyvä kohdistaa ohje juuri tälle henkilölle. Muutoin sitä voi käyttää niin, että jos kumpikin oli tekemässä jotain, niin molemmat tekevät vaihdon tai sitten niin että se joka nyt viimeksi oli äänessä tekee muutoksen. Kannattaa kokeilla, miten tätä haluaa lähteä ohjeistamaan. Olen nähnyt tästä useamman tyylisen version ja mikä tahansa niistä toimii. Jokainen niistä on todennäköisesti myös ensimmäisillä kokeilukerroilla sekava ja haastava, mutta hukassa oleminen on välillä tosi tervettä.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑