No niin lapsukaiset, on taas tarinan aika. Tällä kertaa palataan yksinkertaisiin menetelmiin. Käytössä on Story Cubesin eläinkunta ja johtolangat tarinankerrontakuutiot, jotka on heitetty sattumanvaraiseen järjestykseen. Sen verran toki sattumaa avitin, että poimin ne pysähtymispaikoiltaan siten että joka toinen kuutio on toisesta setistä. Mitä siitäkin tulisi, jos olisi kaksi johtalankaa peräkkäin? Myönnän nyt heti kärkeen, että minulla ei ole mitään aavistusta, mitä toinen kuutio oikeasti esittää, joten keksin sille itse selityksen. (Jälkihuomio: sehän taitaa olla kassakaappi…) Tarinan muodoksi valitsin sadun ja se tulee tässä.

Säännöt on tehty noudatettaviksi

Olipa kerran eläintarha, keskellä eläinten valtakuntaa. Tähän eläintarhaan olivat aikojen saatossa päätyneet vain lajiensa maukkaimmat edustajat, jotka pysyivät kultaisissa häkeissään turvassa muiden eläinten ulottumattomissa. Eläintarhassa oli asukkaidensa turvaksi laadittu tiukka Ei saa koskea -säännöstö. Säännöstö koski kaikkia, jotka eläintarhassa kulkivat tai asuivat. Vuosikymmeniä tätä säännöstöä oli valvottu tarkkaan ja jokaista sääntöjen rikkojaa oli rankaistu ankarasti. Huhuttiinpa jonkun onnettoman, salaatin silittelyyn sortuneen pupun, joutuneen vuosiksi vangituksi yksinäisyyden laatikkoon, jäätyään kiinni tästä kammottavasta rikkeestä. Tätä ei kuitenkaan kukaan pystynyt todistamaan, mutta tarina eli sitkeästi lähiseudun asukkaiden kertomana.

Olipahan tästä tarinasta tietoiseksi tullut myös eräs sangen sikeäuninen tulileopardi, joka oli juuri herännyt viiden vuoden ruuansulattelu torkuiltaan. Tulileopardi pöyristyi tästä mielivallasta, sillä puput olivat sen suurinta herkkua, eikä yhdenkään pörheän herkkupalan tulisi virua yksin laatikossa. Huuliaan lipoen tulileopardi päätti lähteä vierailulle tuohon eläintarhaan, joka oli kuuluisa maukkaista eläimistään. Jos ei pupua löytyisi, niin voisihan hän lohdutukseksi maistella vähän muita eläintarhan asukkaita. Vaan jos eläintarha tosiaan oli niin tiukasti vartioitu, kuin sanotaan, mahtaisiko nälkäinen tulileopardi edes päästä sisään?

Korskea tulileopardi ei kuitenkaan antanut pelkojensa estää itseään, vaan lähti rohkein mielin tallustamaan kohti eläintarhaa. Portille saapuessaan tulileopardi hämmästyi, sillä sen vartijana toimi vanha lähes kuuro rotta.

– Kuinka tuollainen rääpäle voisi estää minua syömästä ketään? Tulileopardi nauroi ja käveli kopeasti rotan ohitse. Katsellessaan portista sisään se näki eläintarhan keskellä suuren mustan laatikon ja ilahtui. Siellä se herkullinen pupu taisikin nököttää. Vaan ei enää kauaa, tulileopardi myhäili mielessään. Tällöin rotta, joka iästään ja huonosta kuulostaan huolimatta oli varsin terävä ja ketterä otus, asettui poikkiteloin tulileopardin tielle.

– Tästä ei kuljeta lukematta sääntöjä! Rotta rääkäisi ja nosti käpälänsä tulileopardin hämmästyksestä auki ammottavan kidan eteen. Hämmästyksestään toivuttuaan tulileopardi suuttui. Kuinka julkeaa oli asettua hänen tielleen tuolla tavoin. Juuri kun tulileopardi oli ärjäisemässä vastaustaan, kuului rotan äkäinen ääni.

– Lue säännöt tai poistu välittömästi! Se mylvi ja kohotteli tassujaan kuin parhainkin nyrkkeilymestari. Tulileopardia kiehtoi tämä omituisen pippurinen pieni otus. Se saattaisi sittenkin olla syömisen arvoinen vastustaja, vaikka hän oli ajatellut säästää sen. Tulileopardi avasi kitansa ammolleen ja juuri kun se oli hotkaisemassa rotan kitaansa, tunsi se nenänsä päällä jotain kovaa. Läheisestä puusta oli pudonnut tammenterho tulileopardin nenälle. Närkästyneenä tulileopardi huitaisi tassullaan tuon terhon huitsin kuikkaan ja siinä samassa tulileopardi katosi.

Rotta astui ulos portista ja vasta sen ulkopuolella pyyhkäisi huolellisesti pölyt turkistaan ja sulki ne toiseen tassuunsa. Sitten se palasi paikalleen portin viereen, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tyytyväisenä se katseli pitkää sääntölistaansa ja maiskutteli huuliaan. Sillä se, mitä kukaan ei tiennyt oli eläintarhan oikea salaisuus. Jokainen joka sääntöjen vastaisesti kosketti jotain eläintarhan alueella muuttuisi tomuksi. Tämä tomu oli rotan suurta herkkua, joten jos kuvittelit voivasi saapastella hänen ohitseen niin erehdyt. Jokainen eläintarhan asiakas, iso tai pieni, on hänelle potentiaalinen ateria. Siksihän hän nuo säännöt alunperin loikin, jotta saisi syödä vatsansa täyteen saalistajia, jotka röyhkeinä ja kuola valuen saapuivat eläintarhan herkkujen ääreen.

Vaan sitäpä ei kukaan tiennyt, että eläintarhassa ei enää vuosiin ollut asunut ketään. Kaikki eläintarhan asukkaat olivat nimittäin sortuneet vähintään sormenpäällään hipaisemaan jotain kiellettyä, kuten itseään, eläintarhan alueella ja päätyneet rotan pulleaan vatsaan.

Sen pituinen se.