Arkistojen siistiminen jatkuu, joten vapautetaan toinen tarina suoraan menneisyydestä verkon välitettäväksi. Tämä teksti oli kirjoitettu sellaiseen Happiness On Planet Earth eli HOPE-vihkoon. Jos siis satutte muistamaan milloin Tiimarissa on myyty niitä Stella McCartneyn What ever it takes -malliston vihkoja, niin tämä jostain niiltä ajoilta peräisin. Taustaksi voisi mainita, että tämä on oikeastaan variaatio aiemmin jo julkaisemastani ”kirjeestä”, joka lienee itse asiassa kirjoitettu tämän version jälkeen. Tähän tekstiin olen tehnyt joitain minimaalisia korjauksia, koska käsin kirjoitetusta tekstistä puuttuu paikoitellen sanoja ja kappalejako. Jätin kuitenkin kaikki logiikkavirheet ja toiston paikoilleen, koska näiden tälle sivulle keräämieni tarinoiden idea on olla hetkessä syntyneitä, eikä loppuun saakka hiottuja ja viimeisteltyjä tekstejä. No tämä ei todellakaan ole viimeistelty teksti. Sen pidemmittä puheitta, katsotaan menneestä tulevaan.

Tulevalle

Jos kirjoittaisin kirjeen tulevaisuudelle, se olisi osoitettu sinulle, jota rakastan enemmän kuin uskallan sanoa. Siinä kirjeessä kertoisin ne sanat, joita en saa sanotuksi ääneen. Mutta toivoisin, että tietäisit sen kuinka paljon sua lemmin, vaikka aina en ääneen sitä sanottua saa. Siinä kertoisin kuinka mä niin pelkäsin, että sua odotin turhaan tai sut jo menetin koska pelkäsin.

Päivänä menneenä näin sut katseessa näyttelijän. Tuossa roolissa vilahti myös sielusi sun, vaan mahdatko silti olla vain unelma mun. Jos sanoiksi pukisin kaipauksen sen, jota tunsin jo ennen kuin sua edes tapasinkaan, se rikki repisi papereista vahvimmankin.

Tänään näin sut, mutta unessa vaan. Haavekuvana haaveilijan, jossa totta lieneekö lain. Niin toivoisin, että äänellä menneen et puhuisi mulle, ettei pelkoni syvimmät todeksi käy, etten tietäisi kuinka usein sut ohitinkaan tietämättä katsovani silmiin tulevaa. Tule nimellä uudella, kasvoilla oudoilla, muodolla jota aiemmin nähnyt en oo milloinkaan. Silloin hetkeksi unohtaa voisin katumuksen, jota tunnen, kun pelkään etsiä sua.

Niin siinä kultaisin kirjaimin lukis: ”mä aina oon sun”. Jos kirjeeseen laittaisin päiväyksen se olisi päivä jo mennyt, jolloin sua myös ajattelin. Vaikka kaihoisin äänin tätä tarinaa lausuin, niin uskothan rakkaani, että olin myös onnellinen. Mutta himmeämpi oli onni sen eilisen, jolloin tuntenut vielä en sinua, jonka sylistä turvan tuleva sai. Vaikka välillä vihaani julistan, eristäydyn yksinäisyyteeni ja hetkeksi katoan. Muista se rakkaani, kun vihani laantuu, niin aina sun vierelles hakeutuu varteni tää. Silloin anna mun painua rintaasi vasten ja anteeksi suo erheeni maiset. Sillä viha ja rakkaus on rakastavaiset, ei ilman ne toisiaan elää voi.

Ja, jos joskus mut jätät niin pyytäisin vain, että tekisit sen hiljaa, niin hiljaa kuin rakkaalle kuiskitaan. Jos et mua rakasta enää silloin sä vain, anna hajota minun älä lohduta lain, sillä muutoin irtoa ei side sielustain. Suhun hukkuva tarrautuis, eikä irti vois päästää, ennen kuin hukkuvat molemmat. Jos siis hylkäät, niin hylkää. Sano ettet enää piittaa, et vihaa, et rakasta, tunne et mitään, silloin annan sun mennä ja opin taas uimaan. Ehkä rannalle pitkä on matka, mutta löydän sen tien, jolla kuljin jo ennen kuin tapasin sut.

Vaan, jos kuolema kerran meidät erottaiskin, niin olkoon ero niin kevyt kuin kosketus tuulen, sillä talvella taas me siel kohdataan, missä kaikuivat kerran myös askeleemme. Jos kirjeeni lukisit olis siellä myös rivi siitä, miksi luotasi lähtisi en milloinkaan. Sillä sinulle sykkii sydän palava tää, jos lähtisin luotas kuolisin ikävään. Tuo ikävä polttava ajaisi kotihin mun ja jos antaisit, palaisin enkä enää lähtisikään. Jos kuolema kalsa meidät siis eroon joskus saattaa, niin lupaa, että ensin saan mennä, muutoin suruuni kuolen ja oon taas seurana sun. Kaunis on kaipuu, vaan kipeä tuo mieli, joka menetti ystävän, elämäntoverin, rakkaan ja sydämen puolikkaan.

Jos lapsia saisimme ei rakkautein sinuun himmenis, sillä sydän laajenee aina, kun se saa rakastaa. Ei ole sinulta poissa se, minkä lapsemme saa.

Siis, jos kirjoittaisin tulevalle, se kirje ois sulle, vaikka pelkäisin antaa sen käsiisi sun. Sen lukea saat, mutta muista on siinä sieluni ja jos sieluain pilkkaat kuollut oon edessäs sun. Ei anteeksi pyytää voi rikosta tuota, jos sieluni annan, sitä hoivaa ja suojaa. Sillä iskuja rakkaan ei torjua voi. Eivätkä haavat nuo enää paranekaan. Siis suukota, halaa ja hyväksi totea, niin on sieluni sun.

Vaikka loukkaisin sanoilla, niin toivon, että tiedät, ne sanat ovat sanoja pelkuruuden. Niin pieniä, että niitä nähdä ei sais sydän rakas, jota suojaa se näkymätön muuri, jonka piirsi neljä kättä. Mutta samalla pyydän, että ymmärrät sen, on sanat mun henki ja jos sanoilla surmaat niin kuollut oon ain. Se että pelkään, ei oo heikkoutta lain, se on merkkinä siitä, että pidä et kiinni riittävän lujasti vain. Siis ihoain vasten sä painaudu vain ja pidä mun pelkoni aisoissa näin, jotta jaksaisin olla vahva vielä hämärässä illan. Eivätkä sieluni pimeät muodot hämärää valtaansa saa. Sä askeltain ohjaa, kun kuljen mä kadulla kaidalla, syvässä vedessä ilman johdatusta tähden. Silloin kylkeesi painaudun, enkä päästäisi irti, vaikka aallot löis hurjina vasten purtemme laitaa.

Jos piirtäisin esiin kotini rajat se ois kuva, jossa ikkunat on silmäsi sun, pielet oven naurava suusi ja ovesta näkisin lämpimän sylisi sun.

Vaan uskotko kaiken mitä sanonut oon? Pidätkö niitä sanoina turhina, joita suu vilpillinen lausuu? Jos kysyisit moista, olis syntis tuo suuri. Se ois petos niin julma, että taipua saatan. Sillä, jos minut tunnet, kuten rakkaimman tuntee, et epäilis moista, sillä puhu en tunteista turhaan. Se minkä sanon, sen tunnen, vaan vaiti oon tunteista usein, jos pelkään mä liikaa. Siispä suojaa ja tue, anna lupa lähelle tulla ja puhua sanoilla rakkauden. Älä pilkkaa tai torju, sillä silloin suljen tunteiden väylän ja sano en enää sanoista mä rakkaimpiakaan. Jos siis naurat ja ivaat, niin tiedän et valitsin väärin ja silloin epäröis en lähteä luotasi pois. Rakkaani kuva ei noin naarmuinen voi olla, kun sen korjannut on käsi rakkauden.

Anna anteeksi, jos en tunnistanut sua heti, vaan luulin näkeväni sut silmissä toisen. Olen ollut yksin niin kauan, etten tuntenut heti kasvojasi sun.