Eräänä päivänä pankkineiti Pirjo oli tapansa mukaan kuumassa suihkussa. Silloin yhtäkkiä rakennukseen sisään astui huoltomies Pena, jonka kyttyrälle taipunut luuranko herätti huomiota. Pena oli avannut oven yleisavaimella. Pirjo sieppasi kauhuissaan pyyhkeensä paperisilppurin ja seinällä roikkuvan lempimaalauksensa, Tyttö ja helmikorvakoru, kopion välistä. Kehonrakentajan notkeudellaan Pirjo pomppi ulos suihkusta ja sieppasi jalkalampun käteensä. Pyramidivarjostimella varustettu jalkalamppu ei kuitenkaan tullut yksin, vaan se kaatoi eteisessä olleen hyllyn suoraan huoltomiehen syliin. Siinä huoltomies Pena sitten seisoi hölmistyneenä Morsian karkuteillä ja Mona Lisa Smile DVD-levyjä käsissään. Pirjo heilutti jalkalamppuaan, lapsuutensa idolin teinimutanttikilpikonna Donatellon lailla, ja tivasi: ”Mitä teet asunnossani?”.

Pena nosti kaatuneen hyllyn ja laski pitelemänsä DVD:t takaisin hyllyyn. Vasta sitten hän sai otettua korvalappustereoidensa nappikuulokkeet pois korvistaan. ”Anteeksi. Ei ollut tarkoitus tunkeilla. Saimme eräältä koululaiselta tiedon, että joku on kuollut täällä.” Pirjo laski jalkalampun kädestään ja veti pyyhettään kuin huivia yhä tiukemmin ympärilleen. Hämmästynyt Pirjo tuijotti Penaa, mutta kuten asiakaspalvelija, hän päätyi nopeasti selvittämään tilanteen todellista laitaa haastattelemalla miestä: ”Kuollut? Jos luulit täällä olevan ruumis, niin mitä sinä tuolla letkulla meinasit tehdä?”. Huoltomies punastui kuin Jenni Haukio, joka lukee katkelmia Lumikki ja seitsemän kääpiötä sadun alkuperäisversiosta pumpulissa kasvatetuille esikoululaisille.

Silloin avoimesta ikkunasta lentokoneen potkurin voimalla puhaltava tuulenvire puhalsi pyyhkeen pahaa-aavistamattoman Pirjon yltä. Hetken hän tunsi kuin olisi tahtomattaan ajautunut koomiseksi sivuhahmoksi Alaston ase leffoihin tai mikä pahempaa, että tämä oli hänen Playboy hetkensä. Kenties kohta jostain ilmestyisi kameraryhmä ja poreamme. Pena, joka oli tottunut kyttyrällä olevan selkärankansa vuoksi katsomaan hieman alaviistoon, hämmentyi tuntiessaan mikroaaltojen hipaisevan salatun vuoroveden lailla tulppaansa.

Pirjo, joka oli kokenut pankkineiti, ei hätkähtänyt tai ruvennut kutomaan mitään Medusan verkkoa ympärilleen. Hän ei suostunut vetämään käsijarrusta, vaan itsevarman basistin lailla hän jatkoi matkaansa vailla vaatteita keittiöön. Siellä hän asteli kepein askelin kiertoilmanuunille, jossa siansorkka oli paistunut juuri sopivaksi hänen suihkuhetkensä aikana. Niinpä Pirjo puki lempihiussolkensa hiuksiinsa ja kutsui hämmentyneen Penan letkuineen keittiöön sorkkimaan sorkkaansa. Niin löytyi pankkineiti Pirjolle suihkukaveri huoltomies Penasta ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Sen pituinen se.