Työpajateatterin 2. lähijakso (Draamakasvatus)

Esitysviikonloppu oli aloitukseltaan aika raskas. En nyt ala sen kummemmin erittelemään syitä, mutta olin ihan tosi ahdistunut, väsynyt ja vaan toimintakyvytön ekan osan perjantai-illlasta. Oli vaan ihan surkea fiilis, koska oli ikäviä juttuja tapahtunut aiemmin päivällä. Aloituspiirissä tajusin, että en edes jaksa ajatella asiaa ja toisaalta se tunnekuohu oli vielä liian voimakas, jotta olisin pystynyt… Lue lisää Työpajateatterin 2. lähijakso (Draamakasvatus)

Työpajateatterin 1. lähijakso (Draamakasvatus)

Draamaa on nyt elämän ja arjen puolella muutenkin ihan riittävästi, niin oli jotenkin raskas orientoitua yli kuukauden tauon jälkeen draamaopintoihin. Kyllä se fiilis aina haihtuu, kun paikalle pääsee ja näkee tutut ihmiset, mutta on se henkinen lähtemisen ja aloittamisen kynnys syksyn tässä vaiheessa yllättävän korkea. Oli ollut vähän huono päivä taustalla ja sitten ajatus siitä,… Lue lisää Työpajateatterin 1. lähijakso (Draamakasvatus)

Ääni ja ilmaisu lähijakso (draamakasvatus)

Syksyn toinen draamakasvatuksen aineopintojen lähijakso oli vokologi Terhi Meriläisen opettama ääni ja ilmaisu -kurssi. Ääni on semmonen asia, minkä olettaa toimivan, eikä siihen tule arjessa hirveästi kiinnitettyä huomiota ennen kuin siinä on joku ongelma. Itselläni ei ole kokemusta muista ääniongelmista kuin sellaisista, jotka ovat lähtökohtaisesti henkisen puolen haasteita, jotka aiheutuvat esim. jännityksestä. Sen tunnistan toki,… Lue lisää Ääni ja ilmaisu lähijakso (draamakasvatus)

Lyhytelokuvan lähijakso (Draamakasvatus)

Tämän syksyn draamaopinnot on nyt aloitettu ja ekana jaksona oli Mika Terävän ohjaama lyhytelokuviin keskittynyt kurssi.  Kurssilla hyödynnettiin taikalamppu-menetelmää, joka on oikeastaan koulujen käyttöön aikanaan kehitetty menetelmä. Sinänsä itse menetelmä nimellisesti ei ollut tuttu, mutta toimintatapana toki videoiden kuvaaminen tiukassa aikataulussa ilman editointia on tuttua. Muistan, että ala-asteellakin aikanaan hyvin vastaavalla tavalla videoita tehtiin koulussa.… Lue lisää Lyhytelokuvan lähijakso (Draamakasvatus)

Foorumiteatteri (draamakasvatus)

Tämän kevään viimeinen draamakasvatuksen aineopintojakso on nyt takana. Kiitokset ihanille Helsingin ryhmäläisille, oli huippua päästä tutustumaan viimein myös teihinkin  ♡ Nyt ei tosiaankaan ollut säästetty, ainakaan sisällöltään, keveintä kurssia viimeiseksi.  Augusto Boalin kehittämä foorumiteatteri on aika raskasta sekä tekijän että yleisön näkökulmasta Se on kuitenkin hyvällä tavalla raskasta. Tekijänä aihe on usein tosi raskas, vaatii… Lue lisää Foorumiteatteri (draamakasvatus)

Ohjaajantyön lähijakso (Draamakasvatus)

Viime viikonlopulla koin pari todella antoisaa päivää draaman parissa. Tällä kertaa vuorossa oli siis draamakasvatuksen aineopintojen ohjaajantyön lähijakso, jossa työskentelyämme ohjasi Mika Terävä. On aivan käsittämättömän hienoa tajuta, miten monella eri tavalla ohjaamista voi lähestyä ja tässähän oli kuitenkin määrällisesti lopulta tosi pieni otos. Jokainen meistä yhdeksästä ohjasi eri kohtauksen yhdestä tarjolla olleesta näytelmästä ja… Lue lisää Ohjaajantyön lähijakso (Draamakasvatus)

Prosessidraaman syventävä lähijakso (Draamakasvatus)

On ikävä myöntää, mutta asenteeni prosessidraaman syventävän kurssin ennakkotehtävää kohtaan jätti todella paljon toivomisen varaa. Minulle ongelmia tuotti se, että omassa ohjauksessa piti pakollisena osuutena käyttää opettaja roolissa -työtapaa sekä luoda draamaan liittyviä kysymyksiä etukäteen. Luin ennakkomateriaalit moneen kertaan ja muistelin miten olin opettaja roolissa -työtapaa nähnyt hyödynnettävän perusopinnoissa ja iski paniikki. Kun yritin alkaa… Lue lisää Prosessidraaman syventävä lähijakso (Draamakasvatus)

Teatteriteoreetikot – Artaud ja Julmuuden teatteri (Draamakasvatus)

Tämän vuoden ensimmäinen draamakasvatuksen lähijakso on suoritettu. Kurssin aiheena oli tällä kertaa teatteriteoreetikkoihin ja heidän teatteria koskeviin näkemyksiinsä tutustuminen. Meille oli ennen kurssia jaettu ryhmät, jotka keskittyisivät kaksi päivää yhteen teatteriteoreetikkoon. Vaihtoehdot olivat: Artaud, Brecht, Grotowski ja Meyerhold. Olin jaksosta vähän ennakkojuttuja jo tutuilta kuullut ja se vähä mitä näiden teoreetikoiden ajatuksiin olin tutustunut ennakolta… Lue lisää Teatteriteoreetikot – Artaud ja Julmuuden teatteri (Draamakasvatus)

Vuosi 2017 yhdessä paketissa

Vuosi 2017 on paria hetkeä vaille nähty.  Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut paljon, vaikka välillä tuntuu ettei ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Teatterin puolella tuli pienimuotoisesti kokeiltua omien siipien kantokykyä myös lavalla. Se oli hirveän kiva ja opettavainen kokemus, mitä hieman varjosti sitkeä flunssa ja oksennustauti. Plussan puolelle jäätiin, vaikka kulisseissa tulikin muutamassa näytöksessä istuttua… Lue lisää Vuosi 2017 yhdessä paketissa

Dramaturgia (draamakasvatus)

Tämän lukukauden viimeinen draamakasvatuksen lähijakso eli dramaturgia on jo taakse jäänyttä elämää.  Dramaturgia on yksi niistä draamakasvatuksen opintojen osa-alueista, jotka kiinnostavat minua ihan erityisesti. Nyt oli hieman kuitenkin hankaluuksia orientoitua aiheeseen, koska kumpikaan pakollisen ennakkotehtävän (monologin kirjoittaminen) pohjatarina vaihtoehdoista ei erityisemmin innostanut. Luin tekstejä pienoisen epätoivon vallassa ja koetin saada aivoni viritettyä ihan kumpaan tahansa… Lue lisää Dramaturgia (draamakasvatus)

Tanssi-ilmaisu (draamakasvatus)

Kolmas draamakasvatuksen aineopintojen lähijakso on nyt takana. Aiheena tällä kertaa oli tanssi-ilmaisu, mikä ei ehkä kurssin nimenä ihan hirveästi kerro kurssin sisällöistä ainakaan itselleni. Tanssi ehkä vähän sotkee ajatuksia tuossa yhtälössä, koska oma tulkinta vie automaattisesti  tanssisaleihin ja -tunneille. Siihen, että on tarkka koreografia tai tarkkaan rajattu tyylilaji.  Esim. itse huomasin aloituspiirissä, etten oikeastaan laskenut… Lue lisää Tanssi-ilmaisu (draamakasvatus)

Improvisaation jatkokurssi (draamakasvatus)

Draamakasvatuksen aineopintojen toinen lähijakso eli improvisaation jatkokurssi on nyt takana. Sinänsä harmi, että kurssi on ohi, koska oli taas kerran aivan älyttömän kivaa. Improssa on voimaa. Viikonlopun intensiivinen lähijakso Mika Terävän ohjaamalla kurssilla vei sekä tuttujen että vieraampien tekniikoiden pariin. Itselläni ei vielä ole sellaisia tekniikoita, joihin olisi ehtinyt kyllästyä tai erityisemmin harjaantua. Jotkut ovat… Lue lisää Improvisaation jatkokurssi (draamakasvatus)

Paluu draaman pariin

Draamakasvatuksen aineopinnot on nyt startattu. Oli ihan älyttömän hauskaa ja meillä on aivan huippuryhmä kasassa. Se on aina todella hämmentävää, miten syvällisiin aiheisiin sitä näinkin lyhyessä ajassa voi päästä. Se miten paljon arkielämässä ylläpidettyjä suojauksia draaman parissa uskaltaa tiputtaa, on käsittämätöntä. Siis en ole sellainen ihminen, joka ihan hirveästi avautuu asioista. Yleensä tulee vain kuunneltua… Lue lisää Paluu draaman pariin

Prosessidraama (Harmaja)

Ohessa on vuonna 2016 draamakasvatuksen perusopintojen opintojaksoa (ODKP333 Prosessidraamasuunnitelma) varten suunnittelemani prosessidraama. Sitä saa vapaasti hyödyntää ja soveltaa. Tämä perusrunko on testattu aikuisten ryhmässä, joten voi olla, että sitä joutuu nuoremmille oppijaryhmille hieman tiivistämään ja muokkaamaan. Tässä toteutuksessa on perusoletuksena on, että prosessidraamaan osallistuva ryhmä on jo valmiiksi ryhmäytetty ja että suurin osa työtavoista on… Lue lisää Prosessidraama (Harmaja)