Vuosi 2017 on paria hetkeä vaille nähty.  Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut paljon, vaikka välillä tuntuu ettei ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Teatterin puolella tuli pienimuotoisesti kokeiltua omien siipien kantokykyä myös lavalla. Se oli hirveän kiva ja opettavainen kokemus, mitä hieman varjosti sitkeä flunssa ja oksennustauti. Plussan puolelle jäätiin, vaikka kulisseissa tulikin muutamassa näytöksessä istuttua takahuoneessa yskimässä tai verhojen takana lattialla tärisemässä. Yhdessä näytöksessä olin jopa terveenä, mikä oli tosi mainiota vaihtelua. Sen lisäksi omaa osaamista kehitin parin Meisner-tekniikkaan keskittyvän työpajan avulla, naamioteatterityöpajassa sekä tietysti kirjallisuutta lukemalla.

Tuli myös nähtyä paljon syitä sille miksi teatterista katsojana niin paljon pidän. Erityisen ilahduttava uusi tuttavuus itselleni oli tänä vuonna Harrastajateatterikesä, johon pääsin ajakohdan siirron myötä ensi kertaa osallistumaan. Samoin visiitit teattereihin lähellä ja vähän kauempana ovat tarjonneet paljon kiinnostavia oivalluksia ja uusia ideoita. Ennen kaikkea olen löytänyt jotain itseltäni pitkään hukassa ollutta eli kyvyn aidosti innostua asioista, niiden arvioinnin sijaan.

Draamakasvatuksen puolella on taas tullut palattua opintojen pariin. Tosin into ja intensiteetti ei ehkä ole ihan niin kova kuin perusopintojen aikaan. Arvelen, että lähijaksojen ajallisesti suurempi etäisyys vaikuttaa hieman omaan motivaatioon. Monessa mielessä kesällä käytyjen perusopintojen tiiviimpi rytmi sopii itselleni hieman paremmin. Huomaan, että mitä harvemmin ryhmän kanssa nähdään, sitä enemmän aikaa tarvitsee aina uuden lähijakson aikaan ryhmään uudelleen tutustumiseen. Se tosin lienee totta ihan missä tahansa ryhmässä.

Opiskeltavat aiheet ovat olleet tutulla tapaa mielenkiintoisia ja yhdessä tekeminen on tarjonnut arvokkaita oppimiskokemuksia. Kun ryhmän kaikki jäsenet tulevat erilaisista taustoista, pääsee omia ajatuksiaan peilaamaan hyvin erilaisista peileistä. Samoin huomaa jatkuvasti että ryhmän yhteinen työ on enemmän kuin osiensa summa. Lopputulos on jotain mitä emme ilman yhteistyötä olisi yksilöinä välttämättä kyenneet luomaan. Se hirveän mielenkiintoista huomata, miten erilainen dynamiikka eri pienryhmissä on. On tullut pohdittua paljonkin omia rooleja eri ryhmissä ja havainnoitua miten ryhmän sisäinen tasapaino muodostuu.

Itselleni draamaopintojen sisällöistä kiinnostavimmaksi muodostui tänä syksynä improvisaation jatkokurssi. Se johtuu suurelta osin siitä, että koin siellä suurimmat yksittäiset oivallukset ja edistysaskeleet. Tuli tajuttua mm. se miten paljon se millä tavalla itse toimin vaikuttaa muiden mahdollisuuksiin improvisoida kanssani. Löysin myös useita tekniikoita, joita olisi kiinnostavaa kokeilla uudestaan. Samoin törmäsin vanhoihin tuttuihin harjoitteisiin ja pääsin tutkimaan, miten se että tuntee jonkun version harjoitteesta vaikuttaa kykyyn lähteä mukaan hieman eri säännöillä toimivaan harjoitteeseen.

Improvisaation parissa tuli myös harrastusmielessä koettua paljon. Keväällä pyörin ImproKampuksella ja koetin saada aivojani ymmärtämään impron peruskäsitteitä. Tajusin, että minulta puuttuu jotain olennaista tietoa voidakseni sisäistää nämä asiat, mutta en vielä ymmärtänyt mitä se voisi olla. Opin paljon siitä huolimatta, että tunnistin, miten paljon itse rajoitin oppimistani. Kevään aikana turhauduin myös omaan kyvyttömyyteni päästää irti ja heittäytyä tilanteisiin sekä työskentelyyn uusien ihmisten kanssa.

Improfestareilla tuli myös piipahdettua parin työpajan verran. Tuli todettua, että ensi vuonna sitten voisikin olla vähän pidempään läsnä, eikä vain piipahtaa. Kummassakin työpajassa opin paljon ja hyvin erilaisia asioita. Hoksasin sen miten eri tavoin tarjouksia voi tehdä ja miten paljon helpompi on liittyä kohtaukseen, kun määrittelyt ovat selkeitä. Tajusin kuitenkin yhä edelleen, että jotain puuttuu.

Kyllä ne yksittäiset tärkeimmät opit kuitenkin tulevat kesän improkursseilta, joista olen kirjoittanut niin monta tekstiä, että tuskin enää mitään on sanomatta. Opin paljon impron tekniikoista ja siitä miten eri tavoin samaakin tekniikkaa voi hyödyntää. Siellä tajusin viimein riittävän kattavasti, mitä kaikkea hyväksyntä oikeasti tarkoittaa. Silmäni avautuivat ihan täydellisesti statuksien suhteen sekä improlavalla että arkielämän vuorovaikutuksessa. Olen oppinut päästämään irti tulkitsemisen pakosta ja kyseenalaistamaan tulkintojani sekä keskittymään enemmän puhtaisiin havaintoihin. Samalla tuli huomattua etten ollutkaan ihan sillä tavoin solmussa kuin oletin. Ne solmut jotka avautuivat, eivät olleetkaan sen tyyppisiä kuin oletin.

Tuon kokemuksen myötä olen antanut itselleni luvan olla avoimempi ja uskaltaa enemmän. Olen tajunnut miten paljon lopulta itse pystyn vaikuttamaan siihen, mitä palautetta ympäristöni saan. Toisaalta olen myös kyennyt olemaan armollisempi itselleni ja sitä kautta minun on ollut paljon helpompi kohdata toisten ihmisten paha olo. Myös niiden ihmisten, joiden oletan olevan minua vahvempia, rohkeampia tai muutoin pärjäävän ilman apua. Ennen kaikkea minun on nyt paljon helpompi kohdata omat kipupisteeni toisissa ihmisissä, koska ymmärrän että vaikka en ole itse niistä täysin selvinnyt voin silti olla läsnä ja tukea toisia.

Tuosta kokemuksesta saamani hyvä energia ja positiivinen voima auttoi syksyllä uskaltamaan enemmän. Lähdin mukaan pariin improryhmään ja olen päässyt tutustumaan uusiin ihaniin ihmisiin. Olen päässyt kokeilemaan myös impron ohjaamista, mikä oli vielä paljon kivempaa puuhaa kuin kuvittelinkaan. Toisten innostuneen tekemisen seuraamien ja harjoitteista tekemien havaintojen kuuleminen opettavat niin paljon.

Uskaltauduin myös haastamaan itseäni edistyneemmille improajille tarkoitetulle kurssille. Siellä tajusin hyvin konkreettisesti miten paljon enemmän nykyään uskallan ja pystyn tekemään, kun turha häpeä on hellittänyt. Kehitystä selkeästi on tapahtunut ja silti on vielä paljon opittavaa, mikä on aivan ihanaa.

Viimeinen juttu, josta en ole vielä ihan hirveästi puhunut on kiinnostuksen herääminen soveltavan draaman ja impron suuntaan. Olen ollut nyt syksyllä mukana eräässä soveltavaa draamaa tekevässä ryhmässä, mutta kirjoitan siitä tarkemmin vielä erikseen. Yleisesti ottaen esiintyminen on kivaa ja silti huomaan, että näiden juttujen soveltaminen elämään ja koulutukseen vetää minua puoleensa vielä hitusen vahvemmin. Jos kerran omalta kohdaltani huomaan, miten paljon mm. sosiaaliset ahdistukset ja pelot voivat vähentyä impron ja draaman keinoin, niin miksen haluaisi samaa tunnetta tarjota myös muille.

Se on jännä miten oma näkökulma on muuttunut ja silti tämä on kaikki täysin loogista. Lähdin liikkeelle siitä, että haluan tehdä teatteria ja kyllä se siellä taustalla vielä on. Kuitenkin improvisaatio kaikissa muodoissaan ja soveltava draama ovat lähteneet viemään mukanaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä uusia ulottuvuuksia teatterin, draamakasvatuksen, improvisaation ja/tai elämän saralla tulevana vuonna löytyykään.

Hyvää Uutta Vuotta!