Impro on välineurheilua: Statuskortit

Improvisointihan on siitä mahtava ja kauhistuttava laji, että siinä ei juurikaan rekvisiittaa tai välineistöä tarvita. Ohjaajana onkin yleensä aika kevyet varusteet mukana, kun ei oikeastaan tarvitse omaa suunnitelmaa ja persoonaa suurempaa tarpeistoa mukanaan kantaa. Kuitenkin myös päinvastainen on totta eli mitä tahansa voi käyttää improssa materiaalina ja rekvisiittana. On paljon asioita, mitä voidaan käyttää hyvin tehokkaasti improharjoittelussa tukena ja materiaalina. Yksi sellainen osa-alue, missä apuvälineitä on monesti käytössä on statusilmaisu, vaikka toki sitäkin voi hahmottaa myös muilla tavoin. Aika usein käytössä on ihan tavallinen korttipakka, mutta statuksien harjoitteluun on olemassa myös ihan siihen tarkoitukseen suunniteltu statuskorttipakka. Jos siis innostuit statusilmaisun treenaamisesta improkurssilla tai vaikkapa kortit suunnitelleen Simo Routarinteen Valta ja vuorovaikutus -kirjan  perusteella, niin nämä kortit ovat hyvä tuki siihen. Toki näillä korteilla voi halutessaan pelata vaikka pasianssia, jos siltä tuntuu. Toivottavasti ei kuitenkaan tunnu siltä ainakaan koko aikaa, sillä puhe on nyt statusilmaisusta ja siinä ollaan paitsi (oman ja toisten) fyysisen ilmaisun, niin myös vuorovaikutus asioiden äärellä. Fyysistä ilmaisua voi harjoitella myös yksin, mutta lopulta omakin statusilmaisun taso määrittyy aina vuorovaikutustilanteissa suhteessa muihin ihmisiin.

Statukset ja statusilmaisu on yksi sellainen impron osa-alue, mitä useasti sivutaan kursseilla aika pintapuolisesti, mutta hirveän harvoin siihen oikeastaan sen tarkemmin pureudutaan. Aika usein tieto jää hyvin pinnalliseksi ja oikeasta elämästä irralliseksi leikiksi ja tilassa kuljeskeluksi pelikorttien kanssa. Se oivallus, että tämähän on aidosti kaikessa vuorovaikutuksessa olennaista tietoa, jää syntymättä tai ainakin näin kävi itselle. Hakkasin useamman kurssin verran päätä seinään, kun en tajunnut miksi en tajua asiaa, vaikka periaatteessa se vaikuttaa yksinkertaiselta. Oli fiilis että tarina jää vajavaiseksi, mutta ei oikein osannut kysyä niitä kysymyksiä, mitä olisi tarvinnut voidakseen ymmärtää asian. Tässä tullaan sitten osin näihin kortteihin, jotka selkeyttivät asiaa varsinkin korkeiden ja matalien statusten osalta. Sanoisin silti, että pelkästään näidenkin korttien varassa voi olla haastavaa, koska yhdessä kortissa on todella paljon tietoa ja siksi nyt päädyin tekemään tämän pienen katsauksen statuskortteihin.

Yleisesti mainittakoon, että pakassa on kuvitettujen statuskorttien (normaalin pelikorttipakan kortit) ohella myös muutama harjoitekortti, jossa on esitelty perusharjoitteita statusten harjoitteluun (mm. statusparty). Käyttöohjeet ja vinkit löytyvät siis suoraan pakasta. Samoin harjoitteita löytyy myös tuosta edellä mainitusta Routarinteen kirjasta sekä useammasta muustakin lähteestä, joten varsinaisiin harjoitteisiin en sen kummemmin tässä tekstissä mene, vaan fokus on korttien sisältämässä informaatiossa.

Huom! Ennen kuin mennään tarkemmin kortteihin niin muistutan, että statusten osalta pitää ymmärtää se, että pääasiallinen työväline on havainto, eikä tulkinta. Tulkinnat ovat hyviä tarinan kertomisessa, mutta statuksien osalta pitäisi pystyä päästämään irti tulkinnoista. Kysymys ei siis ole siitä, miltä toisen käytös vaikuttaa sinusta tai laatumääreistä, vaan siitä mitä voit ihan aistein havaita hänen ilmaisustaan. Yksinkertainen esimerkki voisi olla vaikka se, että joku katsoo sinua silmiin. Tulkinta voisi olla ”sinä katselet minua huolestuneen näköisesti” ja havainto ”sinä katsot minua”. Toinen vähän pidemmälle menevä esimerkki voisi olla vaikka puheen nopeus eli toinen puhuu todella nopeasti. Tällöin tulkinta voisi olla ”sinä puhut hermostuneesti” ja havainto ”sinä puhut nopeasti”. No se siitä eli mennään nyt niihin kortteihin.

Kortin arvo ja kuvitus

Korteissa on arvot 1-13, kuten tavallisissakin pelikorteissa ja näitä voi hyödyntää todella monella tapaa. Periaate korteissa on se, että isoin luku (13) on korkein statusilmaisun taso ja pienin luku (1) matalin. Toki toisinkin päin voisi olla, jos käytetään tavallisia kortteja, mutta näissä korteissa on kuvitus, joka tukee tätä tulkintasuuntaa. Korttien kuvitus onkin yksi syy miksi nämä kortit ovat hirveän hyvä apu statusten hahmottamisessa, koska kuvien hahmot kuvaavat myös hienosti siihen statustasoon liittyvää fyysistä ilmaisua. Mitä matalampi status sitä supummassa ja vähemmän tilaa vievässä asennossa hahmo on, kädet ovat yleensä jossain lähellä omaa päätä. Vähän tilaa vievä asento ei toki tarkoita aina sitä, että oltaisiin kyykyssä tai fyysisesti pieniä, vaan ihan pystyasennossakin voi joko viedä vähän tai paljon tilaa, jos ajattelee raajojen asentoa. Korkean statuksen osalta taas hahmossa näkyy hyvin se, että asento on maksimaalisen tilaa vievä (x-asento: kädet ja jalat levällään) ja täysin suora.

Valintoja voi kuitenkin omassa ilmaisussaan tehdä sen suhteen mihin kaikkeen kortin informaatioon tuo lukuarvo pätee. Korteissa on useita statusilmaisun osa-alueita, jotka kehollisesti usein ketjuttuvat, mutta joita voidaan myös treenata toisistaan (ainakin tietoisella tasolla) irrallaan. Yksi valinta voidaan tehdä esimerkiksi sen suhteen vaikuttaako lukuarvo kortissa mainitun tunteen (kortin maa) voimakkuuteen vai ei.

Tunteet / maat

Korttipakan jokainen maa edustaa yhtä tunnetta. Pata on viha, risti pelko, hertta (sydän) rakkaus ja ruutu ilo. Tässä moni varmastikin huomaa heti sen, että ihmisen perustunteisiin, ihan jaottelusta riippumatta, nähden tästä valikoimasta puuttuu paljon ja siellä saattaa olla jotain vähän ekstraakin. En nyt ala tähän sen suuremmin tunteiden luokitteluihin ottamaan kantaa, koska niitä tosiaan on useita, jotka tunnistavat tunteita vähän eri tavoin ja tarkkuuksilla. Yhteistä niille kuitenkin on se, että positiiviseksi arkiajattelussa miellettyjä tunteita (esim. ilo ja mielihyvä) on määrällisesti vähemmän kuin negatiiviseksi tai vaikeaksi miellettyjä tunteita (esim. pelko, suru ja inho). Eli tässä tunteiden viidakossa tämä pakka on hyvinkin positiivisesti orientoinut kokonaisuus.

Enkä ota tässä nyt kantaa siihen onko rakkaus oikeasti edes tunne vai jotain ihan muuta. Impron kannalta minusta on kuitenkin tärkeää, että rakkaus on yhtenä tunteena nostettu esiin näissä korteissa. Syy on se, että oikeastaan kaikki improvisoitu tai käsikirjoitettukin teatteri on heti paljon kiinnostavampaa, kun kohtauksessa on rakkautta mukana. Rakkaudella tarkoitan tässä yhteydessä jotain vetovoimaa hahmojen välillä, että on joku syy miksi nämä ihmiset ovat yhdessä. Se voi olla kaverillista, romanttista tai empaattista välittämistä, mutta on tärkeää että se on mukana. Siksi siis, oli rakkaus tunne tai ei, on ensiarvoisen tärkeää, että se on näissä korteissa mukana. Samoin olen iloinen siitä, että esimerkiksi suru ei ole korteissa oletusarvoisesti mukana, koska se niitä tunteita, joiden treenaamisessa voidaan hyvin herkästi mennä todella syviin vesiin tai semmoiseen feikkaamiseen krokotiilin kyynelein, että tekee pahaa. Ei siinäkään ole mitään pahaa ja suruakin voi olla ihan hyvä tutkia, mutta se ei ehkä ole sellainen tunne, jota lähtisin pakottamaan. Ilmaisullisesti suru taitaa tunteena olla sellainen, että se helposti kääntää ilmaisun sisään päin eli omaan itseen ja sulkee ihmisen vuorovaikutukselta.  Ajatuksellisesti niin, että se on minun tunteeni, jota tunnen nyt jostain syystä, mutta se ei ole sellainen tunne, mitä toinen ihminen juuri nyt tässä tilanteessa herättää minussa. Toisaalta voihan se esimerkiksi piiloteltu rakkauskin, vaikka jossain työpaikkakohtauksessa tehdä ihan tosi surulliseksi eli sinänsä se, mitä joku tunne tuottaa ilmaisullisesti ei ole aivan ilmiselvää ulkopuoliselle tarkkailijalle.

Tässä kohtaa onkin siis hyvä huomata se, että kortin tunteista puhuttaessa tarkoitus ei ole siis ulkoisesti esittää tunnetta, vaikka näin kortteja aika usein käytetään. Ei siis iloisena (ruutu) tarvitse olla mikään hangonkeksi, vaan voi ajatella sen tarkoittavan sitä, että on tosi iloinen siitä, kun saa juuri nyt olla näiden ihmisten seurassa. Silloin se yleensä ei vaikuta tai tunnu päälle liimatulta esittämiseltä. Tarkoituksena on siis tuntea se tunne, jota muut ihmiset hahmossasi herättävät. Eli se on sisäinen hahmon rakentamisen tuki, ei välttämättä edes erityisen näkyvä ilmaisullinen valinta. Toki, jos toinen herättää hahmossasi ilon tunnetta, kyllähän se väistämättä näkyy myös ilmaisussasi, kun olet vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kuitenkin niin päin, että ei näytellä ilon ilmentymistä, vaan se tunnetaan ja annetaan vaikuttaa sisältä ulospäin omaan toimintaan sekä ilmaisullisiin valintoihin. Tunne kuvaa siis hahmojen välistä tunnetilaa. Parin kanssa voi olla myös täysin vastakkaiset tunnetilat. Toinen on kauhean rakastunut ja toinen taas pelkää kuollakseen koko tyyppiä, mikä aiheuttaa sitten jännitettä siihen kohtaukseen ja hahmojen välille. Ihan jo pelkästään tuo ristiriita tunnetiloissa tarjoaa kohtaukseen todella paljon materiaalia, jolloin ei tarvitse keksiä mitään materiaalia. Eikä siis lava-parin tarvitse missään vaiheessa tietää, mikä se sinun tuntemasi tunne on, vaan hän edelleen reagoi vaan toteutuneeseen ilmaisuusi.

Haastavimpia yhdistelmiä pakassa lienevät todella korkean statuksen pelko ja toisaalta matalan statuksen viha, jotka eivät ole ehkä niitä tyypillisimpiä valintoja. Näissä kuitenkin mielikuvista voi olla apua. Korkean statuksen pelosta toimivin esimerkki, minkä olen tähän mennessä kohdannut löytyi ohjaamani statuskävelyharjoitteen purkukeskustelussa. Tämä henkilö oli mielessään ajatellut korkean statuksen pelon (korteista risti 13) sattuessa kohdalleen, että hänen hahmonsa on kuningatar, joka on menossa mestattavaksi. Pelottaa ihan perhanasti, mutta oma asema on niin korkea, että sitä ei tasan varmasti ulospäin näytä. Toisaalta matalan statuksen vihan (korteista pata 1) eräällä kurssilla vinkkinä nousi esiin, että voi ajatella omaavansa pienen koiran sielun. Voi olla, että mielikuvat auttavat tai sitten ne vaan sotkevat. Kannattaa siis kokeillen etsiä itselleen toimivia keinoja. Ihmisten tarkkailu on yksi aika toimiva apu erilaisten status ja tunneyhdistelmien ymmärtämiseen. Joskus, ei missään nimessä aina, se ilmaisullisesti ihan hemmetin vihaiselta vaikuttava tyyppi saattaakin oikeasti olla tosi peloissaan. Ilmaistu ja sisäinen tunnetila eivät ole aina yksi ja sama asia oikeassakaan elämässä.

Liukusäätimet

Korteissa on edellä mainittujen perusjuttujen lisäksi myös statusilmaisun tutkimisen tueksi suunnitellut liukusäätimet. Näitä on neljä jokaisessa kortissa: katse (eyes), äänen voimakkuus (volume), liike (movement) ja rytmi (rhythm). Tämän lisäksi siis kuvitus kuvassa näkyy tilan käyttö raajojen avoimuuden tai sulkautuneisuuden mukaan, mitä voi ajatella kortin viidentenä liukusäätimenä, mutta ei ole pakko, jos menee liian monimutkaiseksi. Näitä liukusäätimiä eri asentoihin liikuttelemalla voidaan luoda kaikki mahdolliset statusilmaisun tasot tällä asteikolla. Korteissa jokainen liukusäädin liikahtaa aina kortissa ilmaistun arvon mukaisesti pykälän ylös päin kortin arvon kasvaessa. Tämä on kuitenkin yksinkertaistus, joka on hyödyllinen visuaalinen esitys varsinkin korkeimman (13) ja matalimman (1) statuksen ilmaisun osalta. Kuitenkin kun mennään keskitason statuksiin, on liukusäätimissä enemmän liikkumavaraa kuin kortit antavat ymmärtää.

Kaikkien ilmaisun osa-alueiden ei nimittäin tarvitse liikkua yhdessä, vaan ilmaisu voi olla sekoitus eri tasolle asetettuja liukusäätimiä. Varsinkin keskitason ja ääripäiden välillä voi olla jopa helpompi löytää joku tietty statusilmaisun taso sekoittamalla korkean ja matalan statuksen ilmaisustrategioita, kuin jos pyrkisi asettamaan kaikki liukusäätimet samaan tasoon. Eli jos löytää keskitason (kortin arvo 7), niin miten tehdä selkeä ero pykälää matalampaan (kortin arvo 6) tai korkeampaan (ilmaisuun)? Jos muuttaa kaikkea yhden pykälän, niin voi olla että muutos on liian pieni havaittavaksi. Voi olla hedelmällisempään esimerkikiksi nostaa vaikkapa äänen volyymia ja nopeuttaa hieman liikkeen rytmiä, joilloin tulkinta on kohonnut statusilmaisun taso. Mutta kokeilemalla ja ryhmän kanssa testailemalla ja kalibroimalla omaa mittaristoaan löytyy tapoja ilmaista hienoisiakin eroja ja lopultahan kaikki mitä tässä sanon yksilön kohdalta pätee vain, kun henkilö on yksin. Nimittäin, kun tilanteeseen tuodaan toinen ihminen, niin statukset määrittyvätkin vuorovaikutuksessa suhteessa toiseen ihmiseen. Vaikka siis sinänsä oma ilmaisusi vastaisikin keskitason ilmaisua, voi toisen ääriasentoon kohotettu korkea status saada arvion sinun ilmaisusi tasosta laskemaan matalamman statusilmaisun puolelle. Eli mitään absoluuttista totuutta ei ole, koska nämä ovat subjektiivisia ja ihmiset käsittelevät statuksiin liittyvää tietoa hyvin eri tavoilla. Kuitenkin arkielämänkin kannalta hyödyllistä on omasta ilmaisustaan tunnistaa ainakin korkean ja matalan statuksen ilmaisulliset valinnat ja niiden vaikutus vuorovaikutustilanteessa. Mutta mennäänpä nyt tarkemmin noihin yksittäisiin liukusäätimiin.

Katse (eyes)

Asteikon ääripäät ovat matalan statuksen vilkkusilmät / räpsyripset (blinking) ja korkean statuksen järkähtämätön tuijotus (staring). Tässä kohtaa kannattaa nyt unohtaa se, että kumpikaan ääripää olisi automaattisesti negatiivinen tai positiivinen, uhkaava tai vaaraton. Se on valinta, joka tulee ilmi koko ilmaisusta. Matalan statuksen ilmaisu voi olla tosi positiivinen ja flirtti ihan samoin kuin järkähtämätön tuijotus voi olla uhkaavan sijaan positiivista toisen silmiin hukkumista. Eli jos kortissa oleva tunne on vaikkapa rakkaus, niin nämä ääripäät ja kaikki siltä väliltä ovat tosi ihania ilmaisullisia valintoja. Sen sijaan, jos tunne on viha muuntuu tulkinta matalan statuksen nopeista vilkaisuista ja nopeasta räpyttelystä tai korkea statuksen tuijotuksesta. Kuitenkin ilmaisullisesti siinä on kyse täsmälleen samasta teosta, joko katsekontaktin nopeista puruista ja paluista kontaktiin tai jatkuvasta katsekontaktin ylläpidosta.

Tämä on yksi syy siihen miksi statusten osalta pitäisi päästä tulkintojen tuolle puolen ja keskittyä havaintoihin. Se onko toisen räpsyvä katse flirttaileva tai välttelevä on tulkintaa, eikä toinen välttämättä ole tietoisesti ilmaissut mitään sellaista, mitä tulkitset. Monesti vuorovaikutuksessa väärinkäsityksiä aiheuttavatkin juuri pitkälle viedyt havainnot toisen ilmaisusta. Ei kukaan pysty koko ajan tietoisesti kontrolloimaan silmiään ja katsettaan, joten se mitä näet kannattaa ottaa havaintona ja jättää sen pidemmälle menevät tulkinnat tekemättä. No tokihan näin toimimalla voi joskus mennä hyvä flirtti ihan ohi, mutta toisen motiivien ja ajatusten olettaminen on yksi suorimmista teistä väärinkäsityksiin. Sitten improlavalla toki tehdyn havainnon pohjalta voi tehdä tulkintoja ja rakentaa tarinoita, mutta tarinoiden rakentelu arjessa voi olla vähän haastavaa, koska silloin usein unohtaa oikeasti kuunnella ja havainnoida keskustelukumppaninsa todellista ilmaisua.

Huom! Katsekontaktin välttely kokonaan, vastoin yleistä luuloa, ei ilmaise matalaa statusta, vaan on oikeasti korkean statuksen ilmaisu. Miksi? Siinä valta on sinulla, kun kieltäydyt edes näkemästä toista ihmistä ja katsomasta hänen suuntaansa, mikä tekee tästä korkean statuksen ilmaisullisen teon. Sitä voi kokeilla millaisen reaktion saa, kun kieltäytyy systemaattisesti katsomasta keskustelukumppaniaan silmiin. (Toki on kulttuureita, missä katsekontakti ei ole niin keskeinen juttu, kuin meidän kulttuurissamme ja jossain silmiin katsomista voidaan pitää julkeana ja töykeänä, mutta ei mennä nyt kulttuurieroihin sen tarkemmin.) Itse en useinkaan jaksa ylläpitää katsekontaktia ollessani väsynyt tai masentunut, vaan silloin katson mieluummin muualle. Olen sen kuitenkin arkielämässä saanut karvaasti huomata, että varsinkin normaalisti korkeaa statusilmaisua käyttäviä ihmisiä tuo katsekontaktin välttely ärsyttää ihan valtavasti. Se näkyy saman tien siinä, että minua aletaan palauttaa omalle ilmaisulliselle paikalleni ja kerran eräs jopa ärähti, että kun hän puhuu niin olisi kohteliasta katsoa häntä silmiin. Olisi varmasti, mutta kun ei pysty. Eli matalan statuksen ilmaisun katseen kautta voi ajatella uteliaana katsekontaktin hakuisuutena, eikä katsekontaktin välttelynä. Hirveästi tekisi mieli katsoa, mutta ei uskalla katsoa kovin pitkään, vaan on pakko vilkaista aina välillä toisaalle ja sitten voi taas palata katsekontaktiin. Korkeassa statuksessa taas katse on tuijottava ja silmäluomet eivät räpsy tarpeettoman tiheästi. Tuijotus voi kohdistua ihmiseen tai hänestä pois päin, mutta yleispiirre on se, että ei hötkyillä yhtään, vaan kun katsotaan jonnekin niin sitten myös katsotaan sinne.

Äänen voimakkuus (volume)

Kortissa on äänen osalta säätimenä äänen voimakkuus eli joko puhut hiljaiseen ääneen tai kovaan ääneen. Kuitenkin samoin kuin katseessa myös äänen käytössä on oikeasti useampia säätöjä, kuten äänen korkeus ja puheen rytmi. Korttiin kuitenkin yksinkertaisuuden vuoksi on otettu vain voimakkuus, sillä esimerkiksi rytmi on yhtenä omana kokonaisuutenaan, koska se on yhdistettvissä kaikkiin muihin liukusäätimiin. Ylipäätään ilmaisulliset valinnat ovat ketjuttuvia eli niitä on vaikea tehdä ilman, että yhdellä alueella tehty muutos alkaisi vaikuttaa myös muun ilmaisun tasoon. No kortissa on siis vain äänen voimakkuus ja sen voi ehkä helpoiten ajatella naurun kautta. Matalan statuksen nauru olisi hiljaista hihitystä tai kiherrystä suljetulla suulla (joskus myös kädellä peitetyt huulet) ja korkean statuksen kovaäänistä hohotusta suu ammollaan niin, että kitarisat näkyvät huoneen takaosaan saakka.

Lavalla toteutettuna kuitenkin kannattaa myös matalan statuksen osalta pyrkiä tiettyyn äänelliseen selkeyteen eli ei kättä suun eteen ja kuiskauskin on enemmänkin teatterikuiskaus, kuin oikea kuiskaus. Eli jos tekee matalan statuksen hiljaa puhuvan hahmon, niin siihen ei lavalla kannata ehkä yhdistää muutoin suljettua kasvojen ilmaisua, jolloin puhe puuroutuu. Toki joskus säästeliäästi voi tehdä epäselvän mutisijan, mutta ei se ehkä ole toivottava pyrkimys jokaisessa näytöksessä. Eli olipa äänen volyymi mikä tahansa, niin lavalla ja muutenkin vuorovaikutuksessa suunseudun liikkeisiin (artikulaatio) kannattaa kiinnittää huomiota. Itse olen sellainen, että luen aika hyvin ihmisten huulten liikkeitä ja minulle hiljainen puhe alkaa yleensä tuottaa ongelmia vasta siinä kohtaa, kun se yhdistyy epäselvään artikulaatioon tai ns. brittiläiseen ’stiff upperlip’ ääntämykseen, jolloin en pysty täydentämään kuuloaistin puutteellista havaintoa näköhavainnolla. Tämä on siis huomio pääosin lavalle, mutta toki arjessakin ihmiset ymmärtävät todennäköisemmin puhetta, jos artikuloi selkeästi. (No sisällöllisessä ymmärryksessä selvinkään artikulaatio ei toki auta…)

Jos puhutaan ihan puhtaasti volyymista, niin matalaa statusta ilmaiseva puhuu hiljaa lähes suljetuin huulin ja korkeaa statusta ilmaiseva kovalla äänellä ja suu avoinna. Volyymin voi kuitenkin tässä yhteydessä ymmärtää myös toisin eli tekemisen volyymina tai näkyvyytenä. Kaikki mitä teet matalan statuksen ilmaisussa on hiljaista eli pointtina on jättää yhteiseen vuorovaikutustilaan mahdollisimman paljon tilaa toisten äänille kuulua. Korkea statuksen ilmaisussa taas tavoitteena on ottaa itselle mahdollisimman paljon siitä yhteisestä tilasta ja jos niin tahtoo niin peittää tai jyrätä toisten ääni. Eli voi puhua päälle ja jos toinen vielä jatkaa, niin puhuu vielä vähän kovempaa ja piittaamattomammin toisen puheen päälle. Sekä tietysti kaikkea näiden väliltä, mutta voi ajatella, että äänen volyymilla täytetään tilaa. Jos joku puhuu tosi hiljaa ja toinen todella kovaa, niin todennäköisemmin sen kovempaa puhuvan jutut kuullaan ja näin ollen hänellä on korkeampi statusilmaisun tason volyymin suhteen.

Liike (movement)

Kortissa liikkeen ääripäät ovat matalan statuksen kaoottinen (chaotic) ja korkean statuksen kontrolloitu (controlled) liike. Kaoottisuutta voi ajatella sekä liikkeen nopeutena että päämäärättömyytenä. Liikehdinnässä voi paljon esimerkiksi ylimääräisiä liikkeitä, kuten omien kasvojen alueen koskettelua ja oman asun korjailua. Korkeaa statusilmaisua taas kuvaa rauhallinen ja hallittu liikkuminen ja jos kädet jonkun kasvojen alueelle (hartiat, kaula ja pää) päätyvät, niin sitten keskustelukumppanin. Voi tulla hidasta ja harkittua (sekä usein aika voimakasta) taputtelua hartioille tai toisen päähän. Se voi olla positiivista tai toista alentavasti tehtyä, mutta joka tapauksessa suunta on liikkeissä ulospäin. Matalassa statuksessa pääosin liikehdintä on nopeampaa ja suunta voi olla pääosin itseen päin eli vaikkapa oman ulkoasun kohentelua, jos kosketetaan toista ihmistä, niin yleensä kosketuksen muodostama yhteys puretaan nopeasti. Korkean statuksen liikkeet ovat hitaita ja kontrolloituja ja niiden pyrkimyksenä voi olla myös toisen kontrollointi, mutta se ei toki ole välttämätöntä. Kuitenkin ajatuksellisesti voi miettiä sen niin, että korkeassa statuksessa mikään osa kehosta ei liiku ilman tietoista päätöstä liikuttaa juuri nyt tuota osaa kehosta. Eli korkeassa statuksessa tietoinen kontrolli on vahvasti läsnä ja matalassa statuksessa liike on kontrolloimattomampaa. Matalassa statuksessa taas liikettä tapahtuu jatkuvasti ja se kohdentuu epätarkasti itseen ja ympäristön, vailla selkeää suuntaa. Ei kuitenkaan tarvitse ajatella, että matalassakaan statuksessa tarvitsisi koko ajan täristä tai näpelöidä kasvojaan, mutta yleisesti ottaen liike ei ole niin suunnattua, harkittua tai tarkoituksen mukaista kuin korkeassa statuksessa. On siis myös sellaista täyteliikettä, millä ei ole sen kummempaa tarkoitusta. Ajattelee vaikka niin, että kun korkeassa statuksessa kävelisi tilan päästä päähän sivuilleen juurikaan vilkaisematta, niin matalassa statuksessa pysähtelisi välillä aina katselemaan ja koskettamaankin yksityiskohtia, kuten vaikka suoristamaan verhot. Tähän liittyy myös korteissa esiintyvä ja seuraavaksi käsiteltävä rytmi, mutta niitä voi myös käsitellä erikseen, eikä kaoottisenkaan liikkeen tarvitse aina olla erityisen nopeaa, varsinkaan kun puhutaan keskitason statuksista.

Rytmi (Rhythm)

Rytmin ilmaisussa ääripäät ovat matalan statuksen nopea (fast) ja korkean statuksen hidas (slow) rytmi. Yksinkertaisimmillaan voidaan ajatella vaikkapa kävelyä. Matalan statuksen ilmaisussa kävely on rytmiltään nopeaa eli se voi tarkoittaa vaikkapa lyhyitä vauhdikkaita askeleita. Korkeassa statuksessa kävely on rytmiltään hidasta ja kaikkea liikkumista kuvaakin sen sellainen rauhallinen hitaus (ei tässä tarvitse hötkyillä yhtään). Mikä tahansa kehon osa matalassa statuksessa liikkuukin, se liikkuu nopeasti eli ripset räpsyvät, kädet koskettavat nopeasti ja jalkojen liike on ripeää. Korkeassa statuksessa rytmissäkin näkyy se sama harkitsevuus ja kontrolli eli kaikessa mitä tehdään voi käyttää aikaa juuri paljon kuin hyvältä tuntuu, voi puhua hitaasti ja pitää pitkiä taukoja sekä antaa kosketuksessa käden viipyä toisen olkapäällä jopa tuskastuttavan pitkään. Jos jotain omasta ulkoasusta korjataan, niin se tehdään rauhallisen huolellisesti ja tarkoin liikkein. Jos korkean statusilmaisun haluaa säilyttää, mutta kulkea nopeammin, niin sitten se tapahtuu vaikkapa askelta pidemällä, ei niinkään askelten rytmiä kiihdyttämällä. Rytmi tosiaan voidaan ulottaa myös käsittämään puhe ja se tarkoittaa sitä, että matalan statuksen ilmaisussa puhe on nopeaa ja tauot lyhyitä, mutta kuitenkin valpasta sillä tavalla, että tilaa ollaan aina valmiita antamaan toiselle ja sulkemaan oma suu, jos toiset puhuvat. Korkeassa statuksessa puhe on hidasta tauot voivat olla pitkiä tai niitä ei välttämättä ole ollenkaan, mutta kummin tahansa puhetila on korkean statuksen käyttäjän hallussa. Eli vaikka tauko onkin, niin hidasrytminen saattaa toisen väliin tekemästä kommentista välittämättä jatkaa omaa juttuaan, kuin taukoa ei olisi ollutkaan.

Loppujen lopuksi

Statuskortit ovat hyvä lähtökohta asian opettelulle, mutta lopultahan näitä taitoja voi kehittää vain treenaamalla. Siihen kuitenkin on ihan jatkuva mahdollisuus, sillä nämä ilmaisulliset valinnat ja teot ovat näkyvillä kaikkialla ympärillämme, eivätkä rajaudu vain improtuntien opetukseen. Jokainen vuorovaikutustilanne on mahdollisuus tarkastella sekä omaa statusilmaisuaan että toisten statusilmaisua. Voi kokeilla ja pelata, sillä että jos muuttaakin omaa ilmaisuaan, niin miten se vaikuttaa toiseen. Yleisenä sääntönä ehkä voi sanoa se, että matalamman statuksen ilmaisulla voi rentouttaa toista, koska se jättää paljon tilaa toiselle ja korkeammalla statuksella saattaa huomaamattaan stressata toista joko pakottamalla tätäkin nostamaan tasoa (kilpailu) tai sitten painamalla häntä alaspäin (alistaminen). Matalaa statusta ehkä karikatyyrisesti kuvaa uteliaisuus toisista ihmisistä, mutta tietty arkuus ja ujous saa aikaan nopeaa liikehdintää ja puhetta. Korkeaa statusta taas kuvaa ulospäin uskottavalta vaikuttava itsevarmuus, toiset ihmiset voivat kiinnostaa tai sitten eivät, mutta lähtökohtaisesti itsellä on koko ajan tiukka ote ja kontrolli vuorovaikutuksesta, tarkoittipa se sitten tilan käyttöä, omaa ilmaisua tai puheenvuorojen jakoa.

Lopuksi vaan sanon sen, että siinä missä statusten opettelusta kyllä selviää tavallisellakin korttipakalla tai vähemmän hienojakoisella asteikolla, niin tämä pakka kyllä selventää monta asiaa. Ei ehkä ihan kaikkia ja osa on varmasti itsellekin vielä hämärän peitossa, mutta vähin erin tieto (ja tuska) tämän asian suhteen syvenee. Kun statustietoisuus lisääntyy, niin siinä kuitenkin aukeaa myös hienoja mahdollisuuksia välttää tarpeettomia konflikteja, koska on tietoisempi omien valintojen vaikutuksesta vuorovaikutuksen kulkuun. Usein sen toki tajuaa vasta jälkikäteen, miten tuli astuneeksi toisen varpaille huomaamattaan, mutta sekin on arvokasta tietoa tulevaa varten. Voi ehkä löytääkin keinoja, millä voidaan päästä asioissa eteenpäin ilman tarpeetonta konfliktia. Toisaalta ehkä aukeaa vähän myös ymmärrystä siihen suuntaan, miksi välillä itse reagoi niin kuin reagoi, kun toinen ilmaisee vaikkapa todella korkeaa statusta. Itsehän nimittäin tajusin ja tajuan edelleen aika usein muuttuvani todella passiivisaggressiiviseksi, kun joku mielestäni vie kohtuuttomasti tilaa tai jotenkin yrittää nostaa omaa statustaan toisia alentamalla. Kun siitä tulee tietoiseksi, niin sitten voi myös ajoittain löytää toisenlaisia tapoja reagoida. Mitä, jos tällä kertaa sivuuttaisin sen ekan toimintatavan ja kokeilisin jotain muuta, miten se vaikuttaisi vuorovaikutuksen etenemiseen? Mitä, jos vaikuttamisen sijaan antaisinkin itseni vaikuttua siitä, mitä toinen ilmaisee?

P.S. Tässä tekstissä on kauheasti asiaa, mutta varmasti jotain unohtuikin, joten voi olla että tämä vielä tulevaisuudessa tiedon lisääntyessä täydentyy ja tarkentuu. Tässä kuitenkin tämän hetken päällimmäiset kootut selitykset.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑