Cats (Tampereen Teatteri)

”Ei täällä ole muita kuin meitä kissoja” ja yksi rotta. En siis ole nähnyt Cats-musikaalia aiemmin, joten melkoinen aukko on musikaalisivistyksessä ollut. Lauluista Memory on sellainen, joka musikaalista irrotettuna on tullut aika moneen kertaan kuultua. Jotain etäisiä ennakkokaikuja on ollut, mutta mitään konkreettista havaintoa ei ollut siitä mitä odottaa.

Jos musikaalin nimi on Cats eli kissat, niin lienee enemmän kuin sopivaa, että esityksen juonikin muistuttaa loogisuudessaan kissaa. Koska olen tämän musikaalin osalta elänyt tynnyrissä, niin minulle tuli yllätyksenä se, että suurin osa lauluista on vain yhden tai parin kissan tarinaa, joiden välillä ei juurikaan ole juonellista yhteyttä. Myönnettäköön, että tämä irrallisuus häiritsi ensimmäisen puoliajan alussa. Aika lakkasin etsimästä yhteyksiä ja annoin esitykselle luvan olla juuri sellainen tilkkutäkki kuin sen on tarkoituskin olla. Toisella puoliskolla itseasiassa muutama löyhä sidos tarinoiden välille rakentuukin, mikä ilahdutti kovasti loogisempaa puoltani.

Ihan ensin mainittakoon, että aivan älyttömän upeasti oli saatu lavastuksen avulla luotua tilaa Tampereen Teatterin kapeahkolle päänäyttämölle. Sekä syvyys että korkeus oli hyödynnetty tehokkaasti. Pidin erityisesti ylätasojen käytöstä tässä, sillä se hyvin kissamaisella tavalla lisäsi tilavuuden tuntua, kun kissat saattoivat ketterästi liikkua eri tasojen välissä. Samoin tykkäsin lavastuksen synkeähköstä värimaailmasta ja yksityiskohtien määrästä liikkuvissa lavasteissa. Hämyisen kujan fiilis muuntui kivasti valoilla mitä maagisimmiksi paikoiksi.

Valoilla oli siis tärkeä rooli teatterin magiikan luomisessa. Erityisen hieno oli taikurikissan Mr Mistofelin (Aleksi Seppänen) osuus, jossa pimeään saliin saatiin luotua aivan valtavan ihana taianomainen fiilis. Samoin Macavityn (Martti Manninen) taistelukohtauksessa valoilla luotiin todella vaikuttavia illuusioita. Se on hienoa tajuta, miten pienillä jutuilla, kuten valaistut hularenkaat, voi luoda aivan upeita illuusioita pimeässä.

Puvustus Catsissa on täynnä trikoota ja häntiä. Jokaisella kissalla on oma tyylinsä, mikä luo mielikuvaa tietyntyyppisestä kissasta ja asujen materiaalit sallivat mainion kissamaisen liikkumisen. Vanhemmille kissoille on luotu selkeästi paksumpaa turkkia, mikä toimii tosi hyvin kontrastina nuorten ja notkeampien kissojen joustavampien asujen rinnalla. Todella kivasti myös maskeeraus ja peruukit tukevat ja rakentavat kunkin kissan tyyliä. Aivan ihana parivaljakko asujensa osalta ovat Rämppätintti ja Jengamurri.

Ylipäätään musiikki kaikuu komeasti ja tanssi on tarkkaan hiottua sekä todella viihdyttävää. Onhan tämä ihan huikea show, jossa joukossa on voimaa ja näyttävyyttä. Vahvoja fiiliksiä välitetään myös ilman sanoja pelkän musiikin ja liikkeen avulla. Todella hienoa ja lennokasta tanssia, jota upea musiikki hienosti komppaa. Nostan seuraavassa muutaman highlightin musikaalin varrelta.

Yksi ensimmäisiä ilahduksen hetkiä tarjoutui Lari Halmeen esittämän Runtunrantun laulusta. On mahtavaa, kun huomaa omien oletuksien romuttuvan. Olen nähnyt Lari Halmeen vain jäyhemmissä humoristissa rooleissa, joita hän esittää todella hyvin, joten henkilökohtaisesti hänen näkemisensä Runtunranttuna oli tosi magee yllätys. Hitsi miten energistä ja letkeää heittäytymistä. Oli aivan mahtava seurata hänen rokkikukkoiluaan lavalla. Muut kissat komppasivat tuossa biisissä upeasti, joten se oli kaikkinensa tosi toimiva kokonaisuus.

Erityisesti omaa sydäntäni sykähdytti tenori Tero Harjunniemen esittämien hahmojen kirjo. Teatterikissa Gusin väpättävä käpälä oli haavoittuvan kaunis pieni yksityiskohta. Ylipäätään teatterikissa Gus oli se yksittäinen hahmo, joka jäi mieleen selvimmin. Upean minimalistinen ja samalla äärettömän koskettava hahmo. Gusin bravuurirooli Murr-Roope, joka seuraavana ilmestyi lavalle olikin sitten jotain aivan muuta kuin vanhuuden haurastuttama Gus.

Ai että sytyin Murr-Roopen biisistä ja siitä ihanan yököttövästä teatteriegoilusta, mitä hahmo kohtauksessa tarjoilee. Siis tosi makean ällöttävä hahmo, jonka laulu ei todellakaan jätä kylmäksi. Teron laulun ilmaisuvoima on niin mahtava, että kylmät väreet menee, kun hän oikein tosissaan rupeaa laulamaan. Älyttömän kivoja olivat myös suomennokseen rakennetut kotimaisen elokuvan maailman sidotut sanat. Rosvo-Roo.. siis Murr-Roope miehistöineen veti huikean hienon show’n. Upea oli myös Murr-Roopen ja Leidi Kylkiluun (Helena Rängmanin) duetto, jossa kumpikin piti huolen, että valo osuu oikeaan kissaan.

Teron kolmannen hahmon eli Toppa-Royn biisi oli ilahduttavan sattumanvarainen. Justiinsa, kun luulet ymmärtäneesi vähän tämän musikaalin logiikasta, niin lavalle puksuttaa junakissa. Ehkä pidin tuosta biisistä koreografioineen kovasti, koska se oli niin käsittämätön. Brittimusikaaliin tuo ajatus toki sopii kuin peruna nenään ja biisikin jäi soimaan päähän, joten hirveän tehokas numerohan se on. Laulun suomennos ei tässä kohtaa kalpene tippaakaan alkuperäiselle sanoitukselle. ”Tuo kissa on rautatiet.” Ihan huikean hämmentävää.

Tarinan Rotan (Risto Korhonen) merkitys jäi vähän mysteeriksi, vaikka hahmo alussa ja lopussa sidottiinkin tarinaan mukaan. Sinänsä Rotta on ilmeikäs ja vaikuttava hahmo, jolla oli huikeita pieniä hetkiä lavalla, joten miksipä ei kissojen sekaan yksi rottakin sovi. Olin kuitenkin tosi kiitollinen näköhaittapaikastani siinä kohtaa, kun rotta jäi pottansa kanssa touhuamaan pylvään taakse. En edes halua tietää mitä tapahtui.

Oliko Matti Hakulinen oikeasti vanhan Deuteronomin karvapeitteen alla..? Enpä olisi arvannut. Huh heijaa, miten mainiota. Hattua nostan, varsinkin viimeisen biisin kohdalla oli kyllä niin upeaa laulua, että oksat pois. Hieman hämmennyin, kun olin Deuteronomin hahmon olemuksen nähdessäni luonut heti mielikuvan todella matalasta miesäänestä, mutta sieltä turkin kätköistä alkuun ilmoille vapautui sulokkaamman puoleista laulua. Jännää.

Pankin lopulta räjäyttää Ritva Jalosen Grizabella, jonka ääni, upean orkesterin tuella, tunkeutuu suoraan sieluun saakka ja ilmeisesti samalla jollekin tietoisuutta syvemmälle tuntemisen tasolle. En edes tajunnut itkeväni ennen kuin kappale päättyi ja huomasin kyyneleet silmissäni. Uskomattoman voimallista ja samaan aikaan heleän herkkää tulkintaa. Sanattomaksi vetää.

Musikaaliin rakennettu valitun kissan uudelleensyntymä kuvio oli kaikessa symboliikassaan kyllä hitusen liian egyptiläistä minun makuuni. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö se olisi tehokas keino käynnistää ja päättää esitys, joten kyllähän se toimii todella hyvin. Tämä tarina ja sen käänteet avautuvat varmasti täysin loogisina kissojen aivoituksia ymmärtäville. Hämmentävän hieno show.

Cats

Musiikki Andrew Lloyd Webber
Teksti T. S. Eliot
Suomennos Jukka Virtanen

Työryhmä

Ohjaus Georg Malvius
Musiikin johto Martin Segerstråle
Lavastussuunnittelu Mikko Saastamoinen
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Koreografi Adrienne Åbjörn
Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu Ivan Bavard, Jaakko Virmavirta
Maskien ja peruukkien suunnittelu Jonna Lindström

Rooleissa

Risto Korhonen Rotta
Ritva Jalonen Grizabella
Irina Milan Grizabella
Lari Halme Runtunranttu
Tero Harjunniemi Teatterikissa Gus / Murr-Roope / Toppa-Roy
Helena Rängman Jellimaari / Lady Kylkiluu
Pia Piltz Jemima
Elisa Piispanen Tuijalleriina
Elina Rintala Annu Pannunen
Matti Hakulinen Vanha Deuteronomi
Martti Manninen Macavity / Plato
Heikki Mäkäräinen Munkossun
Aki Haikonen Kerhonen B. / Peter
Ville Mäkinen Rampo-kissa / Antonio
Katra Solopuro Demeter
Sonja Pajunoja Etcetera
Ulriikka Heikinheimo Rämppätintti
Pyry Smolander Jengamurri
Mikko Nuopponen Bill Bailey
Jukka Wennström Alonzo
Wilhelm Blomberg Korikopat
Maria Påhls Tantomile
Raisa Kekarainen Cassandra
Jaakko Mölsä Admeteus
Hanna Mönkäre Viktoria
Aleksi Seppänen Mr Mistofeli
Heikki Järvinen Pouncival
Suvi Salospohja Elektra

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑