Työpajateatterin 1. lähijakso (Draamakasvatus)

Draamaa on nyt elämän ja arjen puolella muutenkin ihan riittävästi, niin oli jotenkin raskas orientoitua yli kuukauden tauon jälkeen draamaopintoihin. Kyllä se fiilis aina haihtuu, kun paikalle pääsee ja näkee tutut ihmiset, mutta on se henkinen lähtemisen ja aloittamisen kynnys syksyn tässä vaiheessa yllättävän korkea. Oli ollut vähän huono päivä taustalla ja sitten ajatus siitä, että on seuraavat 24 tuntia tavallaan kiinni fiktiossa, oli toisaalta myös helpottavaa. Työpajateatteri on sellainen aihe mikä itseäni kiinnostaa. Muotona se ei ole yhtä radikaali tai kärjistävä kuin foorumiteatteri, mutta toki voi sisältää paljon myös samaa ja työpajateatterin sisällä voidaan hyödyntää foorumiteatterin keinoja. Voihan se olla tietysti myös yhteiskunnallista ja kantaaottavaa, tärkeintä kuitenkin se, että tässä muodossa ei tarjota valmiita ratkaisuja tai katharsista yleisölle. Tarkoitus on herättää ajatuksia ja saada yleisö pohtimaan ja mahdollisesti myös toimimaan asioiden suhteen. Lähtökohtana on siis näytelmä, joka ennakkoon valmistettu ja sen teemoihin liittyvää työpajatoimintaa yleisölle. Soveltavaa teatteri siinä mielessä kuin se draamakasvatuksen kontekstissa määritellään eli esittävän ja osallistavan teatterin välimaastossa toimitaan.

Tämä on opintojaksona outo lintu, koska tämä jakautuu kahdelle viikonlopulle, kun muut lähijaksot ovat yhden viikonlopun mittaisia. Se on täysin perusteltua, koska työpajateatterikokonaisuuden valmistaminen (näytelmän kirjoittaminen ja työtapojen valinta) vie aikaa. Samoin tässä, kuten foorumiteatterissa, suuri merkitys on myös jokerityöskentelyn opettelussa. Jokeri on tietynlainen työpajateatterin fasilitaattori, joka ohjaa, tukee ja juontaa kaikkea työskentelyä. Sinänsä näyttelijän rooli on työpajateatterissa kevyempi kuin jokerin, joten sitä on hyvä päästä harjoittelemaan. Itse olen ryhmämme suunnittelemassa työpajateatterissa, vain näyttelemässä. Sinänsä joo kokisin kyllä jokerin roolin harjoittelun tärkeäksi, mutta se ei ole minulle täysin vieras. Okei tunnistin kyllä, että varsinaisia draaman työtapoja muistan paljon heikommin kuin improtekniikoita, mutta varsinainen ohjaaminen tai juontaminen tuossa ei ole mitenkään vierasta itselleni. Jännittävää se tietysti on, mutta olen jo aika sinut itseni kanssa ja luotan siihen omaan kykyyn ohjata tarvittaessa, joten paljon mieluummin annan tämän turvallisen ympäristön kokeilumahdollisuuden niille, joita vielä mietityttää asiat enemmän. Tarkoitan tällä nyt lähinnä sitä, että minulla on lähtökohtaisesti jo aika joustava tapa suhtautua suunnitelmiin eli minua ei haittaa yllätykset ja voin vaihtaa suuntaa. Toisaalta myös ryhmän ja ihmisten lukutaitoa olen päässyt kehittämään eli tarvitsen kyllä treeniä, mutta lähinnä olemassa olevan taitopohjan laajentamiseen ja kehittämiseen. En siihen, että saisin kosketuksen ohjaamiseen tai poistaakseni ohjaamiseen liittyvää jännitystä. Ehkä vähän huonosti selitetty. En ole valmis, mutta käytyjen keskustelujen perusteella arvioin olevani huomattavasti tasaisemmassa maastossa jo tämän asian suhteen, kuin moni muu ryhmässämme, jotka tekevät ensimmäisiä kokeilujaan draamaa ohjaamassa. ’Joskus siis pitää luopua itsekkäistä motiiveista (tarvitsisin itsekin harjoitusta), jotta ne jotka oikeasti tarvitsevat ja haluavat mahdollisuuden kokeilla varmasti myös saavat sen.

Pääosin tämä viikonloppu tosiaan kului näytelmän suunnitteluun ja työtavoista keskusteluun. Toki pientä demoluontoista työpajateatteria kokeiltiin myös lauantaina, jotta mahdollisimman moni saisi kokemusta jokeroinnista. Siinä sitten päädyin, harhauttaakseni itseni lounastauolla jumiin naksahtaneen niskan kivusta, näyttelemään ekassa demossa improten työpajateatteridemon pohjaksi tarvittavan näytelmän tai kohtauksen siitä. Se oli yllättävän hauska sokkotreffi kokemus, johon omalle hahmolleni oli ennakkoon määritelty, että hän ei oikein haluaisi olla siinä tilanteessa. Parini hahmolle sitten määriteltiin vastakkainen pyrkimys, että hän on innoissaan asiasta. Se hahmo todellakin oli innoissaan asiasta. Näyttämölle kohotettu versio hermostuneesta ihmisestä, joka jo ensitreffeillä menee aivan liian pitkälle. Tässä juuri ja juuri oli saatu kahvikuppi käteen ja oltiin jo jatkoja ehdottelemassa. Sosiaalisesti vähän taitamaton, mutta sinänsä symppis hahmo. Toki treffikumppanina ahdistava, koska ei tule kuulluksi tai nähdyksi, vaan jää puhetulvan alle. Tällaistahan tapahtuu myös oikeassa elämässä, että tulee jännityksen vuoksi tai muuten vaan jatkuvasti puhuttua liian paljon ja toisaalta ihan hölmöjäkin asioita. Itse ainakin olen ihastuessani puhunut ihan tyhmiä, vähän loukkaaviakin asioita, vaikka tarkoitin oikeastaan päinvastaista. Tuli kyllä sellainen tunnistus, että joo, olen tehnyt vähän samaa. Oma hahmoni jäi vähän pinnallisemmaksi, koska tosiaan puheenvuoroa ei saanut ja annettu tavoite sinänsä veti pois päin siitä toisesta hahmosta.

Näitä kahta hahmoa sitten tutkittiin mm. kuuman tuolin ja ajatusäänten kautta. Ehkä hämmentävimmäksi kuitenkin koin tekniikan kaksi henkilöä, kaksi ryhmää. Siinä hahmot istuvat vastakkain ja heidän taustallaan on työpajan osallistujia, jotka saavat kuiskata repliikit omalla puolellaan olevalle hahmolle. Tuli yllättävän suorasukaista tekstiä, mikä vähän hämmensi. Tarkoitan lähinnä sitä, että moni juttu oli aika epäuskottava sille hahmolle tai siihen tilanteeseen. Siinä olisi pitänyt tapahtua ensin joku toinen muutos, jotta oma hahmoni olisi ehdottamassa uusia treffejä. Se oli mielestäni hyvä tunnistus tulevan työpajateatteritoteutuksen kannalta, koska ei ole tarpeen pyrkiä ratkaisemaan tilanteita. Mahdollisia ratkaisuja voi tutkia, mutta ei kaikki jutut pääty onnellisesti. Se mitä meillekin on ohjeistettu ohjaajien puolelta, että ei tartuta taikaiskuratkaisuihin. Niitäkin voidaan kokeilla, jos osallistujat haluavat, mutta se pitää purkaa keskustellen, että onko se oikeasti realistista. Herättää sen keskustelun aiheesta, ei vaan pyritä tarjoamaan jotain kivaa loppuratkaisua. Toki, jos aihe on tosi raskas, niin voi olla hyvä näyttää joku onnellinen ratkaisu tilanteeseen ja hetki vielä keskustella siitä. Ei kuitenkaan ole tarkoituksena jättää lohdutonta ahdistusta osallistujille. Tarkoitus on pysyä realismissa ja siinä maailmassa missä nyt eletään. Teatterissa mahdotonkin voi olla mahdollista, mutta se ei aina elämässä valitettavasti ole. Ikävätkin tunteet ovat ok ja ihan tarpeen välillä. Jos aiheena on ilmastonmuutos, niin ehkä semmoinen pieni ahdistus asiasta on ihan ok.

Innolla odotan varsinaista jaksoa, jolloin päästään testaamaan tekemäämme suunnitelmaa työpajateatterista, joka käsittelee roolin vangiksi jäämistä ja ihmisen omaksuttuja pakotettuja rooleja. Tosi kivasti siihen mun mielestä yhdistyi kaikkien ryhmäläisten ennakkotehtävänä miettimät ajatukset. Olen mielissäni siitä, että päästään toteuttamaan näytelmä ja sitä käsittelevä työpajaosuus oikeasti yleisön edessä. Tästä tulee varmasti ajatuksia herättävää ja hienoa päästä kokemaan myös muiden ryhmien työpajateatteri kokonaisuudet. No siihen on vielä muutama viikko aikaa, joten sillä välin draamaillaan jotain muuta hetken aikaa.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑