Syksyn toinen draamakasvatuksen aineopintojen lähijakso oli vokologi Terhi Meriläisen opettama ääni ja ilmaisu -kurssi. Ääni on semmonen asia, minkä olettaa toimivan, eikä siihen tule arjessa hirveästi kiinnitettyä huomiota ennen kuin siinä on joku ongelma. Itselläni ei ole kokemusta muista ääniongelmista kuin sellaisista, jotka ovat lähtökohtaisesti henkisen puolen haasteita, jotka aiheutuvat esim. jännityksestä. Sen tunnistan toki, että en aina käytä ääntä kestävällä tavalla ja ääni saattaa väsyä. Tällä kurssilla fokus on terveen äänen mahdollisuuksiin ja huoltamiseen liittyvissä harjoitteissa ja teoriassa. Lähtökohta siis siinä, että fysiologisia äänentuottoon liittyviä ongelmia ei ole. Jos sellaisia on niin sitten siihen toki on omat osaajansa, jotka voivat auttaa. Tällä lähijaksolla ääntä ja myös kehoa käytettiin paljon, koska luonnollisesti kehon ja äänen välillä on selkeä yhteys. Kun huolehdit kehostasi huolehdit myös äänestä ja päinvastoin. Kuitenkin äänenhuolto on selkeästi sellainen, mitä itsekin tulee tehtyä todella vähän. Okei, kuorossa lämppäilään ääni aina aluksi ja sillä tavalla asia on tuttu, mutta eipä puheääntä juurikaan tule lämmitettyä ennen esiintymistä. Ei, vaikka tunnistaisi että siitä voisi olla hyötyä.

Olin ehkä hieman flunssainen tämän jakson aikaan tai sitten muuten vaan väsynyt. Onnistuin nimittäin saamaan kurkustani jotain rasitettua niin, että oli kesti useamman päivän ennen kuin rasituksen tunne väistyi. Toki jaksolla tuli käytettyä aktivoitua varmasti paljon sellaisia lihaksia (tai vastaavia), joita ei normaalisti tule paljon käytettyä. Eli ihan fyysistä väsymystä uudenlaisen rasituksen jälkeen. Toipumista toisaalta hidasti myös se, etten pystynyt lepuuttamaan ääntä kunnolla, vaan seuraavan viikon improissa tehtiin paljon hommia äänen kanssa. No se on eri juttu, kerron niistä erikseen tarkemmin. Hyvänä pienenä vinkkinä oman äänen normaalin puherekisterin tunnistamiseen löytyi ihan tavallisella mehupillillä tai vastaavalla tehtävä harjoite. Siinä u-äänteen avulla tutkittiin missä kohtaa ääni resonoi ja missä tunne katoaa eli mennään yli tai ali sen oman optimaalisen puhealueen. Itselle tuli todella selkeä tunnistus siitä, miten helposti oma ääni siirtyy ns. narinarekisterin puolelle ja se on se alue, missä ääneni rasittuu. Toisaalta se on myös se alue mistä huomaan puhuvani, kun olen väsynyt jo valmiiksi. Eli fyysinen väsymys aiheuttaa myös äänen väsymistä, koska ääni ei pysy optimaalisella alueellaan. Näissä jutuissa mielestäni ensisijaisen tärkeää on nimenomaan päästä itse kokeilemaan ja tutkimaan omakohtaisesti omaa ääntään. Siitä omasta ohjatusta kokemuksesta oppii paljon enemmän kuin mistään kirjasta ikinä. Siihenhän tämä lähijakso nimenomaan tähtäsi, että saisimme kokemusta ja keinoja kuunnella yhä tarkemmin ja hyväksyvämmin omaa ääntämme.

Tämä oli monella tapaa yksi ihan lempparijaksoistani draaman parissa. Yksi ihan ehdoton syy oli kurssin ohjaajan ihanan positiivinen ohjaustapa. Eikä se nyt tarkoita siis kehuja ja höttöä, vaan hyväksyvää, rentouttavaa ja tukevaa ohjaamista. Ei keskitytä ruotimaan virheitä, vaan pyritään yhdessä ja erikseen löytämään sopivia keinoja ja vastauksia kysymyksiin. Sellainen hyvä yhdistelmä asiantuntemusta ja uteliaisuutta, mitä arvostan todella paljon. Kyllähän täältä teoreettisellakin tasolla lähti paljon mukaan. Ihan vaan haukottelun, yleisen rentouden ja veden juonnin tärkeys äänen hyvinvoinnille olivat tärkeitä muistutuksia. Mukaan lähti myös paljon hyviä harjoitteita ja ideoita, mitä voisi itse arjessa toteuttaa tai ohjata, vaikka sitten improssa lämppäreinä. Nyt kun paremman puolen viime viikosta kipuilin ääniongelmien kanssa, niin kyllä sitä vaan alkaa taas arvostaa ihan eri tavalla tilaa, missä ääni virtaa vapautuneesti. Niitä hetkiä, kun kaikki toimii ja ei tarvitse tietoisesti kiinnittää huomiota ääneensä, koska kaikki on jo hyvin. Jotta niin olisi jatkossakin, niin on syytä pitää huolta ja helliä ääntään. Niin ja tietysti myös kehoaan, koska kuten sanottua kehonhuolto on myös äänenhuoltoa. Joo tämä oli ihana jakso.

Eikä se satunnainen mölinöintikään ketään vahingoita, vaikka se voikin jännittää etukäteen. Mainitsen tämän lopuksi ihan vaan siksi, että tunnistin nimittäin käymästämme alkukeskustelusta itseni tai siis oman asenteeni parin vuoden takaa. Sen ajatuksen, että sattumanvaraisten äänteiden ja mölinän tuottaminen tuntuu pahalta. Asenteen, että se on vaan jotain epämiellyttävää ja perustelematonta puuhastelua, mitä ei halua edes kokeilla. Joo, onhan se osin sellaista. Minua edelleen ahdistaa se, jos minun pitää tuottaa jotain määriteltyä ”alkuääntä” tai muuten käskystä jotain tiettyä jollain tapaa rumaa ääntä. Eli se on ihan selkeästi minulle vieraalla alueella olevaa ääntelyä. Sen sijaan en enää näe, että kaikki mölinä on vastenmielistä ja vaikeaa minulle. Ei se ole, mutta minulla on toki henkisen tason preferenssi kauniisiin ääniin. Pystyn aivan vaivattomasti improkohtauksen tiimellyksessä itsenikin yllättäen tuottamaan todella groteskeja äännähdyksiä ja yököttävää äänikuvastoa. Pointti on vaan se, että niinä hetkinä en fyysisesti ja henkisesti estä itseäni tekemästä niitä. Teen niin, koska sille on joku perustelu kohtauksessa ja se tulee luonnostaan. Okei, niiden harjoittelu ilman tällaista perustelua voi tuntua hölmöltä ja ahdistavaltakin, mutta kaikkeen siedättyy. Moni asia, mikä on tuntunut aiemmin ahdistavalta on nykyään ihan helppoja minulle. Eli kaikkea voi halutessaan oppia ja sitä kautta laajentaa sitä omaa mahdollisten valintojen aluettaan. Eikä kenenkään toki tarvitse koko ajan mölistä, mutta miksipä ei tutkisi myös sitä aluetta äänestään, vaikka pääosan ajasta käyttäisikin toisia äännähdyksiä. Antakaa mölinälle mahdollisuus, saattatte yllättäen tykätä siitä. Jos, ette niin ainakin saatte hyvää ja perusteltua tietoa, miksi näitäkin harjoituksia tehdään. Se on mielestäni myös tärkeää, että ohjaajana pystyy perustelemaan miksi jotain harjoitusta tehdään. Se osaltaan myös vähentää sitä epämukavuuden aiheuttamaa pelkoa. Samoin ryhmän tuki, jos kerran kaikki muutkin tekevät tätä, niin miksipä ei itsekin kokeilisi. Siinä mielestäni tämän kurssin turvallinen ja salliva ilmapiiri oli mainio mahdollistaja. Me voimme kaikki omalta osaltamme tukea muiden kurssilaisten rohkeutta heittäytyä ja kokeilla vieraampiakin asioita ja se on hienoa se.