Tanssi-ilmaisu (draamakasvatus)

Kolmas draamakasvatuksen aineopintojen lähijakso on nyt takana. Aiheena tällä kertaa oli tanssi-ilmaisu, mikä ei ehkä kurssin nimenä ihan hirveästi kerro kurssin sisällöistä ainakaan itselleni. Tanssi ehkä vähän sotkee ajatuksia tuossa yhtälössä, koska oma tulkinta vie automaattisesti  tanssisaleihin ja -tunneille. Siihen, että on tarkka koreografia tai tarkkaan rajattu tyylilaji.  Esim. itse huomasin aloituspiirissä, etten oikeastaan laskenut omaa musiikin tahdissa hillumistani tanssiksi. Päädyin sanomaan, ettei minulla ole mitään suhdetta tanssiin, mutta sehän johtuu aika suoraan siitä, että määritelmäni siitä mikä luokitellaan tanssiksi on liian kapea. Olen kuitenkin jammaillut salaa musiikin tahtiin jo nuoresta asti. Mitä muutakaan se olisi kuin (vapaata) tanssia.

Tällä kurssilla tutkittiin Reetta Jokisen ohjauksessa liikkumista ja kehollisuutta monin eri tavoin. Ei siis vain tanssimielessä, vaan siinä mielessä mitä kehosi jo osaa ja miten voisit olla tietoisemmin läsnä. Tanssin koreografia kulki myös mukana ja sitä tarkasteltiin (vähän salakavalastikin) useista eri näkökulmista monessa harjoitteessa. Miten eri tavoin koregrafiaa voi rakentaa mm. ihan yksinkertainen ajankäytön 1-2-1/2-1 kaava, jolla määrittyy tietyn ajanjakson ajaksi liikkeen nopeus. Ykkönen tarkoittaa musiikin tahdissa tapahtuvaa liikettä, kaksi tupla nopeutta ja puolikas normaalia puolet hitaampaa liikettä. Riittävän simppeliä ja sovellettavissa olevaa materiaalia jopa minulle.

Kurssilta sai esittävämmän taiteen suuntaan tähtäävässä mielessä paljon hyvää materiaalia myös hahmonrakennukseen sekä läsnäolon treenaamiseen. Se minusta on näillä kursseilla on hyvä, että on vapaus miettiä ja soveltaa ideoita siihen omaan kontekstiinsa. Jokainenhan meistä, mihin ikinä suuntaakaan, joutuu sen oman draamaopettajuutensa tai -ohjaajuutensa itse rakentamaan. Se on hirveän hieno mahdollisuus ja minusta henkilökohtaisesti on ihanan vapauttavaa, kun valmiita vastauksia ei tarjota, vaan saa itse tutkia ja oivaltaa asioita yksin tai ryhmän ja ohjaajan kanssa.

Oma kokemus tällä kurssilla jäi valitettavasti vähän vajaaksi, sillä hienoinen nuhakuume veti tasapainoaistini hieman epäkuntoon. Muuten oli siis ok olo, joten en viitsinyt jättää kurssia väliin, koska mikä takaa ettei sitten seuraavana vuonna ole kahta kauheampi flunssasyksy edessä. Pääosin pystyin hillumaan mukana, mutta hetkittäiset tasapainohäiriöt pakottivat jäämään joistain jutuista syrjään. Joskus on vaan hyväksyttävä oman kehon realiteetit ja päästettävä irti suorittamisen pakosta.

Tämä syksy on muutenkin ollut aika raskas fyysisesti jatkuvan pienen sairastelun takia. Ei vaan jotenkin saa kierrettä kunnolla poikki, kun ei ehdi tai pysty lepäämään riittävästi, vaan koko ajan on ihan vähän kipeä. Hirveän paljon on jäänyt väliin sellaista, mitä ennakkoon kuvitteli jaksavansa nyt syksyllä tehdä. Ei vaan jaksa ja se toki harmittaa, kun ei ole kunnolla kipeä, vaan vain ihan vähän kuumeinen ja heikko olo. Kuitenkin sekin on ihan riittävää siihen, että energiaa mihinkään ylimääräiseen ei vain ole käytettävissä. Olen jatkuvasti osin varavirran varassa ja se tilanne ei ole omiaan tukemaan muutosta ja uuden oppimista. On aika vaikea lähteä tekemään aktiivista muutosta, jos on jatkuvasti selviytymismoodissa, jossa on pakko jatkuvasti säästää energiaa jostain, jotta jaksaisi edes arjen kuormituksen uupumatta täysin. Siinä mielessä muutaman päivän rankka sairastaminen kuumeineen olisi paljon armollisempaa.

Oman jaksaminen kannalta oli tosi hyvä, että tahti kurssilla oli ylipäätään aika verkkainen ja fyysinen rasitus oli hyvin kohtuullinen. Oikeastaan fyysisesti rasittavampia minulle ovat perus- ja aineopinnoissa olleet improvisaatiokurssit, koska niillä fyysisen toiminnan intensiteetti saattaa olla huomaamattakin paljon voimakkaampi. Iloinen mokaaminen on rankkaa puuhaa 😉

Se, että tanssi- ja liikeimpro kurssilla toimitaan suhteellisen rauhallisesti ei tosin tällä kertaa yllättänyt, koska draaman perusopinnoissa vastaava kurssi oli myös hyvin rauhallinen. Rahoittuminen ja maadoittuminen omaan kehoon tekee välillä todella hyvää. Tietoisuus omasta kehosta on hirveän tärkeää, koska aika usein sitä tuppaa elämään järjen kautta, missä ei siinäkään toki ole mitään pahaa. Ihminen on kuitenkin myös fyysinen olento, joten sitä fyysistä puoltakin on hyvä tutkia ja kehittää.

Mitä itse kurssilta matkaani päällimmäisenä nappaan ovat omaan liikkumiseen liittyvät havainnot. Sen tunnistaminen, mikä minulle tällä hetkellä tuttua ja mikä on haastavampaa. Missä omat rajat kulkevat tällä hetkellä ja mitä voisi tehdä siirtääkseen niitä rajoja piirun verran etäämmälle. Esimerkiksi täydellisen rentouden aikaan saaminen on aika haastavaa. Teimme siis harjoitteita, missä toiset tukevat liikettäsi tai missä joku toinen liikuttaa käsiäsi tai jalkojasi. Sen tajuaminen, miten vaikeaa on lopulta tietoisesti rentouttaa oman kätensä lihakset, on joka kerta yhtä hämmentävää, eihän sen toki tarvitsisi olla, jos näitä juttuja treenailisi säännöllisemmin.

Parilleen liikuttajana toimiessa huomaa kyllä hyvin selkeästi sen eron, mikä on rennon ja jännittyneen käden liikuttamisessa. Toisen käsiä liikuttaessa tajusi aika monta pientä juttua, millä toisen rentoutumista voi tukea. Liikkeen nopeus / hitaus, se mistä kohtaa liikettä tukee, liikkeen laajuus jne. vaikuttavat siihen miten helppo sen toisen ihmisen on lakata kontrolloimasta itse liikettä. Kyllähän tässä jollain tasolla palataan myös turvallisuuden tunteeseen. Eli on helpompi päästää irti, kun pystyy luottamaan siihen, että kaveri oikeasti tukee.

Onhan rentouden saavuttaminen osin myös fokuksen siirto kysymys. Jos itse mietin koko ajan tietoisesti, että ”käteni on rento”, niin todennäköisesti jännitän sitä kahta kauheammin. Jos sen sijaan keskityn kuulostelemaan sitä miltä liike tuntuu ja ehkä jopa ajattelemaan jotain ihan muuta, on helpompi päästää irti jännityksestä. Samalla tuli toki taas tajuttua, miten epärento sitä lopulta onkaan. Varsinkin hartioiden seudulla on jatkuva jännitystila ja edes jonkin asteisen rentouden tilan saavuttaminen on todella hankalaa.

Opetukselliselle puolelle löytyi uusia juttuja ja keinoja sanoittaa kehollisia kokemuksia. Ehkä se kaaos mitä perusopintojen vastaavan kurssin jälkeen jäi nyt helpotti hieman. Sai sanoja ja ajatuksia siihen, miten näitä asioita voisi avata myös toisille. Kehollisuus on kuitenkin hyvin henkilökohtainen juttu ja vähän vaikeasti ilmaistava. Voi tuntea ja tietää jonkun jutun kehossaan, mutta ei silti välttämättä kykene sitä sanallisesti ilmaisemaan, mikä on ohjatessa vähän hankala lähtökohta. Jos sitä sisäistä tuntemusta ei pysty mitenkään sanoittamaan, on varsinaista asiaa vaikea välittää toiselle. Toki harjoitteita tekemällä voi löytyä keinoja jokaiselle löytää se, miten joku asia omassa kehossa tuntuu, mutta se voi jäädä aika abstraktiksi, jos sitä kokemusta ei pysty mitenkään reflektoimaan ja avaamaan. Ei kaikkea tietenkänä tarvitse sanallistaa, mutta on hyvä jos ohjaajana siihen on edes jotain työkaluja.

Esimerkiksi Labanin teoriat eivät ole minulle uponneet niin syvälle tasolle, että pystyisin sitä sanastoa vaivattomasti käyttämään. Nyt koen saaneeni myös siihen vähän apuja. Toisaalta tunnistan myös sen, että jollekin toiselle, nuo jutut saattavat olla ihan tuttuja, koska hän on lähestynyt tekemistä fyysisempää kautta. Tanssijalle tuon puolen sanasto ja kehollisuus ovat se tutumpi näkökulma. Oma tulokulmani sen sijaan on ihan toinen, jolloin tämä on se puoli missä minulla on aika suuria tiedollisia ja taidollisia puutteita. Siinä mielessä nämä draamaopinnot ovatkin tosi mainion monipuolinen paketti. Löytyy niitä tuttuja ja vähän vieraampia alueita.

P.S Minulla on yksi Labanin teorioita (näyttelemisen) käytäntöön siirtämiseen pyrkivä kirja ollut jo jonkin aikaa luettavana, mutta sen lukemisessa voikin mennä vielä muutama tovi. Tajusin nimittäin jo kirjan alkupuolella, etten pysty näitä asioita lukemalla mitenkään hahmottamaan. Ei vaan ole sellaista pohjatietoa ja ymmärrystä, millä tätä pystyisin tätä itsenäisestä käsittelemään, saati sisäistämään. Tavallaan sama kuin yrittäisi opetella uutta kieltä ihan alkeista lähtien. Täytyy kenties tehdä ainakin kirjan harjoitteista jotain äänitteitä tai koettaa purkaa niitä jotenkin visuaalisesti osiin. Tällä hetkellä en edes hahmota kirjan hieroglyfeistä (tanssijoille ne luultavasti ovat ihan selkeitä) mitä ollaan liikuttamassa ja mihin suuntaan. Meni hetki hyväksyä asia, mutta ei se auta, vaan tuota kirjaa on lähestyttävä jonkin muun kuin rationaalisuuden kautta, koska järki ei riitä käsittämään mitä tuossa tapahtuu.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑