Tähän tulee aikanaan kokoelma impron ja näyttelijäntyön harjoitteita, joita voi hyödyntää ihmisten välisen sanattoman ja / tai sanallisen yhteyden ja kontaktin tutkimiseen ja kehittämiseen. Tule (pariharjoite) Nimellä ”Tule” kulkevia harjoitteita on ainakin kaksi erilaista. Listaan ne erikseen, koska ne eivät ole toistensa variaatioita, vaan toimivat eri hieman mekaniikoilla. Tämä ensimmäinen on pariharjoite ja toinen koko… Lue lisää Yhteys- ja kontaktiharjoitteet
Teatteri Metamorfoosin tiloissa järjestetyn Kahden pitkän miehen -musaimprokurssin toisella kertaa keskityttiin melodiaan ja harmoniaan, joten illan aikana luvassaa oli paljon laulua eri muodoissa. Tällä kerralla harjoiteltiin Iiro Ollilan (Stella Polaris / Kaksi pitkää miestä) herttaisen pirullisessa ja sydänlämpöisessä ohjauksessa vähän teknisempiä musajuttuja, kuten motiiveja, sekvenssejä, stemmoja ja vähän intervallejakin. Näin jälkikäteen arvioituna tämä oli, ainakin… Lue lisää Kahden pitkän miehen musaimprokurssi osa 2 – There’s a place for us… (melodia ja harmonia)
Pitkän pitkä improkurssitauko päättyi alkusyksystä, kun, toisella aloituskierroksella oleva, Kahden pitkän miehen vuoden 2020 musaimprokurssi alkoi. Keväällä, tiedätte-kyllä-mistä-syystä, alkuunsa keskeytynyt kurssi koki uuden tulemisen ilot kesän haipuessa kohti syksyä. Hyvä niin, sillä toisin kuin keväällä, nyt ehdin mukaan kurssille, kun oman ryhmän treenit ovat vielä kesätauolla, jolta toivon mukaan päästään vielä palaamaan yhdessä pöjäilyn jalon… Lue lisää Kahden pitkän miehen musaimprokurssi 2020 – osa 1 – Meren yllä on tähtien vyö… (sanoitus, riimit ja runot)
Joskus silloin, kun aloitin kirjoittamaan enemmänkin esitystekstejä, olin hirveän tarkka siitä, että jokaisen tekstin pitää ilmestyä ”kohtuullisessa ajassa”. Mieluiten heti tai vähintään parin päivän viiveellä. Silloin se oli vielä mahdollistakin, koska useimmat tekstit syntyivät tunteen palon ja hetken hurmoksen tuotteina samana iltana tai heti seuraavana päivänä. Toisaalta se on yleensä mahdollista nykyäänkin, jos olen nähnyt… Lue lisää Esityksistä ja kursseista kirjoittaminen: Aikapaineet
Improvisaatioteatteri Stella Polariksen 30-vuotisjuhlakauden startannut impromusikaalishow sai nimekseen yleisöehdotuksen mukaisesti ”Viiniä ja juustoa”. Musikaali koostui kolmesta aluksi toisiinsa liittymättömästä tarinasta, jotka sitten lopussa linkitetään toisiinsa. Näin saadaan perustelu sille, miksi nämä kolme erillistä tarinaa kerrottiin ja yhteinen lopetus kaikille tarinoille, sen sijaan, että jokainen tarina päätettäisiin erikseen. Tämä ratkaisu toimii etenkin musikaalikontekstissa hyvin, koska sitten… Lue lisää ”Viiniä ja juustoa”-impromusikaalishow 5.9.2020 (Stella Polaris)
30 vuotta Stella Polaris -improteatterin ja suomalaisen improvisaation historiaa on löytyy nyt yksien kansien välistä. Meri Parkkisen kirjoittaman ”Stella Polariksen tarina – ja sen merkityksestä suomalaiselle improvisaatiolle” -kirjan julkkareita juhlittiin 5.9.2020 ja minullakin oli ilo tuohon tilaisuuteen osallistua. Kirjaan itselläni on sellainen yhteys, että minuakin on haastateltu siihen, liittyen improvisaatiosta ja improesityksistä kirjoittamiseen. Huh. Absurdi… Lue lisää Stella Polaris 30v: Stella Polariksen tarina -kirjan julkistamistilaisuus 5.9.2020
Missä vaiheessa tarinan voi kertoa? Suvantovaiheessa, kun kaikki on ihan ok? Sitten vasta, kun vaikeudet on selätetty ja tarina on riittävän inspiroiva iltapäivälehtien sivuille? Vai voiko puhua jo silloin, kun kaikki on ihan yhtä syvältä, kuin itsekin kokee olevansa. Kun itsetunto on palasina, eikä tiedä millä sen kokoaisi taas eheämmäksi, koska ei saa kontaktia oikein… Lue lisää Milloin tarinan saa kertoa?
Keväällä striimattuja improesityksiä seuratessani tein tämmösen pienen koonnin katsojan ja yleisövuorovaikutuksen näkökulmasta. Tämä ei ole, eikä pyri olemaan, kaikenkattava listaus aiheesta. Tulen todennäköisesti täydentämään tekstiä myöhemmin, koska mulla oli myös joitain esityksen rakenteeseen ja siirtymiin liittyviä huomioita, joita olin luonnostellut. Kuitenkin, koska tämä teksti on viime keväästä saakka odottanut täydennystä, jota en ole jaksanut kirjoittaa,… Lue lisää Esitysteknisiä juttuja – striimit ja live-improilut
Olen joutunut viime aikoina kohtaamaan omia pelkotilojani ja pohtimaan: ”Miksi tämä sama reaktio toistuu?”. Olen ollut nyt kolme viikkoa musaimprokurssilla ja jokaisella kerralla siellä on ollut pienempi tai isompi paniikin hetki. Kirjoitan kurssista erikseen omat postauksensa, mutta halusin hetken tutkia laulamisen nostattamaa pelon ja paniikkireaktioiden jatkumua. Vaikka voisi ajatella, että pelkotila on puhtaasti jonkun vanhan… Lue lisää Pakene tai jäädy – laulamisen aktivoima paniikki
Istun yksin Kiasman kahvilassa ikkunan vieressä pöydässä, jossa on vain kaksi tuolia. Katselen pihalla veden äärellä lintuja tarkkaavaisesti seuraavia leikki-ikäisiä, kahvin jäähtyessä valkoisessa posliinikupissa. Todellisuuteni on pieni ja tarkkarajainen kupla, joka laajenee ulos pihalle, ei sisään kahvilaan – en huomaa asiakkaiden tuloa tai poistumista kahvilasta. On usein helpompi toteuttaa improtessa omaa ideaa, koska sen näkee… Lue lisää Tulkittua todellisuutta – tapaus temppupyörä
Huomaan kirjoittamisen kynnyksen taas muutaman tovin tauon jälkeen nousseen niin korkeaksi, että on aika vaan kirjoittaa miettimättä sen kummempia. Joo eli tämä on juuri sitä. Kirjoittamista jostain mieleen pulpahtaneesta aiheesta, ilman sen suurempaa kritiikkiä tai editointia. Tervetuloa kehälle! Myyttinen käsitys siitä, että pitäisi aina sanoa joo tai että pitää aina ja iänkaikkisesti ottaa ensimmäinen yleisöstä… Lue lisää On enemmän kuin okei pyytää useampi ehdotus – pohdintoja impron yleisövuorovaikutuksesta
Tämä on vanha teksti, jota en kriittisyystuskissani saanut ikinä julkaisuvalmiiksi viimeisteltyä. Tuntui vaan, että tämän pitäis olla parempi, koska aihe on minulle tärkeä. Jossain kohtaa sitten vaan on todettava, etten ikinä tule tekemään tästä kaiken kattavaa ja ”täydellistä” tai edes ”hyvää” tekstiä. Tämä tulee homehtumaan bittiavaruudessa, kunnes poistan sen vanhentuneena tai sitten teen, kuten nyt… Lue lisää Ohjatako pulassa olevaa vai ei?
Tänään palataan yksinkertaiseen. Käytössä on satukaava ja kuvassa näkyvät tarinakuutiot. Ensimmäiset kolme ovat otsikon, seuraavat kymmenen tarinan ja viimeiset kolme tarinan opetuksen ainekset. Ei tämän ihmeempiä sääntöjä. Katsotaan miten käy. Villa Skarabeen tuho Olipa kerran omenalehto, jossa kasvoi koko maan rapsakoimmat vihreät omenat. Joka päivä, yksinäinen ja kumarassa kulkeva, Bertha Kuha, omenatarhuri jo kolmannessa polvessa,… Lue lisää Tarina: Villa Skarabeen tuho
Otsikon sisältämä ajatus, millä tahansa sanoilla esitettynä ilmaisuun liittyvien kurssien alkupuolella on yksi iki-inhokeistani. Ymmärrän sen hyvää tarkoittavan intention, että nyt ei rämmitä römpiöissä* tai jäädä vatvomaan jotain tunnin ulkopuolisen maailman ärsyttävää kokemusta. Ymmärrän sen, mutta minulle se lausahdus ei viesti sitä. Se viestii, että se millainen minä juuri nyt ja se tila, jossa mieleni… Lue lisää ”Nyt voi jättää kaikki huolet ja harmit naulakkoon. Ne kyllä odottavat siellä ja ne voi poimia mukaan poistuessaan.”
Olen se ihminen, joka ei yleensä ensimmäisenä tarjoa kokemuksiaan, kun vuorossa on kuulumiskierros tai jonkun kurssin esittelykierros. En aloita, enkä välttämättä ota vuoroa, jos ei ole ihan pakko tai jos ei mennä järjestyksessä, eikä kukaan huomaa, jos olen hiljaa. Olen useinkin ollut piirissä se viimeinen, jonka sitten muiden tuijotus pakottaa jakamaan jotain. Eikä se oikeastaan… Lue lisää Kuulumis- ja esittelykierrokset
Draamanörtti 