Joskus silloin, kun aloitin kirjoittamaan enemmänkin esitystekstejä, olin hirveän tarkka siitä, että jokaisen tekstin pitää ilmestyä ”kohtuullisessa ajassa”. Mieluiten heti tai vähintään parin päivän viiveellä. Silloin se oli vielä mahdollistakin, koska useimmat tekstit syntyivät tunteen palon ja hetken hurmoksen tuotteina samana iltana tai heti seuraavana päivänä. Toisaalta se on yleensä mahdollista nykyäänkin, jos olen nähnyt vaan yhden esityksen lähipäivinä, eikä ole mitään tekstejä jonossa. Usein kuitenkin ihan säästösyistä pyrin sijoittamaan varsinkin muihin kaupunkeihin suuntautuviin teatterireissuihin niin monta esitystä, kuin suinkin ehdin siinä ajassa nähdä. Paras päiväsaldo taitaa yhdeltä reissulta olla neljä esitystä 24 tunnin sisällä. Silloin on käytännössä mahdotonta kirjoittaa jokaisesta neljästä esityksestä teksti kohtuullisessa ajassa, koska kirjoittaminen vaatii kirjoittamiseen kuluvan ajan ohella myös prosessointiaikaa. Ei tietenkään aina, jotkut tekstit oikeastaan kirjoittavat itse itsensä saman tien, kun mieli on sopivasti kirkas ja sormet vikkelät.

Harrastajateatterikesästä olen kirjoittanut ja ensimmäisenä osallistumisvuonna taisin urakoida esitystekstejä aina esitysten taukojen aikana ja yölläkin. Toisena vuonna, alkoi jo tahti hiipua. Ei jaksanut enää käyttää jokaista valveilla olo hetkeä kirjoittamiseen, vaan kirjoittelin huomattavasti hitaammassa tahdissa. Yksi mistä en tainnut kirjoittaa yhtään mitään oli kokemukseni Teatriksen yhden raadin sihteerinä. Mietin silloin sitä, että lähdenkö raadin palautteiden keruun ja esiintyville ryhmille toimitettujen palautteiden ohella kirjoittamaan näkemistäni esityksistä tekstejä. En lähtenyt, koska kapasiteetti ja energia ei vaan riittänyt sellaiseen. Se harmittaa mua vähän siinä mielessä, että nuoret olivat valmistelleet tosi hienoja ja kokeellisiakin esityksiä, joista normaalioloissa olisin ihan mielelläni kirjoittanut. Tilanne ei vaan mahdollista sen tyyppistä toimintaa, koska oli tapahtuman osalta jo valmis rooli ja odotukset nopeasta palautteiden puhtaaksikirjoituksesta.

Se on yksi juttu, mikä verottaa myös vähän intoa osallistua lyhyen esityskauden esityksiin, koska en välttämättä ehdi tai jaksa kirjoittaa tekstiä silleen, että siitä olisi ”hyötyä” sille esitykselle ja ryhmälle. Varsinkin improesitysten ja harrastajateatterien osalta se on mielestäni harmillista, koska haluaisin tukea edes sillä pienellä tavalla harrastajia, että kävisin katsomassa ja kirjoittasin esityksistä. En kuitenkaan tee sitä niin usein, kuin voisin, koska jos käyn katsomassa jonkun esityksen, niin mulla on henkinen paine kirjoittaa siitä edes lyhyesti jotain. Joskus ihan elämään liittyvistä syistä en saa ajatuksiani kasaan. Sitten se jää kaivelemaan, kun ei saanut tekstiä kirjoitettua. Keväällä kävi striimattujen improesitysten kohdalla silleen, että jossain kohtaa harkitsin kirjoittavani ainakin kaikkien kotimaisten ryhmien vähintään yhdestä esityksestä jotain. Tajusin kuitenkin aika nopeasti, etten ole siinä tilassa, että pystyisin sellaiseen. Tauko tuli oikeasti tarpeeseen. Muutamasta striimatusta esityksestä kirjoitin ja valitsin ne ihan vaan sen perusteella, mitkä esitykset ”kirjoittivat itse itsensä” tekstiksi. Jos joku juttu siellä puhutteli kirjallista luovuuttani ja teksti syntyi vaivattomasti, niin kirjoitin sen valmiiksi. Sen sijaan, jos jäin jumiin alkuun tai aloin pyöriä kehää ajatuksieni kanssa, niin jätin tekstin kesken. Se ei kannanotto esityksiin, vaan se oli henkisien kykyjeni raja sillä hetkellä ja siinä tilanteessa, kun seinät tuntuivat kaatuvan niskaan.

Kaikesta voi kehittää itselleen paineita, harrastuksistakin. Enhän minä tee mitään markkinointia tai ole velvollinen kirjoittamaan yhtään mistään, silti välillä tulee suoritus- ja aikapaineita. On vaikeaa antaa itselleen lupa olla kirjoittamatta. Keväällä oli vain pakko tunnustaa, että jaksan kyllä katsoa ne striimatut esitykset, mutta jos mun pitäisi kirjoittaa 3-5 esitystekstiä viikon aikana, niin ei pysty. Ei vaan kykene. Mielessä lyö tyhjää ja alkaa ahdistaa pelkkä ajatuskin kirjoittamisesta. Lopulta tyydyin sitä, mitä helpoimmin sain aikaiseksi. Tälläkin hetkellä mennään paineettomimman polun kautta. Nytkin on asioita, mistä ehdottomasti haluan kirjoittaa ja tulen kirjoittamaan. Aika vaan ei ole ollut vielä kypsä. Jotain saattaa unohtua, kun asioita lykkää, mutta toisaalta joskus tekstit kaipaavat hetken kypsyttelyä, ennen kuin ne pystyy kirjoittamaan.

Lähiaikoina on luvassa tekstejä sekä esityksistä että alkusyksyn kursseista. En vain tiedä vielä milloin. Voi olla, että kirjoitusinto iskee tänään tai vasta ensi viikolla tai sitä seuraavalla. En tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että ennemmin tai myöhemmin se tapahtuu, eikä tarvitse sitä pakottaa, sillä ne sanat, mitkä pitää saada sanotuksi tulevat aina sanotuksi. Jos ei nyt, niin myöhemmin sitten.

Aurinkoista ja tarpeettomista itse luoduista paineista vapaata viikonloppua!