Improssa usein ne parhaat hetket ovat sellaisia, joissa on niin paljon asioita mihin keskittyä, että unohtaa tavallaan itsensä. Keskittyy niin täysillä niihin asioihin mitä on, että huomaamattaan tulee vaan menneeksi virran mukana. Se on tosi hyvä fiilis. Silloin ei vaikkapa lavalla mieti yhtään mitä itse sanoisi tai tekisi, vaan sitä vain tekee ja sanoo asioita.… Lue lisää Sopiva ylikuormitus
Mahdollisuuksia on loputtomasti, jos vaan haluaa nähdä ne. Olen päätynyt omassa ajattelussani hyväksymään, että se mikä tapahtuu, tapahtuu. Voin tiettyyn rajaan asti itse vaikuttaa siihen, mihin omaa polkuani suuntaan ja silti en voi täysin kontrolloida sitä. Enkä toisaalta edes halua. Todella monet hyvät asiat, joita elämässäni on tapahtunut, ovat olleet sellaisia, että en olisi niitä… Lue lisää Näkymättömiä mahdollisuuksien polkuja
Voin ymmärtää suuren määrän asioita omien kokemusten kautta, mutta silti on hirveästi asioita, mitkä todennäköisesti pysyvätkin minulle täysin vieraina. Ei kenelläkään ole omakohtaista pääsyä kaikkiin mahdollisiin kokemusmaailmoihin, vaan osa on jo lähtökohtaisesti ulottumattomissa, koska ei kuulu viiteryhmään. Se minkä ymmärrän hyvin on, että sosiaaliset konventiot eivät ole mitään automaatioita, vaikka kuinka eläisimme samassa ympäristössä. Olen… Lue lisää Oletus yhteisestä kokemuksesta ja tulkinnasta
Olen pidempään miettinyt sitä, että jos kerran pystyn muuttamaan omaa ajattelua suuntaan, jossa etsin asioista ensin ne puolet miksi niistä voi innostua, uhkakuvien sijaan, niin miksi en pystyisi tekemään samaa itseeni kohdistuvassa ajattelussa. Huomaan sen, että jos se asia mistä puhun on oman itseni ulkopuolelle, on minun helpompi olla rakentava ja nähdä hyvä. Sen sijaan,… Lue lisää Näenkö hyvän myös itsessäni?
Olen liian nopea tulkitsija. Olen tehnyt monissa tilanteissa järjettömän pitkälle meneviä tulkintoja ihan mitättomistä havainnoista. Tiedättekö semmosen ihmisen joka täydentää ääneen tai mielessään toisen sanat ja ajatukset, ennen kuin toinen ehtii edes reagoida. Semmonen, joka pitää jotain sovittuna, vaikka toinen ei tajunnut mitään sopineensa. No minä olen ollut ja osin olen varmasti vieläkin. Oletin tietäväni… Lue lisää Liian syvällisiä tulkintoja valonnopeudella
Olen viimeisen vuoden aikana hieman yllättynyt siitä, miten useasti olen joko tervehtiessä tai hyvästellessä halannut ihmisiä. Se on yllättävää siksi, että en ole ollut halailevaa tyyppiä tai no oikeammin olen vaan arka lähestymään ihmisiä. Jossain kohtaa elämää jopa pelkäsin ihmisiä aika tavalla. Nykyisellään minulle on yleensä ok, jos joku haluaa halata, mutta en useinkaan ole… Lue lisää Tervehtiminen ja halaaminen
Miten pitkään arkielämässä voi katsoa toista silmiin? Siis ihan vain katsoa, sanomatta sanaakaan. Riippuu varmasti monesta tekijästä, kuten tuttuuden asteesta ja suhteen laadusta, mutta yleisesti ottaen tuijottamista pidetään epäkohteliaana. Voihan se samalla olla myös statushaaste toiselle, jos oikein kunnon tuijotuskilpailun tielle lähdetään. Toisaalta katsekontaktia pitäisi kuitenkin aina välillä ottaa puhekumppaniin, koska seinille tuijottelukaan ei välitä… Lue lisää Katsekontaktin voima
On monta kertaa huvittanut, kun olen huomannut kuiskaavani puuttuvan tiedon toisella puolen isoa salia seisovalle ihmiselle. Miksi mä kuiskaan vaikkapa oman nimeni nimiharjoitteessa, kun joku sitä kysyy? Miksi en vaan sano tarvittavaa tietoa ääneen, kun kaikkihan joka tapauksessa kuulivat jo kysymyksen..? Enkä ole edes millään muotoa ainoa, joka tekee niin. Muutkin kuiskivat ihan samalla lailla… Lue lisää Miksi me kuiskitaan?
Olen huomannut, että on usein todella vaikea keskittyä ja rauhoittua vaan olemaan. Mindfulness ja meditointi sinänsä kiinnostavat, mutta mieli käy ylikierroksilla, jolloin on todella vaikea keskittyä ja ihan vaan olla läsnä. Usein minun on todella paljon helpompi rauhoittua toisen ihmisen ohjaamana kuin yksin. Kuitenkin yksi sellainen itsenäinen harjoite, jonka olen huomannut onnistuvan myös stressin keskellä… Lue lisää Lempeysharjoitus (Loving Kindness Meditation)
On huvittavaa tajuta, että se mitä lähdin välttämään on juuri se, mitä tapahtuu, vaikkakin eri tavalla ja eri syistä. Minua siis pari vuotta sitten alkoi mietityttää se, että jos elämä jatkuu samalla mallilla niin kasvojeni uurteet lopulta fiksautuvat tiettyyn suuntaan. Ajattelin että se jatkuva negatiivisuus ja tyytymättömyys itseensä, ja vähän kaikkeen, ikuistuu syvien alaspäin johtavien… Lue lisää Ilme paljastaa tunteet vai paljastaako?
Twitter on jännä media ja sieltä tulee välillä poimittua kiintoisia ideoita. Nyt tartuin Kallion kirjaston Mikael Agricolan päivänä ilmoille heittämään ideaan kirjoittaa kuuden sanan mittaisia rakkaustarinoita. Ohessa ne mitkä runoilin Twitteriin #kuusisanaa: Hyväksyt vihan, kyyneleet. Rakastat vaikken ansaitse. Sammunut valoni, kaipuu herää himmeänä. Unohdanko? Hymyllä hyväillen, janoten kosketusta, kutsun lähemmäs. Rajattomina sulaudumme yhteen, kadoten hellyyden… Lue lisää Tarinat: Rakkaustarinoita kuudella sanalla
Se missä oman mukavuusalueen rajat eri asioiden suhteen kulkevat vaihtelee elämän aikana. Nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa koetut tyrmäykset tai sellaisiksi tulkitut kokemukset pääsivät kaventamaan omaa ilmaisullista mukavuusaluettani niin paljon, että jossain kohtaa puhuminenkin oli muodostui vaikeaksi. Pelkäsin käytännössä kaikkea vuorovaikutusta ja stressitasoni humahti pilviin heti, kun piti avata suu sanoakseen jotain. Ihan jo kaupan kassalla sanottu moi… Lue lisää Mukavuusalue ja muutos
Tämä tulee olemaan vaihteeksi lyhyt teksti. (Jipii!) Pari sellaista juttua, joista mulla on nyorempana ollut kevyitä komplekseja ovat yllättäen päätyneet oudon käänteisellä tapaa keskusteluun. Ensimmäinen juttu on pituus ja toinen on ääni. Suhteellisuus pituuteen liittyvissä jutuissa nousi tietoiseen pohdintaan, paristakin syystä. Ensinnäkin eräässä työpajassa tunsin itseni hetkittäin ihan hobitiksi, kun suurin osa osallistujista oli minua reilusti… Lue lisää Omat kompleksit ovat suhteellisia
Kun nyt kerran palasin taas tällä viikolla syyllistämään itseäni kyvyttömyydestäni ymmärtää muiden ihmisten viestintään oikein kunnolla, niin lienee ihan paikallaan viimein julkaista tämä teksti. Kirjoitin tämän jo syksyllä, mutta se jäi muiden tekstien jalkoihin, enkä saanut sitä viimeisteltyä. Tässä on siis vähän kaikuja menneisyydestä ja ehkä jotain olennaista myös nykyisyydestä. Se on ollut pelottavaa tajuta,… Lue lisää Syyllisyyden ja häpeän tunteiden herättämisen helppous
Keski-Suomen Draamaopettajat (DROP ry) järjestivät miimityöpajan, jossa opettajana oli mm. Klovni Dodona esiintyvä Jari Siljamäki. Tässä yhden päivän työpajassa käytiin läpi perusmiimitekniikoita, osa tarkemmin ja osa käytettävissä olleen ajan vuoksi vähän pinnallisemmin. Jonkun verran olen impron parissa päässyt miimitekniikoita kokeilemaan, mutta se on yleensä aika pintapuolista, koska näiden tekniikoiden oppiminen vaatii aikaa ja treeniä. Tutuimpia… Lue lisää Miimipaja (DROP ry & Jari Siljamäki)
Draamanörtti 