Mahdollisuuksia on loputtomasti, jos vaan haluaa nähdä ne. Olen päätynyt omassa ajattelussani hyväksymään, että se mikä tapahtuu, tapahtuu. Voin tiettyyn rajaan asti itse vaikuttaa siihen, mihin omaa polkuani suuntaan ja silti en voi täysin kontrolloida sitä. Enkä toisaalta edes halua. Todella monet hyvät asiat, joita elämässäni on tapahtunut, ovat olleet sellaisia, että en olisi niitä voinut etukäteen mitenkään edes aavistaa. Joissain tapauksissa tavoite voi olla minulle itselleni täysin selvä, mutta se mitä reittiä tuohon tavoitteeseen päästään on sitten se arvoitus, jota elämän varrella pyrin ratkaisemaan. Voi olla, että se jää saavuttamatta tai sitten tajuan että tavoite oli lähtökohtaisesti väärä, koska ymmärrykseni ei vielä riittänyt tietämään, mikä tavoitteeni olisi oikeasti pitänyt olla.

Sinänsä uskon, että sisäinen tunne on yleensä oikeassa ja silti sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, ettei kannattaisi yrittää, vaikka tilanne vaikuttaa selvältä. Ei kannata turhaan tyrmätä itseään etukäteen ja silti voi olla realistinen omien mahdollisuuksiensa suhteen. Ymmärtää sen, että todennäköisyys johonkin voi olla tosi pieni, mutta mahdollisuus on silti olemassa. Häviävän pienikin mahdollisuus on kuitenkin mahdollisuus ja jokainen harha-askel voi olla tarpeen oikean suunnan löytämiseksi.

Olen kuitenkin tullut realismissani siihen tulokseen, että mahdollisuuteni eivät yleensä ole valmiiksi luoduissa ympäristöissä, vaan ne on tehtävä itse. En tällä hetkellä ole hyvä vakuuttamaan muita siitä, minkä itse tiedän todeksi. En pysty avoimesti välittämään sitä paloa, mikä minulla asioihin on, koska on joitain suojauksia, mitä en ole vielä valmis tiputtamaan. Eikä se oman ytimen paljastaminen ja avoimena tilanteeseen meneminen edes aina riitä, koska on muitakin asioita, joilla on merkitystä lopputuloksen kannalta. Se vaikka olisi innostusta ja osaamista, ei ole ainoa olennainen tekijä, koska monella muullakin on. Ainoa ihminen joka mun tarvitsee oikeasti vakuuttaa olen minä itse. Kun siinä onnistuu, niin on helpompi kommunikoida se, minkä itse jo tietää, mutta mitä toiset eivät voi tietää, koska et osaa sanallistaa sitä.

Se valitseeko joku minut vai ei, ei lopulta kerro mitään siitä olenko riittävän hyvä. Se ei välttämättä ylipäätään kerro yhtään mitään minusta. Se kertoo ehkä enemmän siitä ihmisestä joka valittiin ja hänen ansioistaan. Se ei ehkä tunnu siltä, mutta ”kiitos mielenkiinnosta, mutta valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” -viesti, ei oikeasti kerro just mitään minusta ja minun potentiaalistani. Se voi kertoa viestintäni vakuuttavuudesta ja vuorovaikutustaidoistani, mutta ei se välttämättä kerro sitäkään. Se voi kertoa neutraalilla tavalla sen, että hyviä hakijoita oli monta ja valinta oli tehtävä. Se on ikävää, jos ei tule valituksi ja toisaalta, mitä sitten. Jos jokin ei onnistu juuri nyt täällä, niin sitten se voi onnistua joskus jossain muualla. Saamani torjunta ei poista minulta mitään muita mahdollisuuksia. Ainoa, mitä tapahtui oli, että sain yhden kokemuksen, josta voin oppia jotain tai sitten olla oppimatta. Valinta on minun.