Miksi me kuiskitaan?

On monta kertaa huvittanut, kun olen huomannut kuiskaavani puuttuvan tiedon toisella puolen isoa salia seisovalle ihmiselle. Miksi mä kuiskaan vaikkapa oman nimeni nimiharjoitteessa, kun joku sitä kysyy?  Miksi en vaan sano tarvittavaa tietoa ääneen, kun kaikkihan joka tapauksessa kuulivat jo kysymyksen..? Enkä ole edes millään muotoa ainoa, joka tekee niin. Muutkin kuiskivat ihan samalla lailla näissä harjoitteissa. Joskus vastauksen tyyliin vaikuttaa se miten kysymys on esitetty eli tulee peilattua toisen äänen voimakkuutta yms. Joskus taas ihmiset, minäkin, kuiskailevat vaikka toinen kysyisi ihan normaalilla äänellä. Toisaalta joskus kysyjä ei edes sano mitään ääneen, vaan tiedontarve näkyy sanattomassa ilmaisussa.

Ehkä vastaan tässä kohtaa itse itselleni toteamalla, että tuo kuiskailu on todennäköisempää rauhallisessa kuin riehakkaassa ryhmätilanteessa. Eli jos kaikki ovat ihan hiljaa muuten, niin ehkä kuiskaus tai nuppineulan putoamista vastaava ääni riittää. Jos taas volyymi on muutenkin korkealla, niin sitten ei välttämättä tulisi mieleenkään kuiskailla. Mutta tämä tuskin on ainoa selittävä tekijä..? Miksi joku puuttuva (itseä koskeva) tieto tulee ryhmäharjoitteissa niin usein tarjottua ja vastaanotettua kuiskauksen muodossa? Miksi me kuiskitaan?

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑