Luotto (Jyväskylän kaupunginteatteri)

Sen piti olla ihan tavallinen lainaneuvottelu, jonka lopputulos oli jo ennakkoon tiedossa. Uskottavia vakuuksia ei ole, joten rahaa ei heru. Ei euroakaan. Onhan konttorinjohtaja (Hannu Lintukoski) hyvin jämpti kaveri ja äärettömän tarkka säännöistä. Hän ymmärtää vain faktoja ja sitä, mikä on luettavissa paperilta. Intuitiota ja harkintaa ei tässä konttorissa käytetetä, vaan vastaus on jyrkkä ei.

Kieltävä vastaus ei kuitenkaan tyydytä rahaa kipeästi kaipaavaa asiakasta (Jukka-Pekka Mikkonen). Käytettyään kaiken nokkeluutensa ja tavanomaiset suostuttelukeinonsa, päättää hän viimeisenä oljenkortenaan turvautua äärimmäisiin keinoihin.

”Miten tiedät siitä?”

Tästä asetelmasta käynnistyy tapahtumaketju, jonka myötä luottamus joutuu monin tavoin koetelluksi.

Luotto on kahden hyvin eri maailmoista tulevan hahmon dialogina vähä kerrallaan uomaansa asettuva tarina, joka nostaa ja pudottaa kumpaakin hahmoa valtatasapainon vaihtelun mukaan. Luottamus rakentuu ja purkautuu odottamilla tavoilla. Hetkessä sitä huomaakin kertovansa ventovieraalle enemmän, kuin oli tarkoitus. Jokaiselle tauolle, rivien väleille ja äänenpainolle tulee yllättävän suuri merkitys.

”Kyky. Minulla on kyky.”

Herkullisen humoristista sanailua pursuavan näytelmää elävöittää tavattoman rikas ja rehevän rouhea sanaton ilmaisu, jossa kumpikin näyttelijä pääsee vuorollaan kunnolla revittelemään ja loistamaan. Toiminta ei ole viitteellistä ja kuvittavaa, vaan se kertoo paljon hahmoista, valtadynamiikasta heidän välillään sekä tavastaan käsitellä asioita. Toinen turvautuu oveluuteen ja kielellä leikittelyyn, kun taas toinen suosii suorempaa fyysistä ja sanallista ilmaisua. Tuntuu, että kumpikin näyttelijä on omassa elementissään, mikä tuottaa äärettömän nautittavaa ja leikillisen iloittelevaa teatteria.

”Te siirtelette uskottavan rajaa silloin, kun teille sopii.”

Hyvin selkeillä lavaste-elementeillä ja tarkalla värien käytöllä on saatu luotua hämyisen kirkas maailma, jossa hyvin tavalliset miehet koettavat ratkaista asioita hyvin miehisellä tavalla. Tässä pelissä, jota myös elämäksi kutsutaan, sattuma ja omat valinnat lyövät kättä tarjoten vuoroin pelastusta ja turmiota. Sitä, mitkä kortit käteen jäävät, ei voi tietää, ennen kuin viimeisetkin hiha-ässät on käytetty.

Luotto

Teksti Jordi Galceran
Suomennos Sanna Niemeläinen
Ohjaus Anssi Valtonen
Lavastussuunnittelu Annina Nevantaus
Pukusuunnittelu Tellervo Syrjäkari
Valosuunnittelu Jonna Rautala
Äänisuunnittelu Tuukka Toijanniemi
Kampausten ja maskeerausten suunnittelu Suvi Taipale

Rooleissa
Hannu Lintukoski ja Jukka-Pekka Mikkonen