Maailmankaikkeuden historian ensimmäiset Helsingin Impro&Musa -festarit eli IMU-festarit aloitettiin tapahtuman luonteeseen sopivasti improvisoidulla alkuhymnillä, jonka nimi ja samalla sanoitus syntyi yleisön idean pohjalta. Ja yllättäen kaikki osasivat tämän perinteisen laulun sanat ulkoa.

Tämän lyhyen johdannon jälkeen siirryttiin päivän esitysten pariin. Itse ehdin päivän aikana näkemään viisi eri tavoin inspiroivaa improesitystä, joita kerron seuraavaksi lyhyesti.

IMPROKOLLEKTIIVI: Improsatu

Ensimmäisenä esityksenä nähtiin improkollektiivin improvisoima satu, jonka aineksiksi yleisöltä saatiin Färsaaret (paikka, jonne haluat seikkailemaan) ja vasara (asia tai esine, jossa voi olla taikaa). Näistä aineksista syntyi lauluista ja kohtauksista koostunut satu, jonka välikilahduksin hoidetut kohtausvaihdot muistuttivat 90-luvun kasettisatukirjoista sivunkääntöäänineen.

Tarina rakentui orgaanisesti vapaan impron hengessä alun ehdotuksien ja aiemmissa kohtauksissa määriteltyjen asioiden mukaan. Färsaarilla seikkaili tällä kertaa monenlaisia hahmoja Thorista, MC Hammeriin ja hummeriin. Tarinan aikana ehdittiin myös kokea kaikkea fantastista, kuten hummerilla ratsastusta, saaren ainoan oven löytyminen, monenlaista vasarointia ravun näyttelemistä sekä Thorin ravintokokeilut jääkarhun munien parissa. Näistä viimeksi mainittu herätti ansaitusti hilpeyttä sekä idean improvisoineessa että yleisössään. Tämä oivallus johti myös tarinan hilpeimpään kohtaukseen yhden esiintyjän kahden hahmon välillä.

”Mitä löytyy viimeisen oven takaa? Onko siellä muna? Vai sakset?”

Tämä tarina oli täynnä iloista toisista sekä ilmoille ilmaistuista ideoista innostumista. Ilahduttavan häröpalloileva alku festareille.

SOINTI: Sähkölasku-musikaali

Päivän toisena esityksenä Improvisaatioteatteri Sointi esitti improvisoidun musikaalin. Materiaaliksi musikaalia varten kerättiin majakka (tapahtumapaikka), sähkölasku (musikaalin nimi) ja ”Lokki, oi lokki (ensimmäisen kohtauksen aloitusrepliikki).

Musikaali alkoi luonnollisesti menevällä aloitusbiisillä, jossa lokit lentelivät ja maisema rakentui. Sen jälkeen päästiin aloituskohtaukseen, jossa kohdattiin majakanvartija Lenni ja hänen luotto kirjelokkinsa, Gabriel, sekä tietysti Lennin kaukana oleva mielitietty, Linda. Laulun Viisi vuotta yksinäisellä majakkasaarella alkaa jo riittää – siis Lindalle, joka päättää lähteä soutamaan kohti majakkaa. Ainoa ongelma vain on se, ettei majakan valo pala.

Tarinan aikana tutustutaan tarkemmin Lindaan ja hänen perheeseensä. Isä, pappi, eli Lennin tavoin viettänyt viisi vuotta odottaen armastaan ja samalla majakkaa rakentaen. Näin kuuluvat pappilan säännöt. Viisi vuotta pitää odottaa, vasta sitten voidaan miettiä avioaikeita ja perheenlisäystä. Lindan ja häntä vastaan lentäneen Gabrielin jouduttua viettämään yönsä autiolla saarella opimme myös sen, että hänen isänsä seuraa häntä seurantalaitteella. Mikä onnenpotku tarinan kannalta, koska pappilan vene on ainoa tarpeeksi suuri pelastusoperaatioon.

”Majakka on rakennettava, sen jälkeen voidaan tehdä muita hommia.”

Nyt toksiset ketjut ovat katkeamassa ja odotuksen aika on ohi. Viimein Lenni ja Linda saavat toisensa lokkien todistaessa tätä iloista hetkeä.

Tämä impromusikaali oli hauska yhdistelmä perinteistä rakkaustarinaa ja disney-henkistä parodiaa puhuvine lokkeineen. Matkan varrelta löytyi sopivasti esteitä, joista selvittiin ihanan yllättävillä ja realistisillakin tavoilla. Ei jaksanut lennättää Lindaa majakalle asti, mutta – tarinan kannalta – onneksi isä etävalvoi tyttärensä jokaista liikettä ja pulasta selvittiin. Höpsön salaviisas tarina, jonka tekijöillä oli selvästi kivaa yhdessä.

SAMU TOLVANEN: Hakulausuntaa

Päivän kolmas esitys oli runoutta ja musiikkia yhdistelevä Hakulausuntaa. Samu Tolvanen lausuu aluksi valmiin runotekstinsä, ”En mahdu”, johon hän sijoitti yleisöltä pyytämistään sanoista improvisoimiaan osia. Materiaaliksi hän sai sanat takakontti (ahdas paikka), aurinko (iso asia), makaroni (joku ruoka) ja Lisbon (mikä tahansa sana).

Sanat solahtivat sujuvasti ja yleisöä ilahduttavalla tavalla valmiin tekstin sekaan. Kaikki ehdotukset saivat Samun lausumina ansaitsemansa huomion ja riittävän perusteellisen käsittelyn.

Lausunnan taustalla kuultiin Veli Peltolan improvisoimaa musiikkia, joka sekä komppasi että inspiroi lausuntaa. Etenkin vapaasti improvisoiduissa runoissa musiikin vaikutus runojen tunnelmaan oli hyvin selkeä.

Valmiin tekstin sekaan improvisoimisen lisäksi Samu improvisoi esityksen aikana siis kaksi vapaata runotekstiä yleisön ehdotusten pohjalta.

Ensimmäisen, melko synkkäsävyisen runon aiheeksi valikoitui lopulta silmälasien putsaus (joku arkinen tylsä asia). Tästä arkisesta asetelmasta päädyttiin aika nopeasti alun mollivoittoisen musiikin saattelemana runoilemaam maailman likaisuudesta, joka ei silmälaseja putsaamalla katoa. Toki runossa kuultiin myös arkisempia ajatuksia ja kohtaamisia mm. lasien pesunestettä myyneen henkilön kanssa. Myös musiikin sävy muuttui, kun runossa siirryttiin murheista kohti mahdollisuuksia.

Setin viimeinen runo syntyi sanasta keinuminen (joku iloinen asia). Hieman iloisempia tunnelmia vastapainoksi aiemman runon alun synkkyydelle. Liikkeelle lähdettiin lapsuuden synkronisoidun keinumisen symboliikasta ja kuljettiin nykyisen tyttöystävän kanssa nykyhetkeen. Pohdiskeltiin keinumista yhdessä ja Instagram-videossa nähtyä dramaattisempaa keinuntaan ja vapaudrn kokemuksien pohdintaan. Kenties pitäis opetella aikuisenakin keinumaan taas, kuin lapsena aikoinaan. Lopulta päästään huvipuistopohdintojen ja Antti Tuiskun sekä luovan lainan kautta keinumaan väliajalle.

ÖKÖ IMPRO: minimusikaali

Lyhyen väliajan jälkeen päästiin nauttimaan Ököimpron minimusikaalista. Inspiraatioksi ryhmä sai yleisöltä sanan mikro, jonka jatkoksi yksi henkilö yleisöstä pääsi kertomaan mikro-sanaan liittyvän muiston, joka oli: ”sähkökatko Pieksämäellä vuonna 1974”. Näistä aineksista päästiin musikaalin dramaattiseen aloituskappaleeseen, jossa on niin pimeää, että leikkauksetkin pitää tehdä sytkärin valossa.

Laulusta inspiroituneina seuraavaksi self help -kirjoja lukeva, tohtoriudesta haaveileva, Petteri ja hänen ankara sähkömies-isänsä. Tästä inspiroituu menevä biisi Petterin sähköpelosta ja siitä, miten Pieksämäellä on paljon sähkömiehiä, mutta ei mitään virkaa lääkärille. Ironista tosin on se, miten pimeää Pieksämäellä on, kun siellä ei sähköjä ole.

Seuraavassa kohtauksessa nähdään, affirmaatioita toisteleva, Petteri Pieksämäen yliopiston pääsykokeissa, joissa hänen olallaan olevasta kauittimesta kaikuvat isän latistavat sanat. Pieksämäen yliopiston pääsykokeissa Petteri pääsee esittämään puuta ja sen miimisiä juuria, koska sellaisia ne lääkärien pääsykokeet ovat. Pieksämäen ainoa lääkäri August Stina ohjaa Petteriä paitsi puuna myös mikron oven väistämistä tai hallittua kaatumista. Ja, kun 13 vuoteen ei ole yliopistoon opiskelijoita valittu, niin Petterin seuraksi ensimmäiselle tunnille on haalittu iltapäiväkerhon hakematta jääneet lapset.

Isänsä hylkäyksestä huolestunut Petteri löytää Augustista hengenheimolaisen. Olihan Augustin isä, Munnerheim, suuri sotasankari, jonka urotekojen seurauksena Pieksämäeltä katkesivat sähköt. Tämä sankarin, Munnerheimin, laulu on musikaalin mahtipontisin biisi, joka valottaa samalla Pieksämäen erityislaatuista historiaa ja suurta sähkömiestarjontaa.

Tästä sitten päästäänkin isän ja pojan dramaattiseen kiistalauluun. Poikaansa pettynyt ylpeä sähkömies-isä laulaa voimallisen laulun, jonka käänne yllättää isän itsensäkin. Petteri nimittäin on ymmärtänyt, että sähköttömän kaupungin sähkömiespainotteisuus on suuri salaliitto. Siinä kohtaa isä saakin sydänkohtauksen ja päätyy Petterin pelastamaksi. Se laite (defibtillaattori) on sähkön ja lääkäritaitojen täydellinen liitto.

Loppulaulun myötä isä ja poika solmivat sovun, Pieksämäelle saadaan viimein sähköt ja kaikialla on niin valoisaa. Potilaidenkin pelastaminen muuttuu (teoriassa) helpommaksi, kun näkee mitä tekee.

Tässä musikaalissa ilahdutti ryhmän lavadynamiikka. Jokainen solahti sujuvasti rooleihinsa ja täydensi yhteistä tarinaa juuri sopivalla tavalla. Katsojana ilahdutti myös se, että tässä esityksessä impro sai näkyä. Jos kaveri oli jäänyt still-kuvaan ja itsellä oli ajatuksena tehdä tunteellinen loppukohtaus, niin kaveri saatetaan selvästi mukaan toivottuun todellisuuteen. Tämä anarkistisen hilpeä tarina oli täynnä ilahduttavan isoa ilmaisua ja vauhdikasta vaikuttumista.

Pahat mahat: Menneisyyden tulevaisuus -musiikkinäytelmä

Lauantaisen impropäiväni viimeisenä esityksenä näin Pahat mahat -duon improvisoiman musiikkinäytelmän, jonka kulkuun yleisö pystyi vaikuttamaan heille jaetun menun avulla. Esitys pysäytettiin huutamalla ”seis” ja sen jälkeen haluamansa ruokalaji (tekniikka) menusta. Materiaaliksi yleisöltä pyydettiin ehdotukset Tukholma (tapahtumapaikka), aikamatkailu (joku asia, josta haluatte nähdä näytelmän) ja ”Menneisyyden tulevaisuus” (näytelmän nimi).

Tarina alkaa toisen päähenkilöistä palatessa kotiin laulun saattelemana. Kotona häntä odottaa outo haju, jonka tutkiminen muuttui pian menun mukaisesti Oscarin arvoiseksi sooloksi. Laulun jälkeen kohdattiin juuri saapuneen hahmon asuinkumppani sekä tutustuttiin naapurin rouva Rytköseen, kyynärän mittaiseen talonmiehen leskeen. Hänen puuhansa eivät kaikilta osin täytä paloturvallisuusmääräyksiä tai kestä päivänvaloa. Tämä yllättävä sivuhenkilö saa myös yleisön toivomana oman laulunsa.

Tarinan edetessä opimme kahden nimettömäksi jääneen kämppiksen olevan veljeksiä – velipoika ja velipoika myös – jotka ovat lähdössä laivalla Tukholmaan. Ainoa vaan, että laivalla hedelmäpeliä pelatessaan toinen velipojista päätyy, tanssin myötä, kääntämään ajan taaksepäin. Voitto ei tunnukaan yhtä makealta, kun rahat paljastuvat markoiksi ja laiva alla on vaihtunut vuonna 1985 kulkeneeksi malliksi.

”Siinä oli sitruuna, toinen oli sitruuna, kolmantena oli laiva, joka oli Finnjet vuodelta -85.”

Tämä laivan hedelmäpelistä alkanut aikamatka vie velipoikien Tukholmanreissulta tarkoituksen. Toisen velipojan unelmat ovat sirpaleina, sillä vuoden -95 jääkiekkokultaa ei oltu vielä voitettu, eikä olekaan mitään syytä tulla Tukholmaan kettuilemaan paikallisille lätkäfaneilme. Tänne ei jäädä. Lopulta velipojat vakaasta alustavasta aikomuksestaan huolimatta nousevat silti tunniksi maihin.

Sepä onkin erinomaisen tapahtumarikas tunti, ehditäänhän sen aikana nähdä Ruotsin pääministeri, Palme, ilmielävänä ja ruotsia suomeksi puhuvana. Sen lisäksi löytyy sopiva korkeuksissa oleva kultainen kello, jota velipojat aikovat kiivetä kääntämään kohti tulevaisuutta. Euroviisumeiningin saattelemana velipojat saavat tilaisuuden toteuttaa suunnitelmansa.

Yllättävän hahmon lauluna kuullaan pääministerin assistentin laulu, joka pohjustaa poikien seikkailun dramaattisya käännettä. Tie tornin kellon luo ei ole täysin turvallinen, sillä katto on hyvin liukas. Onneksi toinen velipojista on yllättävän vahva ja saa nostettua putoamassa olevan veljensä takaisin ylös.

”Älä katso alas veljeni.”

Viimein markat jäävät jälleen historiaan, sekä taskunpohjalle, ja eurot tulevat takaisin velipoikien palatessa kotiin. Lopulta kaikkien vaiheiden jälkeen saadaan viimein kuulla velipoikien nimet räppibattlen muodossa. Markku ja Petterihän he tietenkin olivat.

”Se on Iso-P sulle”.

Tämän paljastuksen myötä tarina on kulkenut täyden kehän ja löytänyt päätepisteensä. Hyvä muistutus siitä, miten asiat ovat ongelmia vain, jos niistä tehdään sellaisia. Velipojat nyt vaan olivat tällaisia tyyppejä, jotka olivat unohtaneet esittäytyä toisilleen nimellä.

Menu oli aivan valloittavan hilpeä improkonsepti, jonka tarjoili ihanan eläytyväinen ja ilmeikäs improduo suoraan Perniöstä.