Kun aloitin tämän blogin 2016, niin alun perin ajattelin, että haluan päästä tekemään (käsikirjoitettua) teatteria. Sitähän olinkin edeltävinä vuosina harrastajateatterissapyrkinyt tekemään, sen verran, kun töiltä jaksoin. Se ei ollut paljon, mutta se oli jotain. Impro ei ollut siinä vaiheessa vielä edes sivujuonne, koska ensimmäisiä pohdintoja tämän blogin tiimoilta olen käynyt jo vuoden 2016 keväällä. Impro tuli isommin mukaan vasta sen kesän draamaopintojen myötä.

Silloinkin se oli vain juttu, jossa olin melko kehno, mutta joka kiehtoi mua niin kovasti, että jaksoin törmäillä pimeässä seiniin, kunnes löysin ensimmäisen oven. Sen löydökseni myötä mieli muuttui. Lähdinkin kulkemaan impropolkua ja satunnaisia pienempiä juttuja ja kursseja lukuunottamatta unohdin käsikirjoitetun teatterin tekijän roolissa.

Nyt koronan ja kaiken jälkeen huomaan palanneeni tämän blogin juurille tai siihen kehitysprosessin alkuaikaan. Voin viimein kirjoittaa ajatuksia myös käsikirjoitetun teatterin tekemisestä. Tänä kesänä tämä tantta tekeekin kesäteatteria. Eikä mitä tahansa kesäteatteria, vaan lastenteatteria, mikä olisi muutama vuosi sitten ollut tosi pelottava ajatus.

Silloin en ollut yhtään sinut sen ajatuksen kanssa, että tekisin teatteria muille, kuin aikuisille. Lapsiyleisö on hyvin rehellinen ja spontaani yleisö. Samalla myös hyvin vaativa. Heidän edessään ei voi feikata läsnäoloa tai tehdä pienesti ja laiskasti, koska palaute on välitöntä.

Tämä kesänä pääsen siis kokeilemaan ekaa kertaa aikuisiällä lastenteatterin tekemistä Herkko ja kadonneen ajan arvoitus -näytelmässä. Näytelmä perustuu saman nimiseen kirjaan, jonka on kirjoittanut Joanna Heinonen, joka myös ohjaa näytelmän. Tämä on jyväskyläläisen AdAstra-teatterin kesän näytelmä, jota esitetään Mäki-Matin perhepuistossa.

Hahmoilua

Tässä vaiheessa, kun kirjoitan tätä ensimmäistä tekstiä, olemme harjoitusprosessin alussa, hakemassa hahmoja. Ollaan tehty muutaman treenikerran verran fyysisiä harjoitteita ja haettu hahmojen tapaa liikkua sekä olla kontaktissa muihin ihmisiin ja esineisiin. Tänään lähdettiin sitten fysiikan ohella hakemaan myös hahmojen sisäistä maailmaa, kuuma tuoli -harjoitteen (vois kutsua myös hahmohaastatteluksi) avulla. Yksinkertaisuudessaan siinä istutaan hahmona tuoliin ja improvisoiden vastataan ohjaajan ja muiden näyttelijöiden hahmolle esittämiin kysymyksiin.

Se on yksinkertainen ja nopea tapa syventää hahmon sisäistä elämää. Saa sellaista tietoa hahmosta, mitä ei välttämättä lue käsikirjoituksessa, vaan se syntyy siinä hetkessä – käsikirjoituksen kuvaaman hahmon inspiroimana tietysti.

Dialogia ei ole vielä treenailtu, mutta teksti on luettu ääneen läpi yhdessä. Itse jouduin ekoista lukutreeneistä olemaan poissa, mutta olin casting-tilaisuudessa tekstiä päässyt lukemaan siellä mukana olleiden näyttelijöiden ja ohjaajan kanssa.

Nyt olenkin sitten opetellut omien hahmojeni vuorosanoja ja kokeillut vähän hahmojen ääniä. Minulla on näytelmässä kaksi hyvin erilaista hahmoa. Esitän sekä nuorta poikaa että vanhempaa naishenkilöä, yhtä tarinan kolmesta tantasta. Siinä on hahmokirjo aika laaja, kun miettii rasavilliä alakouluikäistä lasta ja sitten jo enemmän elämää nähnyttä täti-ihmistä. Ne on hyvin erilaiset hahmot, joten on jännä nähdä, mihin suuntaan he lähtevät kehittymään.

Tämän päivän yllättävän savuisiin tunnelmiin päättyneiden harjoitusten jälkeen vanhempi hahmoista alkaa löytää vähän muotoaan. Nuoremmallekin löytyi ehkä naamallinen olomuoto eli ilmeikkyys oli yksi juttu, mikä nousi esiin tämän päivän treeneissä. Veikkaan, että kumpainen tulee tuosta vielä vähän elämään, mutta epäilisin tantan äänen olevan aika lähellä sitä, mitä se tulee olemaan.

Kuumassa tuolissakin piipahtaneen ikäneito-hahmoni fyysinen ilmaisu on vielä vähän kysymysmerkki. Huomasin tekeväni tiettyjä maneereja, voi kuitenkin olla, etteivät ne ole vielä ne, jotka just tälle hahmolle jäävät.

Oikeastaan se, omaani korkeampi ja vähän yläluokkaisempi, ääni vei myös ilmaisua. Sinne tuli tietynlaista siveähköä istumista ja jalkojen sekä käsien asettelua hyvin nätisti ja jämptisti. Käsiin ilmestyi hahmohaastattelun aikana tietynlainen ilmeikäs jäykkyys. Sormet ja kämmenet pysyivät hyvin suorina ja liikettä tapahtui paljon ranteissa. Aika paljon oli myös muka-järkyttynyttä huokailua ja käden vientiä sydämen päälle. Sillä olihan se nyt suorastaan järkyttävää, miten hänen kaltaistaan viatonta neiti-ihmistä ja hänen motiivejaan epäillään.

Sellaisin miettein lähdetään tutkimaan, miten näytelmä rakentuu valmiiksi kesäkuussa koittavaa ensi-iltaa varten.