Mathildedalin ruukkikylän hurmaavissa maisemissa nähdään tänä kesänä hilpeän haikea komedia Pirturanta. Tämän 1930-luvulle sijoittuvan tarinan keskiössä on paikallinen pirtukeisari, virtuoottisen veijarimainen, Einari Tryg (Markus Niemi), jonka elämä ja bisnekset ovat vaimon kuoleman jälkeen lähteneet hieman alamäkeen. Salakuljetusporukassa muhii kapina, poliisit ovat jatkuvasti kintereilla ja Einarin omat lapset kulkevat kylillä ruokaa kerjäämässä, kun isä huitelee reissuillaan, eikä kaupasta myydä enää velaksi. Ei ole pirtukeisarinkaan suu tuohesta, vaan ne rahat, jotka hän salakuljetuksella ansaitsee palautuvat kyllä nopeasti kiertoon paikallisessa salakapakassa. Näistä lähtökohdista käynnistyy vauhdikas tarina, jonka aikana selviää saako Einari elämänsä taas raiteilleen vai saako kylä uuden pirtukeisarin.

Einarin siipiensä suojiin ottama nuori Aivar (Veeti Vesanen) on kyllästynyt pula-ajan kurjuuteen ja Einarin harjoittamaan ”nappikauppaan”. Niinpä, ulkoiseen luksukseen ja kimallukseen mieltynyt, Aivar päättää jokaisella mahdollisella hetkellä, kun Einari on poissa, houkutella muita salakuljetusporukan jäseniä liittymään hänen remmiinsä. Hänellä, kun on suhteet ja suunnitelmat kunnossa. Kaikki eivät asiasta innostu, mutta saa Aivar sentään houkuteltua, labradorinnoutajamaisen innokkaan joo joo -miehen, Hännisen (Markku Mäkilä) völjyynsä. Yhdessä tämä koominen parivaljakko päättää kaapata vallan ja tuottoisan pirtubisneksen keinolla millä hyvänsä. Kaikki ei kuitenkaan suju lopulta niin vaivattomasti, kuin Aivar on asian ajatellut, vaan hänkin saa huomata, että kaikella on hintansa.

Pirturanta on hauska yhdistelmä perinteisen keveää musiikkinäytelmää ja yllättävän syvää hahmovetoista draamaa, joka tulee iholle. Ville Witkan säveltämä ja Laura Kuisman sovittama musiikki tarjoaa monipuolisen kattauksen meneviä ja herkkiä kappaleita, jotka paitsi viihdyttävät, myös kertovat paljon hahmoista ja heidän ajatuksistaan. Valmiiden taustanauhojen ohella ruukkikylän upeassa miljöössä kuullaan myös upeita saksofonin säveliä sekä huuliharpun haikeaa soitantaa ja kitaran meneviä sointuja. Osassa laulukohtauksista oli ilahduttavaa huomata katsomon sivustalla tanssivat lapsinäyttelijät, jotka viihdyttivät katsojia omalla veikeällä meiningillään.

Jore Penttisen teksti on hilpeällä tavalla tarinan ajankohdan mukaista kieltä sekä tuttuja moderimpia lausahduksia yhdistelevä kokonaisuus, joka jättää paljon tilaa myös rivien väliin. Simo Routarinteen ohjauksessa tekstin taakse on löydetty paljon sanatonta syvyyttä, joka vain odottaa havaitsijaansa. Improvisoijan sydäntä sykähdyttävät erityisesti miimisten esineiden ja toimintojen hyödyntäminen, statusvaihteluiden käyttö hahmojen suhdedynamiikkojen paljastamisessa sekä loppukohtauksen nerokas ryhmärytmitys. Yhteispeli todella toimii tässä ensemblessa ja on ihana nähdä, miten hahmot vaikuttuvat toisista hahmoista. Yhdessä hetkessä ylpeä ja korkeaa statusta käyttävä hahmo romahtaa matelevaksi kynnysmatoksi, kun uusi hahmo astuu sisään kohtaukseen. Esitys leikittelee ihanan anarkistisesti neljännen seinän ääriviivoilla ja paljon havaittavaa silloinkin, kun puheet taukoavat tai toisaalla tapahtuu. Täydellinen repeäminen tapahtui itselläni viimeistään siinä kohtaa, kun virkavalta laukkaa paikalle kookospähkinöiden kopinan saattelemana tai raastinrauta päätyykin odotetusta poikkeavaan käyttöön.

Komediallisesta rakenteesta, kesäteatterille tyypillisistä hilpeistä hahmoista ja yleisestä koheltamisesta huolimatta, Pirturanta ei kaikilta osin ole perinteisen keveää komediaa. Paikoin esitystä voisikin luonnehtia jopa draamaksi tai jännitysnäytelmäksi. Erityisesti Einarin heitteille jääneiden lasten tarina ja laulut tarjoavat sydäntäriipaisevaa draamaa alkoholinhuuruisen salakapakassa iloittelun rinnalle. Myöskin Einarin henkeä uhkaava loukkaantuminen johdattelee tarinaa syvempien teemojen ja sävelien äärelle. Jännitystä tarinaan tuovat niin salakuljettajia väijyvät viranomaiset, kuin rahojensa perässä kulkevat ja kauhua ympärilleen kylvävät trokarit.

Vaan ei kaikki ole pelkkää pirtua, sillä onhan tarinassa tarjolla romantiikkaakin. Einarin elämään on nimittäin vaimon kuoleman jälkeen purjehtinut myös tomera kodinhengetär Sirkka (Sari Pihlainen). Sirkka, jonka hoiteisiin Einari on uskonut lapsensa reissujensa ajaksi, tuntuu alkuun olevan kiinnostunut lähinnä asemansa vakiinnuttamisesta Einarin elämässä, kuin lasten hoitamisesta. Sirkan ja Einarin hyvin elämänmakuinen ja ronskin rehellinen rakkaustarina tarjoileekin useamman näytelmän yllättävällä tavalla hauskimmista kohtauksista. Vaikka alkuun muulta näyttäisikin, eivät tämän tarinan naiset ole pelkkiä miesten täydentäjiä tai komediallisia koristeita, vaan todellisia toiminnan hahmoja.

Pirturanta on humoristinen musiikkinäytelmä, joka jättää hymyn huulille. Se ei kuitenkaan päästä hahmojaan helpolla tai tarjoa pelkkää helppoa huumoria, vaan huumorin lähde on usein inhimillisen tunnistava. Esityksessä on tarjolla vanhojen hyvien aikojen mustavalkofilmien tunnelmaa, herkkää eläytymistä sekä improvisaatioteatterista tuttua hulluttelevaa heittäytymistä. Aidon rekvisiitan ja miimisten esineiden yhdistelmä sopii erinomaisesti tähän aikakaudelleen uskolliseen teatterileikkiin. Tämä esitys on, kuin karkkikauppa, josta löytyy kaikkiin tilanteisiin ja tunteisiin jokaiselle jotain – ja paljon sellaistakin, mitä ei tiennyt kaipaavansa ennen, kuin sen edessään näki. Lämmin suositus tälle viihdyttävälle ja koskettavalle kesäteatterielämykselle.

Pirturanta

Käsikirjoitus
Jore Penttinen

Sävellys
Ville Witka

Ohjaus
Simo Routarinne

Puvustus
Pirita Lindén

Lavastus
Henri Ollikainen

Musiikin sovitus
Laura Kuisma

Rooleissa

Markus Niemi
Monika Hakala
Sara Järvinen
Susanna Karhu
Riikka Koli
Vilho Kyttänen
Markku Mäkilä
Niina Mälkiä
Sari Pihlainen
Ansa Ratia
Aira Sundberg
Veeti Vesanen
Wilma Vesterlund
Mika Virtanen