Historian lehdet havisevat, kun Amurin museokortteliin rakentuu toista kesää maailma, joka tuntuu hyvin todelta. 1930-luvun jaetun keittiön ,eli osaköökin, asukkaiden elämä iloineen ja murheineen levittäytyy ajanmukaisten asumusten sekaan, kuin historia olisi todella herännyt henkiin. Aune Mäkisen kirjaan perustuva esitys on hyvin rikas aikalaiskuvaus, joka on täynnä kiinnostavia ja hyvin selkeitä hahmoja. Perinteistä kuvastoa edustavat, kaikkien asioista perillä olevat juoruämmät, Pauliina ja hänen vanavedessään kulkeva, tekohampaitaan lonksutteleva, Laina. Tuoreempaa verta pihapiirin elämään tarjoaa tarinan näkökulmahahmo Hanna, joka koettaa maalaiselämän jälkeen opetella tulemaan toimeen kaupungin menossa ja melskeessä. Sisävessoja ei ole vielä keksitty, joten riitaa syntyy myös tarpeiden teosta ja laskiämpärien tyhjentämisestä.

Tilasta on puutetta, eikä tyhjä huone kaupungissa kauaa tyhjänä pysy. Lutikoiden riivaamissa huoneissaan ahtaasti asuvat ihmiset koettavat pärjätä kukin tavallaan maailmassa, jossa on vaikea saada edes päivittäisiä tarpeitaan tyydytetyksi, kun työttömyys lisääntyy ja mm. tehtaat alentavat palkkojaan. Eikä arjen viihtyvyyttä varsinaisesti paranna se, että oma elämä on jatkuvasti naapurien juoruilun kohde, eikä yksityisyyttä omaa rauhaa juuri ole. Onneksi sentään tuttu ja tunnelmallinen haitarimusiikki soi ja kahvia sekä pirtua saa aina välillä riittävästi, niin naapurisopukin pääosin säilyy.

Tarinan alussa osaköökin tyhjään huoneeseen muuttavat Hanna ja hänen poikansa Antti. Hanna aikoo elättää itsensä ja lapsensa housuja ompelemalla. Vaikka Hanna onkin enimmäkseen omissa oloissaan pysyttelevää sorttia, nousevat yksinhuoltajan miesasiatkin uteliaiden naapureiden keskusteluihin tuon tuosta. Varsinkin, kun naisten suosikki, talonmies Eelis, vaikuttaa iskeneen silmänsä Hannaan. Tämä kehitys ei ole kaikkien talon naisten mieleen, onhan Eelis kuitenkin ollut suosittu vieras Pispalanharjua myöten. Onhan myös Hannaa talon tapoihin tutustuttanut, Jenny, miehensä poissaollessa mieltynyt kovasti Eeliksen seuraan.

Siinä, missä monet muut huutelevat asiansa julki rohkeammin, Hannan ajatuksia kuullaan tarinassa syvemmin hänen sisarelleen lähettämiensä kirjeiden muodossa. Tämä, Vesilahdella asuvan, sisaren kanssa käytävä kirjeenvaihto kiinnittää tarinan myös kaupunkeihin tyhjenevän maaseudun elämään. Paluuta vanhaan ei enää ole, vaikka sellaista joku vielä haikailisikin. Leipä ei ole leveää kaupungissa, mutta maalla sitä ei välttämättä, ilman suotuisaa avioliittoa, olisi tarjolla ollenkaan. Ei elämä kuitenkaan pelkkää kituuttamista aina ole. On kaupungissa kuitenkin ahdollista myös työläisen vaatimattomilla tuloilla välillä nauttia, vaikkapa elävistä kuvista tai tansseissa käymisestä.

Viinan trokaaminen on tarinan aikaan, vuonna 1935, työläiskortteleissa edelleen tuottoisa bisnes. Naapurin Osku on yhä aktiivinen toimija alalla, eikä pihapiirin muidenkaan asukkaiden työhistoria kaikilta osin välttämättä valoa kestä. Vanha salakuljettaja, Jennyn vankilasta palannut mies, Hemmo muistelee mielellään kieltolain aikaisia urotekojaan pirtun salakuljetuksen parissa ja kertoilee tarinoitaan myös pihapiirin nuorille. Antti ainakin vaikuttaa kuuntelevan suurella uteliaisuudella Hemmon tarinointia. Maalle aluksi haikaillut Antti kiinnittyy melko nopeasti pihapiirin elämään, kun ystävystyy pihapiirin muiden lasten, Repekan sekä naapuritalon Petterin kanssa. Iita-mummonsa luona vieraileva Repekka on pihapiirin kirjuri, joka kirjoittelee muistiin kaiken pihalla kuulemansa. Hahmona hän edustaakin alkuperäisen kirjan kirjoittanutta Aune Mäkistä.

Tukkateatterin Melkein ihmisiä on rehevän ronski kuvaus 1930-luvun Amurin työläiskorttelin elämästä. Tälle reippaalla otteella ja elämänilolla höystetylle harrastajateatteriesitykselle voi iloiten antaa lämpimän suosituksen. Esityksenä koko piha-alueelle levittäytyvä tarina rikas on, kuin elämä itse. Välillä selkeää etenemistä ja välillä useita päällekkäisiä tapahtumia sekä dialogeja, joita ei pysty kaikkia seuraamaan – eikä ehkä tarpeen olekaan. Tiiviin asuinympäristön elämän runsaus tarjoaa kyllä kaikille riittävästi seurattavaa.

Melkein ihmisiä

Alkuperäisteksti
Aune Mäkinen

Dramatisointi ja ohjaus
Katri Häti
Mia-Annette Latvus

Puvustus
Outi Kanerva
Anne Paavilainen

Tarpeisto
Outi Kanerva
ja työryhmä

Maskeeraus ja kampaukset
Jarkko Rautava

Graafinen suunnittelu
Emilia Lillsunde

Tuotanto
Samu Palo
Kaisa Vuorinen

Muusikko
Saana Kastelli

Rooleissa

Anna Huttula
Pasi Jantunen
Eeva Jäntti
Outi Kanerva
Emilia Lillsunde
Laura Malmivaara
Jaakko Mela
Maria Mesimetsä
Jaana Mäkinen
Johanna Mäkiranta
Samu Palo
Jarkko Rautava
Kalle Salo
Saara Sillanpää
Anniina Tölli
Lili Vihavainen