Idän pikajunan arvoitus on todellinen murhamysteerien klassikko. Vaikka tarina olisikin tuttu ja loppuratkaisukin selvä, niin joku näissä Agatha Christien tarinoissa silti kerta toisensa jälkeen pitää otteessaan. Erityisesti nautin siitä, miten maagisen mystisenä tämä junaan sijoittuva tarina on saatu lavalla kerrottua. Suljettujen tilojen ei anneta jumittaa mielikuvitusta, vaan katsoja pääsee näkemään junamatkailun kaikessa loisteessaan ja synkeydessään, kuin olisi itse tapahtumien keskipisteessä.

Hienoa tässä on myös se, että on lähdetty tekemään selkeästi oman näköistä teosta, eikä kopioimaan monille tuttuja elokuvaversiointeja. Ainoa tahaton naurahdus itsestäni kuuluu, kun joku mainitsee Poirot’n (Ville Majamaa) olevan pieni ranskalainen (vai oliko se belgialainen) ja se ei ehkä tässä versiossa ihan totta ole. Sinänsä se pieni ristiriita on vaan hyvä muistutus siitä, että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää.

Tapauksenahan tämä on Hercule Poirot’lle monella tapaa haastava, eikä loppuratkaisun tietäminen vaikuta yhtään teatterinautintoon. Tämä on sellainen tarina, jossa jännitteet kohoavat ja pysyvät yllä loppuun saakka. Vaikka tietää, niin silti sitä miettii, mitä jos se ei tällä kertaa olekaan niin. Onhan tarjolla kuitenkin selkeästi toisenlaisiakin ratkaisuvaihtoehtoja. Todisteita, jotka johtavat tutkintaa eri raiteille. Lopulta vain Poirot pystyy näkemään koko kuvan selkeästi, ennen kuin se avataan myös yleisölle.

Kaikki luonnollisesti pyörii Poirot’n ympärillä mysteerin ratkaisun kannalta, mutta ennen kaikkeahan tämä on ensemble näytelmä, jossa jokainen on olennainen pala kokonaisuutta. Jokainen näyttelijä tuo oman hahmonsa kautta jotain olennaista tietoa ja pitää sisällään arvoituksen ratkaisun avaimen osan.

Lavastuksellisesti ja valaistuksellisestihan tämä on ihan teatterikarkkia. Jokainen elementti on niin tarkasti paikoillaan ja monipuolisesti käytössä, että voi vaan katsella ihastuksissaan, kun asiat loksahtavat kohdilleen. Ravintolavaunu avautuu joka suuntaan valoisana ja tilavana. Junan seinät taittuvat hurjemmassa kyydissä. Käytävien seinät avautuvat paljastaen hytin sisätilat. Muistikuvissa kaikuvat äänet julistavat valitsemaansa totuutta, kunnes kaikki todisteet on kerätty ja on aika paljastaa totuus.

Puvustuksen osalta viehättävät erilaiset aikakauteen sopivat ratkaisut. Jokainen hahmo on selkeästi samaan aikaan kuuluva ja omaa persoonaansa myös vaatteiden kautta esiin tuova tyyppi. Ainoa hämmentävänä omaan silmään avautuva ratkaisu on viilenevässä junassa pikkushortseissa tepasteleva kreivitär, mutta ehkä aatelisveri on kylmänkestävämpää, kuin tavan pulliaisten. Ehkä hän on niitä ihmisiä, jotka kulkevat kesät talvet shortseissa kadulla.

Synkkäsävyinen ja jännitteinen murhamysteeri pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Jos haluaa nauttia oikein viiden tähden teatterista, niin tässä on esitys, joka jokaisen murhamysteerien ystävän on nähtävä.

Idän pikajunan arvoitus

Alkuperäisteksti
Agatha Christie

Näyttämösovitus
Ken Ludwig

Suomennos
Laura Raatikainen

Ohjaus
Antti Mikkola

Lavastussuunnittelu
Teppo Järvinen

Pukusuunnittelu
Mari Pajula

Valo- ja videosuunnittelu
Tiiti Hynninen

Äänisuunnittelu
Hannu Hauta-aho

Kampausten, peruukkien ja maskien suunnittelu
Erja Mikkola

NÄYTTELIJÄT

Ville Majamaa
Kai Vaine
Pia Piltz
Jukka Leisti
Arttu Ratinen
Tanjalotta Räikkä
Anna Ackerman
Elisa Piispanen
Ville Mikkonen
Aino Karlstedt