Sattumanvaraisesti valikoituihin käräjäoikeuden pöytäkirjoihin perustuva esitys, Oikeusvaltio Espoo, vie katsojan oikeussalin ohella monenlaisen paperisodan pariin. Näyttämön taka-alalla olevan, nöyräksi tekevän tiskin kautta hoidetaan niin rikosasiat, kuin pakolliset hakemukset ja avioliittoluvatkin. Kaikki virallinen tieto kulkee lomakkeina tästä useampana kappaleena. Kunhan ihminen itse ensin selviää metallinpaljastimen ja tarkastuksen läpi sisätiloihin.

Ammattinäyttelijöistä ja tavallisista ihmisistä (mitä ikinä se tarkoittaakin) koostuva ensemble tuo kauhistelematta ja tuomitsematta lavalle pieniä ja suuria oikeusasioita. Yksityiskohdat ja tapahtumat luetaan, kuten ne oikeudenpöytäkirjoissa on ilmaistu, eikä yksityiskohdilla mässäillä tai spekuloida. Vaikka ympäristö kaikkinensa on fiktiivinen, on sisältö niin lähellä aitoa, kuin teatterisaliin tuotu todellisuus voi olla.

Viraston arki on kaikkea muuta, kuin tapahtumaköyhää. Koko ajan tapahtuu jotain. Joskus tapahtuu niin paljon kerralla, että pienen ihmisen asia saattaa hukkua muun metelin sekaan. Kuvaava onkin, että siinä, missä tiskillä koetetaan neuvoa oman asian byrokratian ymmärtämään muotoon saattamiseen tai saadun tiedon ymmärtämisessä, toisessa nurkassa joku vaan poraa. Mistä se porausintoinen aina löytyykin, kun yrittää selittää asiaa ja kohta huomaa, ettei itsekään kuule mitä sanoo.

Toimintaa leimaa kiire ja häly, mutta toisaalta myös tarkkuus. Jokainen piste ja pilkku on paikoillaan. Jutun numero luetaan yhteen ääneen ja yksityiskohdat, kuten ne on. Asiakkailla voi olla tunteita, järjestelmällä ei ole. Järjestelmä edustajineen puhuu tarkkaa kieltä. Kieltä, josta liiallinen monitulkintaisuus on puhdistettu pois. Lain kieltä. Kieltä, joka tavalliselle ihmiselle voi vaikuttaa vieraalta, tylyltäkin. Mutta tunteita siinä ei ole, vaan tulkinta ne siihen lisää.

Oikeusvaltio Espoo on mielenkiintoinen kurkistus oikeuden ja virallisten dokumenttien maailmaan sekä tarinoiden taakse. Esitys sisältää, kaikesta kapulakielestään huolimatta, hyvin tunnistettavaa ja inhimillistä materiaalia sekä karumpaa kuvausta rikosten maailmasta. Nauru on usein tunnistavaa. Tunnistaa jonkun tyypin tai tapahtuman oikeasta elämästä. Toisaalta, myös pientä extra hauskuutta on välillä löydettävissä kaiken vakavuuden keskeltä.

Vaikka yleisilme onkin byrokraattisen etäinen, niin kyllä jotkut tapaukset ja tyypit silti menevät ihon alle. Joku koskettaa, koska ihmisistähän tässä on kuitenkin kyse.

Oikeusvaltio Espoo

Teksti
Antti Hietala

Ohjaus ja tila
Erik Söderblom

Oh­jaa­jan as­sis­tent­ti
Asko Halonen

Valo ja tila
Kaisa Salmi

Ääni ja musiik­ki
Antti Puumalainen

Puvut
Silvia Jurvansuu

Om­pe­li­ja
Minna Kiiskinen

Vi­deo­suun­nit­te­lu
Paola Fernanda Guzman Figueroa

Vi­deoas­sis­tent­ti
Inga-Stina Heikkinen

Mas­kee­rauk­sen suun­nit­te­lu
Toni Ahonen

Lavalla

Heikki Ellilä
Anna Heiskari
Kaarina Holm
Jukka Kaleva
Antti Laukkarinen
Irina Ljan
Oppo Nyrövaara
Tuomas Peltola
Lukas Priklopil
Oona Pätäri
Maija Rissanen
Sanni Sahlberg
Kheba Touray
Arno Vilos