Kuningatarleikit on traagis-humoristinen ja tyylikkäästi etäännytetty teatterileikki, jonka päähenkilöt ovat kaikki omalla tavallaan hyvin erityislaatuisia ihmisiä, naisia. On entinen huippuhiihtäjä, kansanedustaja ja perheenäiti, joista yksikään ei oikein istu nykyiseen rooliinsa. Historian sivuilta tarinaan sujahtaa vielä kolme kuningatarta, joiden rangaksi riisuttu ylellinen eleganssi saa miettimään, miten suurelta osin sekin rooli on pintaa.

Esityksessä erityisen raikasta on se, että se on kauttaaltaan etäännytetty. Esiintyjät lämppäävät verhon takana (kolme asiaa -leikki), kun yleisö saapuu tilaan, joten heti on selkeää, että ollaan tultu esitykseen. Kuulutukset ennen esitystä ja väliajalle siirryttäessäkin on tehty tyyliin sopiviksi. Ne herättävät yleisössä hilpeyttä, kun puhuja pohtii ääneen yleisön oletettuja ajatuksia. Sanoittaa asiaa, kuin pienet lapset leikkejään.

Heti esityksen alussa, ja myöhemminkin, näyttelijä ja rooli erotetaan hyvin selkeästi. Tullaan eteen omana itseänä kertomaan ketä esitetään ja puhumaan ääneen, mitä se esitetty henkilö ajattelee. Mitä tämä #miesnäyttelijä pohtii, kun tekee tätä hahmoa ja mitä #naisnäyttelijä, kun pukee kuningattaren roolia ylleen. Hyvin perinteistä ja toimivaa eeppisen teatterin keinovalikoiman käyttöä.

Teatteritila, jossa on kaksi suurta pylvästä näyttämöä rajaamassa on hyödynnetty maksimaalisen hyvin. Erityisesti pidin siitä, miten vaikeita aiheita, kuten raiskaus lähisuhteessa, oli etäännyttämällä saatu tuotua lavalle. Näyttelijät ovat kumpikin eri puolella lavaa ja ovat tilanteessa mukana, mutta itse tapahtuma näytetään puetun roolin eli tässä tapauksessa paidan avulla. Esitys on täynnä kauttaaltaan tällaisia toimivia etäännytysratkaisuja, joiden kautta voidaan näyttää vaikeita asioita ja käsitellä haastavia aiheita, ilman tunnetason samaistumista.

Tämä, Antti Mikkolan, teksti ei ollut etukäteen itselleni tuttu ja olen iloinen, että sain sen nähdä. Tässä tekstissä on todella herkullisen hersyviä rooleja sekä toimintaa ja dialogia, joka vaivattoman humoristista. Ilmiöt, asiat ja inhimillisyyden synkemmät puolet pääsevät pintaan tavalla, joka laittaa niihin spottivalon, mutta ei valitse yleisön puolesta, mitä mieltä asiasta tulisi olla. Jokainen saa tehdä itse päätelmänsä. Tunnistus on kuitenkin välitön, kun parisuhteiden tai henkilökohtaisen kunnianhimon varjopuolet tehdään näkyviksi lavalla.

Nautin siitä, miten erilaisia hahmoja jokainen kolmesta lavalla nähdystä näyttelijästä pääsee tekemään. Epätäydellisyydessään erittäin herkullisia hahmoja. Se antautumus ja vakava leikillisyys, jolla jokainen rooleista vedetään on tavattoman upeaa. Paljon hienoa heittäytymistä ihan absurdeihin käänteisiin sekä vaivattoman eleetöntä olemassaoloa, kun tilanne vaatii totisuutta.

Kuningatarleikit ei ole helppo esitys, sillä aiheet sisältävät mm. murhaa ja seksuaalista väkivaltaa. Nämä sisältövaroitukset toki oikeaoppisesti esityksen sivuilla myös kerrotaan. Etäännytetystä tyylistä johtuen teemat eivät vyöry yleisön iholle, mutta voivat ne silti järkyttää. Eiväthän nämä helppoja asioita ole, vaikka niitä järjen, ja huumorin, kautta käsitelläänkin.

Eli pienellä varauksella, teemoista johtuen, esitystä ja tätä näytelmää ylipäätään on helppo suositella. Se on vaan toimivaa ja railakkaan rehellistä teatterileikkiä, jota olisi mielellään seurannut pidempäänkin.

Kuningatarleikit

Käsikirjoitus
Antti Mikkola

Ohjaus ja lavastussuunnittelu
Milja Nordström

Apulaisohjaaja
Marko Rumbin

Pukusuunnittelu
Katariina Kayser

Lavastusrakennus
Marko Rumbin ja Milja Nordström

Musiikki
Tito Tuononen ja Paul Damade

Valosuunnittelu
Paul Damade

Tekniikka-ajo
Satu Herrala

Kuiskaaja
Leena Rannikko

Lavalla

Maija Nyström
Hanna Ojala
Päivi Sippola