Vanhan naisen vierailu 18.3.2022 (Jyväskylän kaupunginteatteri)

Vanhan naisen vierailu käynnistää kohtalokkaan ketjureaktion Dieserstadtiksi nimetyssä kuvitteellisessa kaupungissa, jonka loiston ajat ovat jo takana päin. Kaupungissa nuoruutensa viettäneen Claire Zachanassianin (Hanna Liinoja) paluu herättää kuitenkin toivon siitä, että kenties massatyöttömyyden ja köyhyyden kurittamalla kaupungilla sittenkin on vielä toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Onhan Claire nykyään satumaisen rikas ja tehnyt hyvin avokätisiä lahjoituksia naapurikaupunkeihinkin, joten miksi ei tekisi samaa myös vanhalle kotikaupungilleen.

Mitään ei kuitenkaan haluta jättää sattuman varaan, joten kaupungin pormestari, jolla on oudon tuttu viiksityyli, on pitänyt huolen siitä, että ”miljoonarouva” otetaan vastaan asiallisin menoin. Vastaanottokomiteaan on kelpuutettu kaupungin silmäätekevät sekä kauppias Alfred Ill (Asko Vaarala), joka oli Clairen nuoruuden rakastettu. Alfredille onkin kaavailtu merkittävää roolia avokätisen lahjoituksen saamisen varmistamisessa. Kuitenkaan siitä, miten oikeassa he olivat Alfredin keskeisestä merkityksestä Clairen kukkaronnyörien hellyttäjänä, ei kenelläkään varmasti etukäteen ollut aavistustakaan.

Vanhan naisen vierailu ei, sarjakuvamaisesta lavastustyylistään ja puvustuksen tarjoamista valon pilkahduksista huolimatta, ole kepeää komediaa, vaan tarinan huumori on hyvinkin synkkää. Naurattaa, mutta se on naurua, joka edeltää silmien rakentuvan tragedian koko painon avautumista. Puvustus on tässä tarinassa yksi ihan avaintekijä, koska se paljastaa niin paljon enemmän, kuin äkkiseltään ajattelis. Hauskaa ja kuvaavaa tässä vanhaa sarjakuvaa muistuttavassa maisemassa on myös se, että asioita kuvitetaan miimisesti. Syntyy oma omituinen illuusiomaailmansa, jossa asioille, kuten oluen laskemiselle hanasta, nauraa ihan jo silkasta tunnistuksen ilosta.

On olemassa näytelmiä, jotka eivät päästä ihmistä helpolla ja tämä on yksi niistä. Varsinkin, tähän maailmanaikaan nähtynä, tämä on jopa pelottavan ajankohtainen näytelmä ihmisyyden ytimestä.

Vanhan naisen vierailu tarjoaa hyvin voimallisen teatterikokemuksen, joka on erinomaisen tarpeellinen muistutus siitä, mikä on ihmisyyden ja empatian unohtamisen hinta. Kun ahneus saa vallan, eivät oikein tekeminen, ihmisyyden arvo ja moraalinen hyve ole, kuin määrittelykysymyksiä. On tehtävä valinta, mutta mihin hintaan?


Vanhan naisen vierailu

Käsikirjoitus 
Friedrich Dürrenmatt
Ohjaus 
Ola Tuominen
Pukusuunnittelu 
Tuovi Räisänen
Lavastus 
Tuomo Nakari
Valosuunnittelu 
Japo Granlund
Videosuunnittelu 
Antti Silvennoinen
Äänisuunnittelu 
Mika Filpus
Kampaukset ja maskeeraus 
Suvi Taipale
Näyttämömestari 
Pasi Leinonen

Rooleissa 
Hanna Liinoja, Asko Vaarala, Jukka-Pekka Mikkonen, Hannu Lintukoski, Taina Reponen, Paavo Honkimäki, Markus Virtanen, Saara Jokiaho, Anni Pesonen, Piia Mannisenmäki, Sami Ulmanen ja Anna-Maija Oka

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s