Rakkaustarinoita (Teatterikone)

Rakkaustarinoita on Kanervan (Annina Savela) kukkakaupan ympärille rakentuva rakkaustarinoiden tilkkutäkki, jonka taustanauhana soivat tutut sävelet. Kaikki tarinat linkittyvät jollain kevyellä tai syvemmällä tavalla kukkakauppaan, josta löytyy kukkia kaikkiin tarkoituksiin ja tunnetiloihin. Kukkakaupassa Kanervalla riittää aikaa ja ymmärrystä asiakkailleen, mutta pitkiä päiviä tekevän yrittäjän väsynyt viha purkautuu sitten, kuten usein valitettavasti käy, omaan lähipiiriin. Lapselleen Kanerva ei niinkään kertynyttä väsymystään osoita, mutta tukahdutettujen tunteiden purkausten vihamielisen kärjen saa tuta erityisesti kukkakaupalla kuljetuksissa auttelevaan puoliso (Jussi Helminen), jonka jokainen teko vaan ärsyttää. Jokainen vitsi ja huomionosoitus on liikaa. Onneksi sentään parhaalle ystävälle (Kirsi Sulonen) voi purkaa omat huolet, ettei kaikki jää yksin kannettavaksi, vaikka oma taakka kohtuuttomalta välillä tuntuukin.

Tarinasta löytyvätkin kaikki rakkauden sävyt synkemmistä valoisampiin, painotus toki niissä toiveikkaammissa sävyissä. Niin ihanaa, kuin se olisikin ajatella, että rakkaus voittaa kaiken, elämässä ei aina käy, kuten haaveillaan. Rakkauden voima on hyvää tekevä ja voi myös satuttaa syvästi. Monien hahmojen taustoihin on ladattu syvyyttä, jonka kaikkia lupauksia ei ehditä tarinan aikana lunastaa, vaan käsittely jää melko kevyeksi. Ansiokkaasti on kuitenkin pyritty tuomaan myös vähemmän kerrottuja rakkaustarinoita ja rikkaampaa hahmokuvastoa lavalle, vaikkei kliseiltä rakkaudesta puhuttaessa voidakaan (eikä ole tarpeenkaan) välttyä.

Näytelmää voisikin kuvata hyvän mielen -kukkakaupaksi, josta jokainen voi poimia oman elämänsä kukkakimppuun juuri ne itseä puhuttelevimmat kukat ja valita rakkaudelle muodon. Yhdelle aukeaa parhaiten vähän vanhemman pariskunnan perinteisempi rakkaustarina. Toista lähempänä on nuorempien omaa muotoa ja rajojaan hakeva rakkaus. Kolmannelle voimallisimpana voi tuntua joskus toivottu ja mahdollisesti menetetty, kipeä, rakkaus. Jollekin sitten taas ystävät ja perhe, kuuluipa siihen parisuhdetta tai ei, ovat tärkeimmät rakkauden lähteet. Joku taas voi ottaa kaikesta vähäsen ja nauttia rakkauden kaikista sävyistä. Kaikille löytyy jotain ihanaa kimppuun sidottavaksi.

Rakkaustarinoita

Käsikirjoitus & ohjaus: Annu Sankilampi
Koreografi: Laura Suonperä
Valosuunnittelu: Perttu Lähdesmäki
Lavastus: Annu Sankilampi, Pauliina Kanninen
Kanervan kukkakaupan somistus: Ruusupuun Minna
Puvustus: Kirsi Sulonen
Taustanauha: Elmeri Tommiska, Petrus Tuominen, Topi Lohikainen ja Sakari Siira
Julistekuva: Nina Huisman
Promokuvat: Jaakko Manninen
Tuotanto: Teatterikone / Laura Eteläaho,
AdAstra -teatteri / Minttu Leppälä ja Maija Lehtoranta
Tekniikan ajo: Tero Haapala

Rooleissa:
Annina Savela
Jussi Helminen
Kirsi Sulonen
Aaro Vuotila
Clara Kinnunen
Eeva-Liisa Vihinen
Pekka Kontio
Saga Lähtevänoja
Peppi Vuotila
Jenna Sottinen

Lauluyhtye:
Clara Kinnunen
Inga Sauranen
Sakari Siira
Saara Siltala
Janina Ahola