Moiccu, sanon näin, koska nyt hypätään tuntemattommille vesille ja vilkaistaan koko perheelle suunnattua improa. Uunituore etäimpropoppoo Impropalloilua esitti vappuna koko perheen improvisaatioteatteriesityksen, jossa viisi kokenutta improvisoijaa leikki tuttuja impropelejä Zoomin kautta yhdessä. Tämä improvisoitu leikkihetki striimattiin Vappuna livenä Youtubessa ja se on siellä edelleen katsottavissa. Tämä onkin näin improintoilijan kannalta ollut näissä poikkeusajoissa mainio piirre, että hetkeksi tai pysyvästi netistä löytyvien suomenkielisten improvisoitujen esitysten kirjo on laajentunut huomattavasti. Se on sinänsä aika terve kehityssuunta, koska improvisaatio on lajina vähän semmonen, että se saattaa jäädä pienenpienen piirin ja yleisön jutuksi. Sanoisin, että nyt on kulta-aika, jos haluaa helposti laajentaa näkemystään siitä, mitä kaikkea improvisaatio voi olla. Ei tartte mennä mihinkään kotoaan etsimään oman kaupungin improesityksiä, vaan esitykset ympäri Suomen tulevat kotiinkuljetettuna bittivirtoja pitkin.
Improvisaatiohan on lähtökohtaisesti sitä, että aikuiset opettelevat leikkimään yhdessä tiettyjen sääntöjen puitteissa toimivia leikkejä, mikä on asia, minkä lapset jo osaavat. Sinänsä siis on varsin luontevaa tehdä improvisaatioteatteriesityksiä myös lapsille. Koska olen itse tylsä aikuinen, niin yritin katsoessa vähän miettiä sitä, onko siinä merkittävää eroa improvisoidaanko myös lapsille vai pelkästään aikuisille. Improteknisesti ottaen eroa ei, vaan käytetyt tekniikat ovat samoja, kuin mitä käytetään myös aikuisille suunnatuissa esityksissä, toki sisällöt voivat olla vähän erilaisia.
Sen sijaan yksi selkeä ero on osallistavuuden taso ja muoto, etenkin fyysistä osallistamista ja yhteistä lämppäilyä yleisön on aika paljon. Se on tyypillisempää lastenteatterin puolella, vaikka toki sitä myös aikuisten kanssa käytetään, joissain esityksissä. Samoin esiintyjien puhe ja esiintymistyyli on kenties hieman ilmeikkäämpää, lempeämpää ja opastavampaa, kuin mitä se pelkästään aikuisista koostuvalle yleisölle todennäköisesti olisi. Tässä on semmonen spesiaali lastenteatterin tai -television korkeahko valppaustila ja energiataso, jossa kaikki ovat valmiita hetkenä minä hyvänsä haltioitumaan asioista. Selkeästi huomaa välillä sen, että erilaisia lastenohjelmia, kuten teletappeja, on katseltu.
Esityksen alussa neljäs seinä hajoilee, kun miimiset pallot lentelevät esiintyjien ja yleisön välillä. Muutenkin esityksen henki on höpsön humoristinen ja hyvin leikkisästi lapsia ja aikuisia yhteiseen leikkiin kutsuva. Tekniikat ovat yksinkertaisia perusimprotekniikoita, joita voi helposti toteuttaa myös kotona. Samoin yleisöltä pyydettävät ehdotukset ovat yksinkertaisia juttuja, kuten elokuvia, ammatteja ja eläimiä. Tämä noin 45 minuuttia kestävä esitys koostuu tarinankerronnasta, lyhyistä kohtauksista, laulusta, piirrettyjen tyyliin tehdystä dubbauksesta sekä patsastekniikkaa ja miimistä toimintaa hyödyntävästä lopputanssista. Kivaa ja keveää koko perheelle sopivaa improviihdettä, johon perheen pienimpienkin on helppo heittäytyä mukaan.
Impropalloilua-ryhmän tulevat esitykset ja muut materiaalit löytyvät kootusti heidän FB-sivuiltaan: https://www.facebook.com/impropalloilua
Vappupalloilua
Improvisoimassa
Outi Ikonen
Miska Kajanus
Simo Routarinne
Johanna Viksten
Ulla Virtanen