SnorkkeLiveStriimi 25.4.2020 (Improvisaatioteatteri Snorkkeli)

Verkkoimproilussa, näin kotoilun luvattuna aikana, suosituksi toteutusmuodoksi on noussut Zoom-etäimproilu, jossa esiintyjät ovat kaikki omissa osoitteissaan ja yhdistyvät videoiden voimalla samaan livestriimiin improilemaan yhdessä. Tällaista improa tarjoilee myös tamperelainen improvisaatioteatteri Snorkkeli SnorkkeLiveStriimi nimellä kulkevissa esityksissään. Tässä esityksessä yhdistyivät lyhyet improtekniikat ja pidempi tarinankerronta. Esityksen aikana nähtiin siis kolme erilaista erimittaista kokonaisuutta, joista ensimmäinen oli klassinen improtekniikka, jossa yksi pari esittää kohtauksen, joka toisen parin pitää sen jälkeen toistaa mahdollisimman samanlaisena. Tätä varten yleisöltä pyydettiin fyysinen toiminta, jonka pohjalta ensimmäinen pari lähtee tekemään kohtaustaan ja tällä kertaa tekeminen oli rikkaruohojen kitkeminen.

Lähi-improssa, tässä tekniikassa usein hyödynnetään gibberishiä / siansaksaa ekassa kohtauksessa, jotta toinen pari, joka näkee kohtauksen ei saa tietää, mitä siinä puhutaan tai oikeasti tapahtuu. Nyt etäyhteyksien kautta kohtausta seuraava pari voi vaan sulkea äänet koneistaan, jolloin yleisö näkee molemmat kohtaukset ihan oikealla kielellä esitettynä ja silti jää se hauska elementti eli fyysisestä toiminnasta tehty arvaus siitä, mitä kohtauksessa oikeasti tehtiin. Mielenkiintoista on huomata, että vaikka se tekeminen ei kaikkineen avaudu, niin silti siellä on joitain elementtejä, kuten vaikka kottikärryt, jotka välittyvät sellaisenaan parilta toiselle. Tämä tekniikka tuo kivasti esiin sen, miten paljon pystyy ilmaisemaan myös ilman sanoja ihan vain fyysisen tekemisen kautta. Siinä mielessä tällaiset tekniikat ovat myös kivoja improvisoida, koska kun on joku valmiiksi annettu tekeminen, niin tulee todennäköisemmin oltua fyysisesti aktiivinen, eikä jämähdettyä vain paikoilleen. Tässä kohtauksessa nähtiin hienosti myös kuvittavaa tekemistä, kuten juoman antamista ja muuta pienempää ja suurempaa tekemistä, mikä tarjoaa toiselle parille kiintopisteitä, joiden kautta rakentaa oma kohtauksensa.

Toisena lyhyenä tekniikkana päästiin kurkistamaan hieman erikoisemman lentoyhtiön maanantaipalveriin. Erikoisuutena tässä kohtauksessa siis oli se, että jokaiselle improvisoijalle annettiin yleisön ehdotusten pohjalta eläin, joka ilmenee hänen henkilöhahmossaan aluksi piilotellummin ja lopussa kaikki eläimelliset piirteet näkyvät ihan avoimesti. Tämä on myös hauska teknikka, koska monissa ihmisissäkin on joitain tunnistettavia eläimellisiä piirteitä fyysisessä ilmaisussa (voi liikkua kissamaisesti), puheessaan tai muutoin tavassaan toimia ilmenee esimerkiksi pienelle koiralle tavanomaisia nopeita ”räksyttäviä” reaktioita. Leikkikenttä on laaja ja eläimellisyyden voi ymmärtää monella tasolla joko täysin fyysisenä tai henkisenä tai näiden kahden sekoituksena. Tässäkin kohtauksessa, jossa eläimellisyyden taso nousi kohtauksen aikana, nähtiin neljä omanlaistaan tulkintaa siitä, miten minipossun, suden,  kärpäsen ja kissa ominaisuudet ilmenevät ja muokkaavat myös kielellisen ilmaisun tasoa. Kun ensin kohtauksen alussa se eläimellisyys näkyy tosi hillitysti, sitten lopussa, kun taso nousee äärimmilleen ja ihmisyys häviää eläimellisyyden alle, niin siinä voi jopa puhe muuttua. Tuleekin sitä röhkimistä ja eläimen ääntelyä, eikä enää niin paljon loogista ihmispuhetta. Sitä voi sitten kukin omalle kohdalleen miettiä, miltä palaveri erilaisten eläinten kanssa tuntuisi, kun kaikki vielä peittelevät kulmahampaitaan ja todellista luontoaan tai kun kaikki hillintä on kadonnut ja porukka hyppii pöydillä.

”Sie oot nätti, kuin linnun peräsin ja semmosen hyvän linnun peräsin.”

Suopea Hilma oli pidempi monologimuotoista kerrontaa ja kohtauksia yhdistelevä tarina, jossa päästiin tutustumaan pienen kyläyhteisön juonitteluihin ja mehukkaisiin salaisuuksiin. Monologeja varten yleisöltä pyydettiin inspiraatioksi kauniita suomenkielisiä sanoja, joita tarinaa sivustaohjannut Reeta tarjoili esiintyjille monologissa jollain tapaa hyödynnettäväksi. Se on ihan kiva tapa siihen, että toisaalta ei tarvitse lähteä tyhjästä, mutta ei myöskään voi täysin suunnitella ennakkoon, mihin suuntaan tarinaa omassa monologissaan vie. Sekin, että monologivuoro tulee yllätyksenä improvisoijalle myös asettaa oman kutkuttavan lisänsä kerrontaan. Sulla vois tässä kohtaa joku ihan killeri-idea siihen, mihin viedä tarinaa tämän kohtauksen jälkeen, mutta vuoro voikin mennä jollekin muulle. Toisaalta monologin kestokin on ulkopuolisen juontajan päättämä eli ei tarvitse ottaa painetta siitä, että pitäis saattaa se tarinapätkä johonkin päätökseen, vaan se tullaan jossain kohtaa katkaisemaan. Hienosti siinä tulee myös esille se, miten tärkeää on kuunnella silloin kun itse kohtauksessa ja kun ei ole, sillä pitää olla hetkenä minä hyvänsä valmis jatkamaan tarinaa siitä kohtaa, mihin kohtaus päätetään ja päinvastoin. Sopivan haastava ja toisaalta hirveä kiva yhteisen tarinana kertomisen formaatti, missä kaikki kannattelee ja kertoo sitä tarinaa, eikä sen vieminen eteenpäin jää kenenkään yksittäisen tekijän harteille. Tosi hyvää vallan ja vastuun jakoa.

Tarinassa kylän uusin tulokas, Reima, joka on pihkaantunut kylällä kohtaamaansa somaan hiihtäjänaiseen, päätyy tahtomattaan keskelle melkoista draamaa osallistuessaan yllättävän hilpeiksi muodostuviin illanviettoihin muiden kyläläisten kanssa. Salaisuuksia ei pienessä kyläyhteisössä tunneta, vaan salaa terästetty puolukkamehu saa kielenkannat laulamaan ja uudenlaiset ideat lentoon.

”Hei! Jos tehdään niin, että minä laitan, tota noin niin, tavallaan tämän hatun tästä näin niinku silmille, niin minä en kuule mittään.”

Hilmoja ilmestyy useampikin, kun tarina etenee kohti puolukkamehun makuista loppuliukuaan. Tarinan opetus lienee se, että metsään ei parane mennä hiihtelemään, jollei tiedä reittiä pois, sillä koskaan ei tiedä kenelle tässä elämässä koittaa hilmanpäivät. Tämä oli ihanan tunnistettava, vähän saippuasarjamainenkin, perinteisen suomalaisen filmin mielenmaiseman kuvaus. Hyvin rauhallista ja vakavahenkisen jäyhää ilmaisua, hupsuttelevaa huumoria sekä romantiikkaakin.

P.S.
Snorkkelillahan on ainakin vielä yksi livelähetys tulossa tälle keväälle eli 7.5.2020 klo, joten ei muuta kuin langoille: https://www.facebook.com/events/2862969453792956/

 

 

Esiintyjät
Henry Pöyhiä
Jutta Tilvis
Harri Kailanto
Jenna Teinilä

Juontaja
Reeta Annala

Moderaattori
Harri Kailanto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑