Legenda kertoo Robin Hoodista ja hänen iloisista veikoistaan, jotka ryöstivät rikkailta ja jakoivat saaliinsa köyhille. Mutta, kuten legendoilla on tapana, se kaikki tapahtui jo kauan ennen tämän tarinan alkua, joten nyt sekä Robin Hood että iloiset veikot elävät vain tarinoissa. Että mitä? Robin Hoodin tarina ilman Robin Hoodia, mitäs noituutta tämä on? Se ja moni muu asia selviää, kun kapuaa Vartiovuorelle nauttimaan Turun kesäteatterin koko perheen seikkailusta, jossa tutut hahmot elävät ei niin tutussa muodossa. Piirretyltä ja legendoilta materiaalinsa ammentava musiikkinäytelmä on raikas tuulahdus, joka pyyhkii pölyt muistojen lehdiltä ja lisää sinne muutaman uuden lehdykän sekaan. Kaikki on paikoillaan, mutta ei kuitenkaan ihan kuin odottaisi.
Eetu Känkänen saa ilmeikkään, ja hieman höpsönkin, Robin Hoodinsa lentoon sekä tarkoituksen mukaisesti että vahingossakin. Kun kaverit komppaavat ja tukevat kaikin käytössään olevin keinoin eihän siinä voi muuta kuin oppia ja menestyä pyrkimyksissään. Ja mitä olisikaan sankari ilman pahista eli Nottinghamin seriffiä. No niinpä. Turkka Mastomäen seriffi on mainiosti rakennettu piirrettyjen tyyppinen pahishahmo, jota melkein, mutta vain melkein, tekisi jo mieli sääliä. Kun toinen vaan haluaa olla omalla pahalla tavallaan hyvä ja se ei oikein tahdo onnistua. Ennen kaikkea Robin Hood on kuitenkin ensemble teos, jossa kaikki täyttävät oman paikkansa tarinan suuressa kuvassa ja saavat vieruskaverinkin loistamaan siinä samalla. Kuinka riemukasta sellaista esitystä onkaan seurata.
Reilu annos huumoria, jännitystä ja mukaansa tempaavaa musiikkia maustettuna hyppysellisellä romantiikkaa tekee Robin Hoodista elämyksen, joka lämmittää mieltä pitkään esityksen päättymisenkin jälkeen.
Robin Hood
Teksti ja ohjaus Jukka Kittilä
Musiikki Valtteri Lipasti
Taistelukoreografiat Oula Kitti
Lavastus Teemu Loikas
Pukusuunnittelu Pirita Lindén
Tarpeisto Jenni Rutanen
Äänisuunnittelu Mikko M. Koskinen
Kampaukset ja maskeeraus Alisa OksanenRooleissa : Eetu Känkänen, Anna Böhm, Turkka Mastomäki, Jenni Kitti, Markus Niemi, Samu Loijas, Harri Ahola, Saara Mänttäri, Jarkko Kallionpää, Jasmin Mehtälä, Tomas Armanto, Reeta Manninen, Aloyce Fungafunga, Asma Marouf, Onni Heinonen, Onni Petäjä, Eetu Nieminen, Urho Kallionpää, Kaisa Karlström, Kauko Luttinen, Helmi Nolvi, Aava-Sofia Roisko, Enia Roisko, Veela Seikkilä ja Helka Tanskanen