Aurinkoiseen Vuohensaaren kesäteatteriin on tänä kesänä saatu tänä kesänä yksi lempitarinoistani. Myrskyluodon Maija on kaunis ja karu tarina, jota en ole kertaakaan kuivin silmin lukenut tai katsonut, enkä tehnyt niin nytkään. Kesäteatterissa on usein tiettyä keveyttä ja niin on tässäkin versiossa, vaikka kaikki elämän raskaammatkin sävyt ja puhdistavat kyyneleet ovat paikoillaan. Huumoariakin löytyy, mutta se ei ole pakotettua, vaan hyvällä tahdolla luotua keveyttä, joka sulautuu esityksen kudokseen omana lankanaan. Lopulta, vaikka ajattelisi että ehkä nyt tällä kertaa ei itkettäisikään, niin vain Matti Puurtisen musiikki ja koskettava tarina kääntävät kyynelhanat auki. Musiikki ja laulu kertovat elämästä ja kuolemasta. Itku on kuolemankin äärellä puhdistavaa ja lohduttavaa. Hahmoihin ehtii kiintyä ja siksi vastoinkäymiset tuntuvat niin raskailta, vaikka ennelta tietääkin, mitä tuleman pitää.

Vanhan ja nuoren Maijan (Ami Aspelund ja Mertia Seppälä) tarina on eheä ja vuoro vaihtuu sulavasti. Laulu soi heleänä ja rosoisena, mitä kulloinkin tarvitaan tarinan sävyjä näkyviksi tekemään. Sen minkä vanha Maija on jo kokenut, tulee nuori pian kohtaamaan. Tässä versiossa pidän erityisesti tästä itsensä vanhemmoimisesta, jossa vanha Maija välillä astuu kertomaan nuorelle, että tämä selviää kyllä, vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisi. Asiat tapahtuvat niin kuin pitääkin. Rakkaus saapuu yllättävältä suunnalta ja sitä ei voi sillä hetkellä vielä aavistaa, miten paljon toista saattaakaan rakastaa. Joskus sen, mikä on itselle hyväksi huomaa vasta myöhemmin. Tuntuuhan se nykyaikana ja tarinassakin surulliselta, kun onnesta hihkuva nuori tyttö naitetaan puoliväkisin, vaikka lopulta sen huomaa olleen siunaus, niin sillä hetkellä se ei ehkä siltä tunnu. Eikä elämä siitä välttämättä kuitenkaan edes kevenä, vaikka onnen aiheitakin löytyy. Nuoren Maijan on opittava ottamaan vastaan sekä elämä ja kuolema, sillä syrjäiselle luodolle ei niin vain apua saakaan, kun naapureita ei juuri ole. Luonnon luonnon ympäröimänä on opittava kunnioittamaan ympäristöään ja luettava sen merkkejä, jotta ei jäisi sen armoille voimatta mitenkään varautua.

Koko ensemble tekee hienoa työtä luoden sen merellisen maiseman ja tavan elää, joka on niin olennainen tälle tarinalle. Yhteisö ja ihmiset ovat tuki ja turva, mutta toisaalta yhteisön ankarat säännöt eivät aina huomioi elämän realiteettaja. Julmia ajatuksia puolustellaan perinteillä ja uskolla, mutta onneksi kaiken takaa lopulta löytyy armo ja halu auttaa. Ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. Porottavan helteenkin keskellä, talvinen viima, johon perhe joutuu pakenemaan, tuntuu hyytävältä. Kaikki kokemukset kuuluvat elämään ja niistä selvitään tavalla tai toisella eteenpäin. Elämä jatkuu, vaikka ihmiset vaihtuisivat. Kun aika on kadotaan meren kohinan taa toiveikkaina ja odottavin mielin. Myrskyluoto on mielen koti ja sieltä ei mielellään lähtisi pois, vaikka elon osa tuntuisikin joskus liian raskaalta. Joskus meidän kaikkien on kuitenkin lähdettävä.

Myrskyluodon Maija

Alkuperäisteos: Anni Blomqvist
Dramatisointi: Jussi Helminen
Musiikki: Matti Puurtinen
Ohjaus: Peter Nyberg
Musiikin sovitus: Outi Ollila
Musiikin orkestrointi​: Pasi Ketola
Koreografia: Venla Viisanen
Pukusuunnittelu: Marjo Haapasalo
Lavastus ja valosuunnittelu: Timo A. Aalto

Rooleissa

Merita Seppälä, Ami Aspelund, Roope Pelo, Maija Tenkanen, Esa Lehtinen, Marjut Ruusumo, Tiia Marjanen, Esteri Seppälä, Kasper Korpela, Maija Härkönen, Senja Poikonen, Tiitus Pietilä, Niilo Rautpalo, Lari Matilainen, Eemil Korpelainen, Sanna-Marja Kultima, Jari Maula, Mia Kuisma, Heimo Heikkonen, Pauli Kuisma, Saku Nikkanen, Aarne Kallinen, Emmy Welin, Laura Heiskala, Kris Mäki, Mariella Pirhonen