Mietteitä menneestä: Improvisaatio (Draaman perusopinnot)

Muistelmatekstien sarja jatkuu kolmannella osallaan, joka käsittelee ajatuksiani improvisaation lähijaksolta. 

Improvisaatio

13.6.2016

Improvisaation ensimmäinen tapaaminen oli hieman vähemmän vaivaannuttava kuin mitä genreajattelun kurssin eka tapaaminen oli ollut, joten selkeästi se on opettajasta kiinni millainen alun ilmapiiri on. Nyt opettajalla ei ollut niin suurta tarvetta viedä tilaa opiskelijoilta ja saada joka väliin sanoa omaa sanaansa. Aloitimme esittelyillä, jossa kaikkien piti valita korttipakasta yksi kortti ja kertoa miksi valitsi sen sekä yksi asia, jota kukaan ryhmässä ei tiedä hänestä. Sen jälkeen alettiinkin tehdä harjoitteita. Ensimmäisessä piti osoittaa viesti toiselle käsien tietyllä liikkeellä ja tämän tarkoitus oli lähinnä saada uudelle opettajallekin taas opiskelijoiden nimet muistiin. Sen jälkeen kuljetettiin viestiä ringissä taputuksilla ja jokaisen ohjeistuksen jälkeen viestin kuljettamiseen ja kääntämiseen tarvittavien taputusten määrä tuplaantui. Sitten tehtiin patsaita, joissa oli aina kolme osanottajaa, joista yksi poistui ja sitten toisen piti täydentää tämä patsas. Tämän jälkeen oltiinkin taas ringissä, jossa kuljetettiin viestejä esim. numerot ja aakkoset eri suuntiin sekä erilaisia liikkeitä ja eleitä, mikä oli kaikki ihanan vapauttavaa, koska aikaa suunnitella ja ennakoida ei juurikaan ollut. Tähän lisättiin sitten kohdistetut ruoka-aine kuljetukset sekä sinisten, punaisten pallojen ja keltaisten kuutioiden heittelyt, joten variaatioita on paljon. Ringissä tehtiin myös harjoitusta Yo – Man – Yo – Bitch, joka siis oli tällainen melko rytminen leikki, joka muistuttaa esim. palmu, norsu, gorilla –leikkiä. Sitten tehtiin taas patsaita ajatuksella seriffi, uhri, rikollinen ja sivullinen. Tauon jälkeen kehiteltiin tarinoita yksi sana kerralla pienryhmissä. Meidän tarinamme olivat todella tylsiä ja mielikuvituksettomia, koska huomasi oikein kuinka ihmiset pysähtyivät pohtimaan ja suunnittelemaan. Varsinkin yhden jäsenen täysi laskelmointi improvisoinnin ja spontaaniuden sijaan ärsytti, toki itsekin tuli oltua melkoinen vastarannan kiiski lisäämällä vaikeuksia koko ajan tarinaan. Kuitenkin sanat tulivat ilman suunnittelua, enkä ollut suunnitellut niitä etukäteen, kuten osa muista. Muilla ryhmillä meininki oli spontaanimpaa, joten harmittaa, kun tuli valittua väärä ryhmä, joka vahvisti omaa tylsimysmentaliteettiani. Lopuksi pelasimme tuolipeliä, jossa opettaja kulki hitaasti kohti ainoaa vapaata tuolia ja muiden piti estää se istumalla tuolille ja samalla tietysti vapautui uusi tuoli. Tämä meni melkoiseksi kaaokseksi, mutta se oli vain hauskaa. Lopulta saimme hieman organisoitua touhuamme, mutta hävisimme toki aina lopulta, kun paniikki hiipi porukkaan. Päivän päätteeksi piti kulkea ympäri luokkaa ja muistella mitä päivän aikana oltiin tehty ja sitten ringissä taas kerrottiin päivän mielenkiintoisimpia kokemuksia.

14.6.2016

Impron toinen päivä oli samantyyppinen kuin edellinen ja tehtiin paljon harjoitteita. Alku ehkä aika heikko, koska lämmmittelyharjoitteena tehty läpsyharjoitus meni pahasti pieleen omalla kohdallani, kun sain kesken pelin vaihtuneelta vieruskaverilta iskun pikkurilliin, joka on kipeä vielä päiviä myöhemminkin. Eilen tehtyjen peukalonpyöritys ja muiden keskittymisharjoitteiden päälle tänään tehtiin eri kuvioiden piirtämistä ilmaan ja kädellä samaan aikaan. Sitten parin kanssa tehtiin harjoitetta, jossa piti toistaa koko ajan jotain tiettyä kolmen numeron tai numeroiden ja liikkeiden yhdistelmää. Koin tämän hieman hankalaksi, sillä aivot harasivat vastaan ja kun unohduin ajattelemaan, unohdin mitä toinen oli tehnyt ja kuinka minun piti siihen vastata. Sana-assosiaatio harjoitus sen sijaan oli mukava ja vaikka välillä aivot jäätyivät täydellisesti, enkä saanut mitään sanaa ulos päästäni oli se kuitenkin hyvin vapauttavaa. Teimme kohtauksien alkuja, joista piti selvitä kuka mitä missä. Huomasin jääväni omassa ryhmässä hieman ulkopuoliseksi, kun omista vuoroista ei pidettykään kiinni, vaan toiset alkoivat hieman sooloilemaan ja sotkemaan. Ei kuitenkaan liian vakava juttu. Yllättäen rap-piiri, jossa piti esitellä toinen ja hänen liikkeensä menikin todella hyvin tuli jopa horistua jotain ylimääräistä motivoivaa, vaikka en aluksi uskonut edes jännitykseltäni kykeneväni koko harjoitetta suorittamaan. Isommissa ryhmissä tehtiin sitten jähmyä, jossa yksi aloittaa tarinan tekemällä jotain liikettä ja joku toinen ryhmäläinen täydentää tilanteen. Läpsäyksestä yleisöstä tullut sai vaihtaa kumman tahansa esittäjän pois lavalta. Sitten tehtiin kohtauksia, joissa piti luoda konflikti kahden henkilön välille ja jonkun ulkopuolisen piti sitten tulla ja ratkaista se. Se oli ihan hauskaa, vaikka toki ehkä olisi pitänyt itse olla rohkeampi ja aloittaa sekä osallistua tilanteiseen enemmän, mutta jonkun verran ratkaisin tilanteita kuitenkin. Päivän lopuksi leikittiin statuksilla korttipakan avulla ja piti arvailla muiden käytöksestä mikä oma status on. Päivän lopetuksena sitten kuningastuoliharjoite, jossa yksi oli kuningas, joka sai päättää kuka pääsee hänen hoviinsa ja kuka ei. Aika raskas ja hidastempoinen päivä, joten huomasin olevani todella väsynyt päivän päätteeksi.

Mitä havaitsit itsestäsi ja ryhmästäsi?

Havaitsin, että ylitin itseni monessa kohdassa, mutta toisaalta olin ajoittain liian varovainen ja annoin tietoisen mielen blokata itseäni ja toimintaa.

Mikä merkitys improvisaation ideoilla on vuorovaikutuksessa ja draamakasvatuksessa?

Improvisaatio on tärkeä taito kaikessa vuorovaikutuksessa, sillä hyvin harvoin vuorovaikutustilanteisiin on valmista käsikirjoitusta tai edes sisällysluetteloa olemassa, vaan kaikki pitää keksiä siinä hetkessä. Siksi reagointi ja omasta ideasta luopuminen on monesti hyvin tärkeää vuorovaikutuksen sujuvuuden kannalta.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑