Teatteri Eurooppa Neljä astelee vakain askelin ja epäröimättä kylmän viileän absurdiuden ytimeen Kafkan alkuperäistekstistä sovitetussa musiikkinäytelmässä Oikeusjuttu. Lähtökohta on yksinkertainen, oikeusjuttu voi tulla milloin vaan ja kenelle vaan, mutta syytä vaan ei tunnu tietävän kukaan. Eikä kukaan moisesta oikeastaan edes välitä, kun näin se vaan menee tässä harmaassa maailmassa. Mekanistisuudessaan ja kylmyydessään riemukkaaksi farssiksi taipuvassa teoksessa ei kuljeta varovasti, vaan sukelletaan todella syvälle suklaavanukkaaseen ja nautiskellaan siellä uimisesta. Eihän päähenkilön (Tommi Niemi) kohdalle osuvassa oikeusjutussa tai sen selvittelyssä ole mitään mieltä, mutta matka kohti tämän sekopäisyyden huipentumaa on mielenkiintoista ja ajoin hupaisaakin seurattavaa. Koko näyttelijänelikko ja bändi pistävät parastaan, kun viini virtaa ja laulu soi. Biisivalinnat ovat omiaan korostamaan tämän oudon dystooppisen maailman hämmentävyyttä vielä entisestään.
Esityksessä on paljon pientä ja tarkkaa höpsöydellään ilahduttavaa koreografiaa. Tarkkaan ajoitettuja hetkiä, joissa ääni, valot ja näyttämön tapahtumat sykkivät yhteistä rytmiä. Kuka olisi tiennyt, että lautasten rikkomisella voi olla niin suuria ja kauaskantoisia vaikutuksia. Valoista voisi erityisesti mainita varjokuvat, joilla leikittely tuottaa todella riemukkaita pieniä hetkiä. Mainiosti tässä on saatu ihan minimaalisella lavastuksella luotua kaikki tarvittavat tilat ja niiden kliinisen harmaat maisemat. Puvustuksessa päähenkilön punaisena hohtava solmio pomppaa ensimmäisenä esiin muutoin tasaisen harmaan maiseman keskeltä. Se mikä on korostettu todellakin myös nousee esiin ja käytetään maksimaalisesti hyödyksi.
Tervetuloa bileisiin, mutta tiedäthän sinun olisi pitänyt tulla jo tunti sitten, vaikka emme aikaa ilmoittaneetkaan.
Oikeusjuttu
Franz Kafkan romaanin pohjalta dramatisoinut:
Antti Haikkala ja Antti Lehtinen
Ohjaus: Antti HaikkalaNäyttelijät
Tommi Niemi, Maiju Jokinen, Jari Silventoinen ja Neija VäliläBändi
Toni Lepistö, Kalle Saarelma, Antti Parviainen ja Jaako Tabell.