Vapun ajan perinteeksi on viimeisen kolmen vuoden aikana muotoutunut Jyväskylän Kaupunginteatterilla usean kulttuurialan toimijan yhteistyönä järjestetty hyvän mielen tapahtuma musiikin, tanssin ja videon parissa. Nyt toista kertaa järjestetty Glamour & Glam -tapahtuma heittäytyi tänä vuonna rakkauden ja kukkaiskielen pariin. Ilta alkoi suurella näyttämöllä järjestetyllä konsertilla, jossa Kaupunginteatterin näyttelijät pääsivät laulamaan upean Jyväskylä Sinfonian säestyksellä. Iltaan kuului mm. Beatlesiä ja hieman rokimpaakin meininkiä, mikä on erityisen mageeta, kun hienoissa puitteissa ja ison maailman meiningillä päästään rokkaamaan. Ihanaa oli fiilistellä herkkien laulujen tahtiin ja aivan mahtavaa oli myös päästä fiilistelemään vauhdikkaampien biisien tahdissa. Omaan sen hetkiseen fiilikseen ehkä kovimpaa iskivät Joni Leponiemen esittämät energiset ja mahtipontiset kappaleet.
Rauhaa, rakkautta ja rokkia.
GLAMOUR & GLAM FLOWER POWER
SUURI NÄYTTÄMÖ
Kapellimestari Lasse Hirvi
Orkesteri
Jyväskylä SinfoniaJuontajat
Hanna Liinoja ja Miikka TuominenSolistit
Piia Mannisenmäki, Tytti Vänskä, Henri Halkola, Saara Jokiaho, Joni Leponiemi, Anne-Mari Alaspää ja Aaro VuotilaTanssija
Karoliina Lahdenperä K-S Tanssin KeskusPuvut Tellervo Syrjäkari
Maskeeraus ja kampaukset Minttu Minkkinen ja Suvi TaipaleTekniikka
Videot Petri Ojanperä, Teemu Kauppi / K-S Elokuvakeskus
Valot Japo Granlund
Ääni Mika Filpus………………………………………………
PIENI NÄYTTÄMÖ
Juontaja
Aaro VuotilaDJ
Arttu RintakumpuEsitanssijat
Katri Miettinen ja Taru MiettinenTekniikka
Valot Asko Konttinen
Äänet Ari Lampinen………………………………………………
YLEISÖLÄMPIÖ
Juontaja
Jukka-Pekka MikkonenAulabändi
Lasse Hirvi, kosketinsoittimet
Johannes Lintunen, kitara
Jani Lappalainen, basso
Hannu Leppänen, rummutSolistit
Jouni Innilä, Henri Halkola, Jukka-Pekka Mikkonen, Anneli Karppinen, Aaro Vuotila, Hannu Lintukoski, Piia Mannisenmäki,Joni Leponiemi, Anne-Mari Alaspää, Hannu Rantala ja Saara JokiahoValot Jukka Väisänen
Äänet Ari Lampinen………………………………………………
Yhteistyössä
Jyväskylän kaupunginteatteri, Jyväskylä Sinfonia, Keski-Suomen Elokuvakeskus, Keski-Suomen Tanssin Keskus