Roolinsa vankina

Näyttelijälle käy turhan helposti niin, että hänet kategorioidaan tietynlaiseksi näyttelijäksi. Jos olet hyvä komedianäyttelijä, pian kaikki roolit joita sinulle tarjotaan ovat komediaa. Kärjistetyimmillään esität näytelmästä toiseen samaa hahmoa hieman eri vaatteissa. Eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa, että tunnistettuja vahvuuksia hyödynnetään. Joillakin komedia on paremmin hallussa ja jollain toisella draama. Ei se kuitenkaan tarkoita, etteikö näiden tunnistettujen vahvuuksien ja taipumusten ohella olisi tarpeen päästä kokeilemaan myös muita teatterin lajeja.  Monipuolisia näyttelijöitä ei pääse kehittymään, mikäli kaikki heti uransa alussa lokeroidaan tiettyjen roolien esittäjiksi.

 

Kun on tottunut näkemään jonkun näyttelijän tietynlaisissa rooleissa, voi olla jopa melkoinen järkytys nähdä hänet täysin eri tyyppisessä roolissa. Siksi minusta on todella mahtavaa, kun pääsee yllättämään itsensä alitajuisesti tekemänsä lokeroinnin osoittautuessa virheelliseksi. Näin kävi erään näyttelijän kohdalla viime vuonna. Olin nähnyt kyseisen näyttelijän lähinnä koomisissa rooleissa, koska valtaosa hänen rooleistaan on ollut komedioiden sivuhenkilöitä. Tiesin siis että hän oli todella taitava tämän tyyppisissä rooleissa. Kun näin hänet ensi kertaa vakavamman näytelmän pääroolissa olin ällikällä lyöty. Niin tarkkaa ja taidokasta näyttelemistä harvoin pääsee näkemään. Siinä missä hän oli kuin kotonaan komedioissa, hän suorastaan loisti tuossa draamassa.

 

Ennakkokäsityksiään sekä näytelmien että näyttelijöiden suhteen onkin tarpeen aina välillä pölläyttää oikein kunnolla. Eräs draamaopettajani sanoi mielestäni viisaasti: ”huolehtikaa, että ryhmän mummo saa muitakin kuin mummojen rooleja”. Eihän se, että ikänsä tai muiden ominaisuuksiensa puolesta sopii hyvin tiettyihin rooleihin tarkoita, ettei pystyisi monipuolisesti erilaisiin rooleihin. Ikähän tuo mukanaan myös mahdollisuuksia. Jos ei nuorena näyttelijänä pystynyt uskottavasti esittämään joitain rooleja, kypsänä ja kokeneempana voi pystyäkin.

 

Toisaalta ei kaikista löydy tai edes tarvitsekaan löytyä useampaa puolta. Joillakin ihan rehellisesti on tietty valikoima rooleja, joissa he ovat hyviä ja se riittää. Ei pikkulinnusta tule joutsenta, vaikka kuinka yrittäisi. Jokaisella on olemassa rajat, sille mitä pystyy tekemään. Se missä nämä rajat menevät on usein haastavampi juttu määritellä. Ihminen kun saattaa itsekin olla tietämätön potentiaalistaan ja määritellä omien kykejensä  rajat liian tiukasti. Siksi olisikin tärkeää päästä kokeilemaan mahdollisimman monipuolisesti erilaisia rooleja ja haastamaan itseään.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑