Pieni teatterillinen syrjähyppy suoritettu Tampereen Teatteriin. Siellä kävin katsomassa Näytelmä joka menee pieleen -esityksen. Tämä oli sellainen näytelmä, jonka aivan ehdottomasti halusin nähdä. Englanninkielisestä esityksestä näkemäni katkelma oli niin hykerryttävän houkuttelevaa kaaosta, että en voinut vastustaa. Eikä Tampereen Teatterin esitys todellakaan huimia ennakko-odotuksiani pettänyt. Jo ennen kuin esirippu virallisesti nousee näyttelijät ovat rooleissaan ja esitys on käynnissä. Hahmo ei katoa missään vaiheessa, vaan hänen elämäänsä eletään aina kiitosten yli.
Mestarillisesti ajoitettua kaaosta, jonka purkautumista seurasi koko ajan penkkinsä reunalla tai kylkiään pidellen, kun meinasi tikahtua nauruun. Teatterin taikaa en kyllä vaihtaisi mihinkään. Tässä tarinassa minun kannaltani jo lähtökohta, jossa amatöörinäyttelijäseurue lähtee toteuttamaan ohjaajansa todella optimistista visiota, on kiinnostava. Ylinäytteleminen ja kaikki muu, mikä vakavasti itsensä ottavassa näytelmässä voisi ärsyttää, on tässä olennainen osa koko jutun viehätystä. Näyttelijä näyttelemässä kehnoa näyttelijää on yksi heikkouksistani, johon lankean joka kerta. Varsinkin, kun se toteutaan tällaisella taidolla ja rakkaudella. Matti Hakulisen esittämä tarinan ruumis, on kyllä kovin eläväistä sorttia, mutta muistaa aina lopulta palata rooliinsa.
Tyylipuhdas komediahan tämä on, joten henkilöhahmot toki ovat melkoisen yksiulotteisia. Kuitenkin huomasin samaistuvani esityksen ohjaajan (Lari Halme) epätoivoon, kun kaikki huolella valmisteltu pala palalta romahtaa käsiin. Siinä kohtaa kun rakenteita alkoi romahtaa huomasin kynsieni pureutuneen aika syvälle käsinojiin. Ihan aidosti olin peloissani Ville Majamaan hahmon puolesta, kun hän taiteili yläkerrassa.
Kaikesta sitä hengissä selviääkin. Kippis! *pthyi*
Näytelmä joka menee pieleen
Käsikirjoitus Henry Lewis, Jonathan Sayer, Henry Shields
Suomennos Mikko Koivusalo
Ohjaus Mika Eirtovaara
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu Mari Pajula
Valosuunnittelu Raimo Salmi
Äänisuunnittelu ja musiikki Ivan BavardRooleissa
Lari Halme
Mari Turunen
Pia Piltz
Matti Hakulinen
Ville Majamaa
Risto Korhonen
Arttu Ratinen
Tomi Alatalo