Mitä opin tänään?

Sitä kun hetken tuntee itsensä rohkeaksi, niin silloin maailma yleensä lyö märällä rätillä naamaan ja todistaa toisin. Minulle tuli sellainen hetki viime viikolla improkurssilla parissa. Harjoituksessa sinänsä ei ollut mitään traumoja herättävää, mutta silti hajosin ihan täysin. Täydellinen romahdus tuli siinä kohtaa kun koko muu ryhmä kohdisti positiivista huomiota minuun itseeni. Ei hahmoon tai toimintaan, vaan minuun. En kyennyt käsittelemään sitä ja minun oli pakko jättää harjoitus väliin.

Siinähän se juttu juuri taitaakin olla, kuten tänään tuli tajuttua. Negatiivisuus on minulle niin tuttua, että siitä on tullut oletusarvo. Älkää minusta välittäkö. Tehkää te muut vain, te olette huippuja. Minä nyt olen vain tämmönen. Olisikohan viimein lopettaa tuollaisen mantran hokeminen, jotta ei tartte hajota palasiksi joka kerta, kun joku kohdistaa positiivisia ajatuksia tai tunteita minuun.

Viha ja alakulo on helppoa. Rakkaus ja onnellisuus vaikeaa.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑