Uteliaisuuden polulla

Välillä tulee hetkiä jolloin toivoisi omaavansa jonkun piirteen joltain toiselta ihmiseltä. Miettii että kumpa itsekin olisin noin rohkea, avoin, hyväksyvä jne. Mitä itseltään puuttuvaa ominaisuutta näkee jonkun ilmentävän. Ennen sellaisessa kohdassa vallitseva tunne oli kateus, joka on kuitenkin vähin erin korvautunut uteliaisuudella. Uteliaisuudella siitä miten voisin itse oppia tuon asian? Yksi voimakas uteliaisuuden kokemus nousi tällä viikolla impron jatkokurssilla (siitä enemmän myöhemmin), jossa erään kurssilaisen määrittelyt ja hyväksyvä läsnäolo eräässä kohtauksessa teki todella suuren vaikutuksen. Kun kyseessä kaiken lisäksi oli henkilö, jolla ei aiempaa improtaustaa ole, niin sitä alkoi tajuamaan miten paljon voi osata jo ennen kuin tietää osaavansa.

On paljon mitä osaan, mutta on yhä paljon sellaista, mikä improssa pelottaa minua ihan helkutisti. Yksi samaisen improkurssin triggeripisteistä oli irvistelynaamiotekniikka. En uskaltanut mennä lavalle. Jokin siinä että pitää yhdistää ääntely ja toiminta/liike on ajoittain liikaa. Pelkään itsetietoisuuden puskevan liian vahvana päälle ja pilaavan kaiken. Ihan rehellisesti pelkään että en vaan pysty siihen. Äänentuotto on edelleen ajoittain hankalaa, samoin äänen ja toiminnan yhdistäminen. Tuo pelko kuitenkin otti hieman osumaa jo samana päivänä, kun päädyin vapaaehtoisena kohtaukseen, jossa neljä lavalla olijaa määriteltiin puhekykyisiksi apinoiksi. Siinä kohtaa ei voinut muuta kuin nauraa, koska jännitys/ahdistus/pelko oli niin voimakas. Siinä oli uusiin vaatteisiin puettuna se sama irvistelynaamioharjoite statuksilla muovattuna. Voihan norsupalmun gorilla, kun kirputtaminen on mielikuvanakin vastenmielinen.

Mutta siis se mitä ymmärsin jälleen kerran oli, että kaveri auttaa. En ole yksin siinä hemmetin ahdistavassa tilanteessa. Fokukseni ei tarvitse olla itsessäni, vaan voin päästää irti kontrollista ja keskittyä muihin lavalla olioihin. Siinä sitten muina apinoina mentiin eteenpäin. Olihan se hölmöä ja järjetöntä, mutta juuri siksi se olikin niin hauskaa ja vapauttavaa. Lupaan ja vannon, että jos irvistelynaamiotekniikka vielä tulee vastaan, niin olen saman tien kokeilemassa sitä pelosta huolimatta.

Jokaisella meillä on erilaiset lähtökohdat, ei ole kahta täsmälleen samanlaista improajaa, sillä niin moni asia vaikuttaa siihen miten kyseinen henkilö improvisoi. Joku toinen on jo löytänyt keinon olla sinut niiden kipupisteiden kanssa, jotka minua riivaavat tai hänellä ne alunperinkin olivat ihan eri asioita. Minä olen omalla impropolullani nyt tässä kohtaa menossa ja se on hyvä ja riittävä vaihe. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin luottavaisin mielin.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑