Itsensä ja pelkojensa yli

”Jos ihminen ei kasva, sen tilalle tulee pelko, joka tekee sen kasvun sitten ihan mah(d)ottomaksi.”

(Ansa-musikaalin konsultti Erkki Ranto)

Jos antaa pelon sanella sen mitä voi tai ei  voi tehdä, ei pysty kohta tekemään yhtään mitään. Pelätähän kun voi oikeastaan ihan mitä tahansa. Rohkeutta onkin se, kun pelostaan huolimatta uskaltaa tehdä asioita. Näin olen myös viimeisen vuoden aikana pyrkinyt tekemään. Aina en ole onnistunut, vaan joskus pelko on ollut liian voimakas nykyisin voimavaroin ylitettäväksi. Monta kertaa olen kuitenkin onnistunut pelosta huolimatta tekemään sellaisia asioita, joita olen jo pidempään halunnut tehdä. Tämän vuoden aikana onkin tullut koettua sekä huikeita onnistumisia että katkeria pettymyksiä teatteriharrastuksen parissa. Päällimmäisenä on kuitenkin tieto siitä, nykyiset rajani eivät sittenkään ole maailmani rajat.

Tunnettuja vahvuuksia vahvistamalla oli helpompi sietää sitä epävarmuutta, jota vieraampaan tilanteeseen meneminen aiheutti. Esiintymiseen muiden ihmisten edessä liittyy aina tiettyä epävarmuutta, koska ei voi itse kontrolloida kaikkea. Usein ennen esiintymistä jännittää niin, etten usko pystyväni sanomaan sanaakaan. On kuin veri ei enää kiertäisi suonissa ollenkaan. Kädet ja jalat ovat jääkylmät. Hengitys muuttuu pinnalliseksi. Onttous tuntuu täyttäneen koko olemuksen ja jäljellä on vain lamaantunut ihmisen kuori.

Olen jo hyväksynyt sen, etten pysty näistä jännityksen fyysisistä ilmenemismuodoista pääsemään erilleen. Ne tapahtuvat halusinpa tai en. Niinpä olen keskittynyt etsimään keinoja vaikuttaa siihen, mihin oikeasti voin tietoisesti vaikuttaa. Jännitystäni voimistaa valtava epäonnistumisen pelko, joka mielen täyttää ennen itselle merkityksellistä tai vierasta tilannetta. Tuon epäonnistumisen pelon käsittelyyn löysin keväällä avukseni kolme kysymystä:

  1. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?
  2. Mikä on parasta mitä voi tapahtua?
  3. Mitä todennäköisesti tapahtuu?

(Lähde: http://elaparemmin.fi/blogi/oletko-pistaasi-vai-vanilja/)

Näiden vaihtoehtoisten tapahtumakulkujen pohtiminen tarjoaa tarpeellista realismia pelon luomien kauhukuvien rinnalle. Olennaista onkin, että tietoisessa mielessä on tarjolla myös muita vaihtoehtoja kuin täydellinen epäonnistuminen. Tietysti kaikesta pohdinnasta ja mielikuvien rakentelusta huolimatta voi epäonnistua, mutta olennaista mielestäni on se, ettei lähde liikkeelle valmiiksi epäonnistuneena. Optimistia minusta ei välttämättä ilman suurempaa aivopesua saa, mutta jos nyt realistin kuitenkin. Se on vakaa pyrkimykseni tällä matkalla teatteriharrastuksen parissa.

P.S Sekä tietysti tavoitteena on iloisen mokaamisen ilosanoman hyväksyminen. Perfektionismi on niin jo nähty…

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑