Harrastajateatterikesän päättänyt monologi, Paine, kertoo yhden tarinan siitä, mitä on olla oma itsensä, kun ei aina oikein edes itse tiedä, mitä se tarkoittaa. Kun oma keho tuntuu vieraalta. Kun ei ole sitä, mitä odotetaan, vaan jotain muuta. Jotain mikä uhmaa valmiiksi luotuja katejorioita ja ahtaita määritelmiä. Omana itsenään oleminen ei vaan ole välttämättä kovin helppoa kasvavalle nuorelle tai aikuisellekaan, sillä maailma on usein todella tyly erilaisuutta kohtaan. Miksi me automaattisesti lokeroimme toisiamme ja ahdistumme, kun joku ei sovikaan muottiin? Miksi pelkäämme sitä, mitä emme voi lokeroida? Toiseus ja ulkopuolisuus tulee yllättävällä tavalla näkyväksi myös lavalla olevan mallinuken kautta. Kotikylän ihmisten silmissä olisi helpompaa, jos sulautuisit massaan ja sopisit joukkoon. Olisit vähemmän… no vähemmän oma itsesi. Olisit selkeästi määriteltävä ja hyväksyisit sen. Ulkopuolinen paine on sietämätön, mutta toisaalta se ei ole ainoa. Paine nimittäin on myös sisäistä ja se on kentiesnnäistä kahdesta se voimakkaampi, sillä kukapa meistä ei haluaisi olla hyväksyksytty sinä ihmisenä joka on. Ei sinä, joksi muuttumiseen täytyy muuttaa itsestään, vaan juuri sinä täydellisen vajavaisena olevaisena, joka juuri sillä hetkellä on.

Vahvimmin omaan tajuntaan piirtyivät ääninäyttelijöiden äänillä vahvistetut hetket, joissa tajuaa sen, että oikeastaan mikä vaan voi riittää syyksi sortaa ja alistaa toista. Sillä ei ole väliä, koska olet erilainen ja siksi uhka. Tasa-arvo ei ole valmis. Ihmisoikeudet ja ihmisarvoinen kohtelu toteutuvat ehkä juhlapuheissa, mutta elämä ei tarjoa kaikille yhtä lempeää näkemystä. Silloin on edessä valinta. Voi yrittää muuttaa itseäsi sopiaksesi ympäristöösi tai sitten on aika nousta kapinaan ja koettaa muuttaa ympäristöä, jotta olisi tilaa olla ja elää omana itsenään.

Paine

Kirjoittaja: Siru Perälä

Ohjaaja: Aino Putaala

Esiintyjä: Teija Ryhtä

Ääninäyttelijät Janne Lesonen ja Aksu Piippo