Ei kyyneltäkään virrannut (Ylimuonion Urheiluteatteri, Harrastajateatterikesä 2019)

Ollaan vaikeiden asioiden äärellä ja silti niistäkin olosuhteista löytyy inhimillistä lämpöä ja huumoriakin, vaikka pääosin ollaan jämäkän asiallisia. Tilanne tuossa ajassa on niin kiristynyt, että se viimeinenkin hymy kyllä siitä aika pian hyytyy. Ei kyyneltäkään virrannut kertoo todellisen henkilön, vuonna 1943 maanpetturina teloitetun Martta Johanna Koskisen, tarinan fiktion tarjoamin tulkinnallisin keinon. Tilanne ja dialogihan on paikoin ihan hirviömäisen kammottavaa, mikä on siis hyvä asia, koska ollaan vakavien asioiden äärellä. Eihän siinä ole mitään hienoa, miten ihmisiä on kohdeltu tuohon aikaan tai siinä, millaisia keinoja tiedon hankkimiseksi on käytetty. Julmien ja rujojen asioiden ja teemojen äärellä on hienoa, että ne kuvataan myös siinä kaunistelemattomassa karmeudessaan. Kuvaus toki jää sanalliselle tasolle, mutta se on riittävä, sillä se painostava uhkan tunne näkyy ilmaisussa ja pysyy ilmassa vielä sen jälkeen, kun uhkaaja poistuu tilanteesta.

Yksi kiintoisaa ristiriitaa aivoille tarjoava yksityiskohta oli päähenkilön sanallisen kuvauksen ja lavalla olevan näyttelijän habituksen välinen ero. Pitkä ruskeahiuksinen nainen on ehkä lavalla jotain ihan muuta. Eeppisen teatterin keinoja on hyödynnetty hienolla tavalla tarinan hyväksi. Fiktion ja faktan raja on hämärä, mutta selkeästi esiin tuotu. En osaa oikein eritellä, miksi pidin esityksestä niin paljon, koska syy on enemmänkin osiensa summaa suurempi kokonaisuus, kuin mikään yksittäinen asia tai tekijä. Kaikki pelaa yhteen ja kun luodaan kuvaa, niin siihen tulee kaikki tarvittavat kerrokset ja joskus muutama yllättävä pyykkipoikakin. Se lavastus mitä on, käytetään maksimaalisesti hyödyksi, jolloin yksinkertainen tila taipuu moneen erilaiseen maisemaan. Esityksessä kuorot, liike, ääni ja kaikki pienet vakavat ja absurdit hetket luovat sellaisen tunnelman ja kuvan, jota jää katsomaan ihmetellen. Karua kauneutta, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.

Vastausta vaille jää kuitenkin kysymys: olemmeko oppineet jotain historiastamme vai voiko vastaava tarina toistua?

Ei kyyneltäkään virrannut

Kirjoittaja: Hanski Lapinoja

Ohjaaja: Anu Enqvist

Esiintyjät: Jarkko Iisakka, Maria Kristiina, Hanski Lapinoja, Miiramari Manninen, Jarkko Remahl ja Tommi Saha

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑