Rikos ruutupaperilla (Tampereen teatteri)

Joskus sattuma saa johtaa ja itseni sattuma johdatti Rikos ruutupaperilla näytelmän viimeiseen näytökseen. Rikos ruutupaperilla marssittaa lavalle ryhmän eri tavoin omassa elämässään epäonnistuneeksi itsensä kokevia ihmisiä. Sellaisia, joilta tuntuu puuttuvan jotain suurta, jotain minkä vuoksi elämä nyt tuntuu epätyydyttävältä. Ohjaaja (Esko Kovero), joka ei ole tehnyt ainuttakaan elokuvaa, mutta jokin sisällä vaatii tekemään taidetta. Näyttelijä (Ville Majamaa), joka ei juurikaan ole näytellyt, mutta vilahtanut ehkä jossain joukkokohtauksessa puolikkaan silmänräpäyksen verran. Näyttelijän (Elina Rintala) jolle rooleja tarjotaan vain kaikista muista kuin näyttelijäntaidollisista syistä ja joka ei aio sellaista touhua enää hyvällä katsella. Menestyneen vanhemman varjossa elävän muusikon (Arttu Ratinen), joka saapuu paikalle sattuman johdattamana. Paikka kaikille ja kaikki paikoilleen, on aika tehdä mestariteos, elokuvataiteen historiaa. Ainoa vaan, että ei ole kunnollista kameraa tai käsikirjoitustakaan. On vain hullu visio ja halu tehdä jotain hienoa: rikos ruutupaperilla.

Tässä verkkaisesti etenevässä tarinassa mikään ei oikein mene kohdalleen tai tapahdu niin kuin olisi ajatellut. Tai ehkä kaikki menee juuri niin kuin suunnitelmassa lukeekin. Tämä on casting-tilaisuus, josta voi ihan hyvillä omilla tunnoilla jäädä pois, jos kutsun on vahingossa saanut. Toisaalta, jos tulee paikalle, vaikkei pyydetäkään saattaa se osoittautua jollain kierolla tapaa parhaaksi ratkaisuksi, jonka voisi tehdä, vaikka ei saisi soittaa nuottiakaan valmiissa elokuvassa. Elokuvassa, jonka valmistuminen on kaikkea muuta kuin varmaa. Rikos ruutupaperilla on pääosin yhteen tilaan sijoittuva elokuvamainen tarina, joka kerää kaikessa rauhassa  voimiaan, sillä mahdollisuus on vain yhteen iskuun. Kerran voi kokeilla heittää kolikkoa ja jos ei sattuman ohjaus miellytä, valitusoikeutta ei ole. On otettava se mitä tarjotaan ja elettävä sen kanssa. Jos tarinassa esitellään ase, on sitä käytettävä. Lopulta pankkivirkailijan (Aliisa Pulkkinen) sooloilevan roolityön myötä elokuvataiteen tekemisen ydin alkaa vähän karata käsistä, mutta ehkä jotain muuta kuitenkin löytyy.

Rikos ruutupaperilla

Työryhmä
Käsikirjoitus ja ohjaus Esa Latva-Äijö
Lavastus- ja pukusuunnittelu Mikko Saastamoinen
Valosuunnittelu Tuomas Vartola
Äänisuunnittelu Simo Savisaari

Rooleissa
Esko Kovero
Arttu Ratinen
Ville Majamaa
Elina Rintala
Aliisa Pulkkinen

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑