Toisen ilmaisusta automaattisesti havaintojen pohjalta tehdyt tulkinnat voivat parhaimmillaan olla hyvä apu improtessa sekä elämässä, mutta pahimmillaan tulee huomaamattaan luoneeksi (väärien) tulkintojen kyllästämän miinakentän. Sitä voi luulla tehneensä puhtaan havainnon siitä, mitä toinen sanallisesti tai sanattomasti viestii, mutta miten usein se oikeasti on totta? Itse ainakin teen huomaamattanikin niin paljon tulkintoja, etten niistä puoliakaan pysty tietoisesti hahmottamaan, saati käsittelemään. Olen kuitenkin viimeisen vuoden aikana vapautunut monista, en läheskään kaikista, tulkintoihin liittyvistä automaattisista reaktioista aika tehokkaasti. Asian A tapahtuminen ei enää aina automaattisesti tarkoitakaan reaktiota B, vaan siihen rinnalle on ilmestynyt myös vaihtoehto ”okei tuo oli aika jännästi/tylysti ilmaistu”, miksiköhän se piti saada sanottua. Esimerkiksi pahansuopien motiivien tulkitsemisen tarve on vähentänyt huomattavasti omaa kuormitustani. On ollut tosi raskasta uskoa toisen aina tarkoittavan salaa jotain inhottavaa, vaikka hän sanoisi jotain kivaa.

Siinä impro on auttanut tosi paljon, koska sen kautta olen pystynyt päästämään irti tolkuttomasta määrästä itsesääliä ja -syytöksiä. Sen jälkeen on todella paljon helpompi keskittyä havaintoihin, kun ei ole tarvetta tulkita jokaista pientäkin ilmettä tai elettä itseen kohdistuvaksi loukkaukseksi. Toki välillä tottumus ajaa takaisin vanhoihin toimintatapoihin, mutta paljon on pieniä askeleita otettu parempaan suuntaan. Yksi semmoinen automaattinen mielensäpahoittamisen muoto on ollut tyrmäävien merkkien lukeminen toisten käytöksestä. Pienikin vinkki riitti minulle aiemmin siihen, että tulkitsin ettei toinen esimerkiksi viihdy seurassani tai että hän ei halua improvisoida kanssani. Reagoin sitten sen tulkinnan mukaan koventamalla omaa ilmaisuani ja sitten ei varmasti vahingossakaan ollut kellään enää kivaa. Pahinta siinä tietysti oli se, että toisella ei välttämättä ollut aavistustakaan, miksi suhtauduin häneen niin negatiivisesti, koska se jokin minkä olin lukenut hänen ilmaisustaan saattoi olla vahinko tai tiedostamaton juttu. Kärpäsestä härkänen ja muita outoja suomalaisia sanontoja.

Sanatonta tulkintaa

Huomasin tuon oman taipumukseni ylitulkitsemiseen hyvin selkeästi viime keväänä eräässä työpajassa, kun automaattinen tulkintani toisen elekielestä oli tyrmäävä. Kyseessä oli parina tehtävä kohtausmuotoinen harjoite, jossa päätin kerrankin mennä jossain muussa kohtaa kuin viimeisenä vapaaehtoiseksi. Niinpä päädyin sattuman kautta lavalle sellaisen tyypin pariksi, jonka kanssa en ollut vielä tehnyt mitään sen työpajan aikana. Hän seisoi lavalla sivuttain minuun nähden ja huomasin hänen vielä erikseen kääntyvän minusta pois päin, kun kävelin siihen lavalle. Siihen kun yhdistyi täysin vakava ilme ja yskäisy, niin maailman keskipisteenä itseään pitävä ihminen, joka silloin olin ja ajoittain vieläkin olen, tulkitsi että se johtui minusta. Tulkintani pohjautui siihen, miten olin nähnyt hänen käyttäytyvän muiden seurassa päivän aikana ja tajusin, että nyt tuli aika ilmeetön ja kylmä vastaanotto. Voi paska. Vieläkö voi palata takaisin katsomon puolelle..?

Tuon ensimmäisen tulkintani vuoksi se, mitä tekemässämme kohtauksessa lopulta tapahtui oli täysin käsittämätöntä. Siitä nimittäin muotoutui tosi lempeä ja rakkaudentäyteinen kohtaus. En olisi ikinä sellaista noista lähtökohdista osannut odottaa. Tein mielestäni aika ilmavan aloitustarjouksen tai siis en tajunnut yhtään, että sen voisi tulkita millään tapaa romanttiseksi aloitukseksi. Siksi yllätyin miten lähelle toisiamme päädyimme istumaan heti kohtauksen alussa ja miten vaivattomalta siinä oleminen tuntui. Se oli outoa siinä hetkessä siksi että sen pohjalta, mitä olin ennen kohtausta toisen ilmaisusta lukenut, niin olin pitänyt tätä suuntaa kaikkein epätodennäköisimpänä. Oikeastaan pidin ja pidän osin edelleen muutenkin epätodennäköisimpänä vaihtoehtona. Romanttinen kohtaus? Minä? Miksi? Se on vaihtoehtona siellä mahdollisuuksien ympyrän rajamailla edelleen.

Toki tilanteen ilmapiiriä rakensi myös kohtaukseen muusikon tarjoama musiikki. Ehkä ilman tuota musiikkia fiilis olisi lopulta ollut hieman erilainen, en tiedä. Kuitenkin musiikko poimii impulssinsa jostain, joten ulospäin tuon tyyppinen tulkinta oli varmaan ihan selkeästi näkyvissä, vaikka sitä ei kohtauksen sisältä huomaiskaan. Siinä tajusin sen, että se mitä ennen kohtauksen alkua tapahtui, ei todennäköisesti kertonut yhtään minusta tai edes hänen asenteestaan minua kohtaa. Hän teki mitä teki, omista lähtökohdistaan. Todennäköisesti hän olisi suhtautunut tuttuun ihmiseen jo aloittaessa eri tavalla, mutta se oli luultavasti ihan normaali reaktio vähän vieraaseen ihmiseen. Eihän sellaisessa tilanteessa mitään kovinkaan suoraa katsekontaktia heti ota, koska ei tunne sitä toista ihmistä. Toisaalta siinä ei myöskään oletusarvoisesti tule fyysisesti kovin lähelle, koska ne ovat asioita, jotka sovitaan vasta vuorovaikutuksessa sen toisen ihmisen kanssa. Oma virheeni, minkä siinä kohtaa tajusin oli olettaa, että hänen reaktiossaan olisi jotain henkilökohtaista. Voi olla, mutta ei välttämättä ole, joten miksi minun täytyisi olettaa niin ja pahoittaa mieleni varmuuden vuoksi. Toisaalta, koska itse olen mestari välttelemään ihmisiä, joista olen jollain tasolla kiinnostunut, niin myös ristiriitaisen tuplaviestinnän mahdollisuuden pitäisi olla sellainen mitä ymmärrän. En sano, että sellaista tuossa oli, mutta tunnistan sen omaksi strategiakseni, mutta en kuitenkaan osaa tulkita sitä kovinkaan hyvin muista.

Määriteltyä tulkintaa

Toinen samantyyppinen hetki tapahtui yhdessä neljän hengen kohtauksen pohjustuksessa. Olin tavannut yhden improvisoijista jo aiemmin ja muut vasta tuon kurssin myötä. Hän toki taisi tuntea kaikki. Meidän ryhmässämme oli sattuman kautta kaksi naista ja miestä, joten hän sitten päätyi nopeasti määrittelemään välisemme suhteet, siten että olimme kaksi pariskuntaa. Lisäksi hän määrittele pariskunat niin, että olimme eri pariskunnissa. Siinä kohtaa loukattu egoni osti totesi, että no okei ei väkisin, ei ole pakko improta minun kanssani, jos ei tahdo. En tosin siinä vaiheessa elämää enää moisesta sen kummemmin loukkaantunut, mutta tunnistin kyllä että aiemmin olisin tulkinnut tuon yksittäisen asian tosi negatiivisesti. Nyt en sitä tehnyt, koska ihan jo sen perusteella miten olimme asettuneet ryhmänä keskustelemaan puolsi tuota parijakoa ja oikeastaan sillä ei ollut mitään väliä, koska se oli ryhmäkohtaus, missä olisimme kaikki kuitenkin koko ajan lavalla.

Lopulta itse kohtauksessa tajusin sen olevan suorastaan nerokasta, että olimme eri pariskunnissa. Oikeasti, jos kyseessä olisi ollut esitettävä kohtaus eikä harjoitus, niin noin päinhän sen justiinsa olis pitänyt mennäkin, koska se draamallinen potentiaali oli ehkä suurempi tällä jaolla. Se ei ollut minulle yhtään selvää, kun aloitimme, mutta sen jälkeen kun kohtaus oli ohi tajusin, että oikeastaan siinä parinvalinnassa vaikutti olevan hienoista ennakkosuunnittelua matkassa. Lähinnä se, että hän päätyi heittämään niin selkeän ja voimakkaan tarjouksen minun suuntaani kohtauksessa viestitti jotain kevyestä ennakkosuunnittelusta. Nimittäin draaman rakentelu harjoitteissa, joissa sitä ei edellytetty oli sellainen ”synti” mihin olin huomannut hänen aiemmissakin harjoitteissa muiden improajien kanssa sortuneen.  Se on toki oma tulkintani, enkä väitä sen pitävän paikkaansa. Kaikki voi olla improvisoitua sattumaa ja itse haluan vain nähdä siinä logiikkaa. No hei, kukin uskokoon siihen mihin haluaa.

En ole täällä vielä käänteistä (tilt) hirveästi tainnut puhua, mutta kyllähän nyt kokenut improaja osaa sellaisen kohtauksessa nähdä tai sen sinne kehittää. Syy miksi epäilen tässä olleen ennakkosuunnittelua mukana on se, että meikäläisen ylireagointi on itseasiassa usein aika hupaisaa nähtävää. Naamani reagoi ennen kuin aivot ja se on ainakin omasta mielestäni välillä tosi huvittavaa. Se on huvittavaa myös ihan julkisilla paikoilla liikkuessa, kun tajuan ajoittain ilmeeni olevan vähintäänkin arveluttava mikäli oikein syvennyn omiin ajatuksiini ja muistoihin. Eli jo silkasta reaktioni näkemisen halusta uskon kyllä jonkun voivan haluta päätyä asemaan, jossa voi yllättäen tiputtaa pommin ja syyttää hahmoani fiktiivisen puolisonsa pettämisestä.

Tästä jälkimmäisestä improajasta täytyy muuten mainita, että arvostan todella paljon hänen tapaansa improvisoida. Jos hän tönäisee sinut sillalta, niin voit olla varma, että hän on joko kiinnittänyt turvaköyden tai hyppää itse mukana. Se on tosi ihailtavaa ja sen tyyppisen improajan kanssa on todella rentouttavaa improta. Aivan liian usein tulee itsekin vahingossa tai tahallaan heittäneeksi toisen vaaraan ja sitten kun ei osaa tehdä mitään enää siinä hetkessä toista auttaakseen jää vähän passiivisena toivomaan että toinen selviytyy siitä kiipelistä. Ensin mainitussa tavassa, jos näyttää, että toinen jäätyy eikä pysty reagoimaan tehtyyn tarjoukseen, on alkuperäinen tönäisijä jättänyt takaoven auki ja on aina valmis pelastamaan sinut. Se on sellainen taito, minkä itse haluaisin oppia. En vielä osaa aina, joskus se onnistuu, mutta yritän koko ajan löytää keinoja, miten tuollaisia ratkaisuja voisi itsekin tehdä. Ehkä se jossain vaiheessa kokemuksen ja ymmärryksen kasvun myötä löytyy. On sellaisia hetkiä ollutkin, missä olen ihan vakavalla naamalla tehnyt vähän kierteisen tarjouksen ja jos toinen ei ole siihen kyennyt siinä hetkessä reagoimaan, niin olen sitten itse pakittanut askeleen ja loiventanut asiaa. Kyllä se sieltä löytyy jo nyt hetkittäin.

Oisinhan mä kummassakin tilanteessa voinut valita sen automaattisen tulkintani mukaisen reaktion ja mennä naama nurinpäin lavalle. ”Jos et kerran halua improta minun kanssani, niin teen tästä sitten kurjan kokemuksen meille molemmille.” Sen sijaan päätin ihan tietoisesti, että otan asiat havaintoina ja jätän tulkinnat omaan arvoonsa. En minä voi tietää, miksi joku tekee niin kuin tekee ja ainoa mitä voin tehdä on todeta, että niin tapahtui. Ei minun tarvitse analysoida ja loukkaantua jokaisesta eleestä, ilmeestä tai valinnasta. Ei kaikki liity aina minuun, vaikka itsekeskeisyydessäni niin tunnun monesti ajattelevan. Joskus mitään suunnitelmallisuutta ei ole, vaikka niin voisi tulkita. Sitä paitsi osa muista ihmisistä on varmasti ihan yhtä keskittyneitä itseensä kuin minä, joten mistä minä tiedän, vaikka he lukisivat täsmälleen samanlaisia tyrmääviä viestejä omasta ilmaisustani. Se valinta minkä minä voin tehdä, on ottaa havainto vastaan ja hyväksyä, että niin tapahtui. Voin valita sivuuttaa mieleni tarjoaman tulkinnan, hyväksymällä sen ja päästämällä sitten irti. Okei tässä ois tarjolla aika negatiivinen tulkinta ja mä huomaan sen, mutten pohjaa omaa toimintaani sille. Voin valita, että menen hyvillä mielin kohtaukseen ja se on taitona sellainen, joka on ollut todella helpottavaa oppia.

Omasta ajattelustani sanon tähän loppuun vielä sen, että mua lapsena ärsytti se, etten osannut pysyä vihaisena, vaan lepyin ”liian” helposti. Ehkä siinä ärsytti se kontrollin menetys omista tunteista, kun toisen tekojen tai sanojen vaikutus sai muuttamaan omaa fiilistä hetkessä. Lapsen logiikalla järkeilin, että tuon tyyppinen tapa reagoida ja toimia on vika. Ihan oikeasti opettelin ylläpitämään hyvää pyhää vihaa pidempiä aikoja, ilman että kukaan voisi millään teolla saada minut leppymään. Sehän on jotenkin järjetön juttu oppia, että suostun leppymään vasta kun itse niin päätän ja toisen teoilla ei ole mitään merkitystä, jos en halua vielä luopua vihaisuudesta. Nyt huomaan, että en mä tarvitse tuollaista taitoa. Se mikä taipumus minulla oli luonnostaan päästää nopeasti irti turhasta pahasta mielestä oli oikeasti hyvä juttu. Se on oman itsen ja muidenkin kannalta miellyttävämpi ja kevyempi vaihtoehto. Eikä se tarkoita sitä, ettenkö voisi edelleen pahoittaa mieltäni ja reagoida voimallisesti, mutta se etten jää nurkkaan ikiajoiksi murjottamaan ja kantamaan turhaa vihaa sisälläni on oikeasti hyvä asia. Tunteet ilmaistaan silloin kun niiden aika on ja se on ok, että ei jumiudu johonkin vihamoodiin vain koska… En edes tiedä. Nykyisellään tajuaa, että tuohan on ihan käsittämätön ajattelumalli. No omapahan on pääni ja itse voin valita, mitä ajattelumalleja vahvistan ja mistä voisin jo päästää irti.