Tango d’Amore 13.5.2018 (Porin Teatteri)

Äitienpäivän kunniaksi kävimme pienellä visiitillä aurinkoisessa Porissa, jossa esitettiin toiseksi viimeistä kertaa Tango d’Amore. Tämä Eino Grönin elämästä kertova musikaali on täynnä suomalaisen musiikin klassikoita, laulua ja tanssia sekä tietysti valittuja katkelmia Eino Grönin julkisen ja yksityisen elämän puolelta. Esityksessä vilahtelee myös takavuosien iskelmätaivaan tähtiä kuten Olavi Virta ja Junnu Vainio, joilla on ollut tärkeä sivurooli Eino Grönin tarinassa. Jokainen sivurooli, vaikka olisi hieman itseironinen, on toteutettu kunnioittaen ja lempeällä kädellä. Alkoholi on läsnä monien nähtävien hahmojen elämässä ja vaikka ongelmat sekä vauhdikkaan keikkaelämän varjopuolet perhe-elämälle näytetään, niihin ei jäädä rypemään. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin yhden tai oikeammin kahden (Einon ja Marjatan) elämän lempeä kuvaus tuttujen sävelien siivittämänä. Nostalgiseen matkaan halki iskelmähistorian mahtuu paljon huumoria ja upeita pieniä oivalluksia, jotka saavat hykertelemään naurusta.

Tarinan varrella nähdään kolme eri-ikäistä Einoa, joista vanhinta esittää luonnollisesti itse Eino Grön, jonka tunnelmallista laulua on ilo kuunnella. Aivan ihana on nuori Emppu (Rasmus Koskinen), joka esittää roolinsa vakuuttavasti, upealla herkkyydellä ja huumorilla. Suurin osa tarinasta keskittty kuitenkin Eikan (Joni Leponiemi), jonka kohtaaminen painitatamilla nuoren Empun kanssa on hauska pieni siirtymäkohtaus lapsuudesta aikuisuuteen. Eikan laulu kajahtaa komeasti ja jokaiseen tunnelmaan löytyy tukea taustalla olevasta orkesterista sekä tanssijoiden kauniisti koreografioista. Eikan ja tarinan kertojana toimivan Marjatan (Heidi Rantakeisu) elämän keskeisiä hetkiä luodaan lavalle kauniin kepeinä ja koskettavan kipeinäkin kuvina.

Rouva, iloitkaa intohimoisesti kun rakkaus täyttää mielen ja sydämen. Siihen sopii hyvin salsa, samba, rumba ja cha-cha. Mutta kun rakkaus loppuu tai se ei saa vastakaikua, siihen tarvitaan tango. (Eikka)

Tämä on mainio elämänmakuinen esitys, josta löytyvät sekä elämän vakavat että kevyemmät sävyt, rakkautta unohtamatta. Sävelin tuodaan näkyviin myös menetyksen traagisuus, mutta lopulta kaiken takaa paistaa toivo. Elämä ehkä muuttaa muotoaan, mutta ei katoa, vaan kaikuu yhä edelleen lauluissa ikivihreissä.