Yksi lensi yli käenpesän 8.8.2018 (Ryhmäteatteri)

Yksi lensi yli käenpesän ei ole humoristisuudestaan ja ajoin karnevalistisen iloittelevaksi yltyvästä ilmapiiristään huolimatta kevyttä teatteria. Vallan rakenteisiin mielisairaalaympäristössä pureutuva näytelmä on sävyltään lopulta todella synkkä, mitä myös ankean laitosmainen lavastus tukee. Kuten nimikin kertoo niin lopulta vain yksi voi lentää yli käenpesän omin voimin ja muiden siivet eivät mielisairaalaan suljettujen ovien tuolle puolen kanna. Pelko ja toivottomuus ovat ohjaavia voimia tässä kauhujen laitoksessa, johon moni on tullut vapaaehtoisesti, mutta joista kenelläkään ei aidosti olisi voimia edes ajatella poistumista. Huonoihinkin oloihin tottuu ja sietämätöntäkin kohtelua voi alkaa pitää normaalina. Vaikka ei tottuisikaan, niin oppii ainakin pitämään vastalauseet omana tietonaan, jos tietää että kaikenlaisesta niskuroinnista ja toisella tavalla ajattelusta tai toimimisesta rangaistaan. Rangaistuksin ja uhkauksin ihmisen voi ajaa lopulta todella ahtaalle. Tässä on todella vaikuttava kattaus eri tavoin nurkkaan ajettuja ihmishahmoja, joista jokaiselle huomaa lopulta toivovansa hyvää. Sen pintatason outouden alta kuoriutuu hahmoja, jotka eivät ehkä ole ihan salonkikelpoisimpia, mutta erittäin sympaattisia.

Yksilön voimautuminen ja vapautuminen täysin sulkeutuneesta tilasta jälleen toimintakykyiseksi ihmiseksi on inspiroiva tarina, varsinkin kun se tapahtuu melkoisen toivottomassa ympäristössä. Yksin ei ihminen tuota muutosta kuitenkaan voi käynnistää, jos hänellä ei ole toivoa mistään paremmasta tai keinoja lähteä sellaista tavoittelemaan. Tarvitaan joku ulkopuolinen sysäys, jotta toivon liekki syttää ja vielä paljon tukea, jotta muutoksen avaimet alkavat löytyä. Tarinassa tehdään myös näkyväksi tuollaisen muutoksen käynnistämisen väkivaltaisuus. Yksilöllä voi olla tahto ja kyky se muutos saada positiivisella tavalla aikaan, mutta tämän suuntainen muutos kohti tuntematonta on uhka vallitsevalle järjestelmälle ja säännöille. Siksi nykyisen tilanteen säilyttääkseen on jokainen muutoksen ja toivon siemen ihmisissä tuhottava. Ne ihmiset, joilla on voimavaroja muutosta ajaa eteenpäin eivät välttämättä ole niitä, jotka pääsevät oman työnsä tuloksia näkemään. Se hyvä mitä he ovat saaneet aikaan näkyy viiveellä. Miten sellainen, jolla ei asemansa vuoksi ole mitään valtaa voi nousta yli sen, jolla tässä johtamismallissa asemansa säilyttääkseen on oltava kaikki valtaa ja hän myös käyttää sitä sumeilematta. Tämä rangaistusten pelolla johtaminen ja hyvin julma leikki jo valmiiksi heikossa asemassa olevien ihmisten mielillä ei ole miellyttävää katsoa. Se on hyvää ja nautittavaa teatteria, mutta inhimillisellä tasolla vastenmielistä ja valitettavan todenmukaista. Valta korruptoi. Absoluuttinen valta tuhoaa alleen inhimillisyyden.

Suomenlinnan kesäteatteriin rakentuu jo ennen tilaan pääsyä laitoksen ilmapiiri, jossa potilaat ja hoitajat ovat selkeästi omissa lokeroissaan. Kuitenkin tarinan aikana pinnan alle pääsee rakentamaan hieno yhteisöllisyyden ja ilon kautta tapahtuvan voimautumisen ilmapiiri. Se on aidosti mieltäylentävää, kun aiemmin apaattisesti mielisairaalan käytäviä vaellelleista potilaista kuoriutuu iloisesti juhlivia ihmisiä.  Kadonnut ihmisyys ja halu nauttia elämästä palata osastolle ja ihmiset alkavat voida paremmin. He alkavat toipua ja parantua, minkä voisi luulla olevan tämän tyyppisen laitoksen tavoite. Eihän se ole, koska tämä laitos elää rutiineista ja jokainen pienikin muutos on uhka. Randle P. McMurphy (Robin Svartström) tuo mielisairaalan ankeaan arkeen kaivattua iloa ja anarkiaa, mikä ei erityisemmin ilahduta vallankahvaa tiukasti puristavaa hoitaja Ratchediä (Minna Suuronen). Tämä matsi on vain valitettavasti sopupeli, jossa vain toisella on oikeasti mahdollisuus voittaa. Tosin onko saavutettu voitto oikeasti edes voitto, vaan vain hätäratkaisu, joka ei tuo mitään iloa kenellekään.

Yksi lensi yli käenpesän

Ken Keseyn romaanin pohjalta näytelmäksi sovittanut Dale Wasserman
Suomennos Sami Parkkinen
Ohjaus Juha Kukkonen
Lavastus Janne Siltavuori
Valosuunnittelu Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen
Pukusuunnittelu Ninja Pasanen
Maskeeraussuunnittelu Ari Haapaniemi

Rooleissa

Robin Svartström, Minna Suuronen, Robert Kock, Wanda Dubiel, Tommi Eronen, Amira Khalifa, Tiia Louste, Samuli Niittymäki, Mikko Penttilä, Alex Anton (TeaK) ja Jutta Järvinen (TeaK).

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑