Appivanhempien ABC (Linnateatteri)

Kahden miehen kiertävä show tarjoaa humoristisen kurkistuksen appivanhempien maailmaan. Tässä kohotetussa todellisuudessa ei mikään klisee ole liian kulunut, jotteiko sitä voisi vähän pöyhiä. Tarvittaessa keksitään myös omia kliseitä ja kirjainlyhenteitä niitä kuvaamaan. Miten kohdata ja käsitellä appivanhempia tai vävy ja miniä ehdokkaita? Onko siihen olemassa jotain salaista kaavaa? Esityksessä roolit kääntyvät usein ja naurun kohde vaihtelee. Välillä hupsutellaan appivanhempien edesottamuksille ja välillä taas vävyjen ja miniöiden sekä heidän ystäviensä kommervenkeille. Hyvä ensivaikutelma on tehtävä mahdollisiin tuleviin appivanhempiin, mutta auttavatko siinä kaverin neuvot? Välillä tuntuu siltä, että kaikki mitä teet on mitätöntä piiperrystä, kun appiukolla oikein lähtee jutut laukalle. Ei vaan oikein riitä mitta pyyhkeessä tai saunavastassakaan, tuohon haasteeseen vastaamaan. Miehen arvo saattaa kuitenkin yllättävästä paikasta ja vaikka tuntuu, että mikään ei oikein riitä tai kelpaa, niin saattaapa se jäyhä appiukko salaa olla ylpeäkin vävystään. Ei sitä tosin vävylle itselleen pidä kertoa, pääsee vielä ylpistymään. Ei sovi sellainen, ennen oli kaikki paremmin ja vävyn on syytä tietää se.

Appivanhempien ABC on tekijöidensä näköistä ja kuuloista komiikkaa, jolla on hyvä sydän. Vaikka kaikesta lasketaan leikkiä ja välillä aika roisillakin tavalla, niin loppujen lopuksi ehkä ne oikeat kohtaamiset appivanhempien kanssa eivät sittenkään ole ihan niin pelottavia. Tai no jos ovat, niin ehkä se että jokin piirre on riittävän tavanomainen ja tunnistettava päätyäkseen tähän esitykseen, tarjoaa edes vähän lohtua. Et ole yksin tuskasi kanssa. Niinhän se menee, että puolisonsa voi valita, mutta appivanhemmat tulevat kaupan päälle. Joskus se on lahja, josta ehkä tekisi mieli kieltäytyä tai vaihtaa se vaikkapa sauvasekoittimeen. Joskus hyvälläkin tarkoituksella saatetaan tehdä inhottavan tuntuisia asioita ja joskus joku, vaan oikeasti tekee elämästäsi helvettiä arkisilla teoillaan, mutta osaa peittää sen toisille puhuessaan. Kaikenlaisia ihmisiä on ja osa niistä on sukua itselle tai heistä tulee sellaisia avioliiton kautta. Ehkä se sanoma, mitä tästä hyväntuulisesta hupailusta mukaan kannattaa ottaa on lempeys ja ymmärrys toisia kohtaan. Ihmisiä tässä kaikki ollaan ja ehkä olemme omiin kaavoihimme kangistuneita, mutta jos välillä avaisi silmänsä ja katsoisi lokeroiden ohi saattaisi löytää uutta ymmärrystä. On siihen joku syy, miksi toimimme kuten toimimme ja jos ohjaava voima toimillemme olisi rakkaus ja välittäminen, niin ehkä appivanhempien kanssa voi olla hyvät välit. No ei ehkä niin hyvät, että yhteisille matkoille kannattaisi lähteä (huh huh), mutta silleen asiallisen mukavat.

Appivanhempien ABC

Työryhmä
Käsikirjoitus Kalle Lamberg, Jukka Rasila, Mika Räinä
Ohjaus Kalle Lamberg
Lavalla Mika Räinä, Jukka Rasila
Lavastussuunnittelu Työryhmä
Puvut Anniina Kuula
Äänisuunnittelu Kristian Uusitalo
Valosuunnittelu Esa Näykki
Tuotanto Linnateatteri

Rooleissa
Jukka Rasila
Mika Räinä